HSY

Jätteiden lajittelu on tärkeää vappunakin – talojen jäteastiat tyhjennetään päivää aikaisemmin

Jaa

Helsingin seudun ympäristöpalvelut HSY muistuttaa lajittelun tärkeydestä vapun lähestyessä. Poikkeustilan aikana vietämme tavallista enemmän aikaa kotona, joten jätettäkin kertyy normaalia enemmän kotien jäteastioihin. Asukkaat auttavat pitämään jätepisteet siisteinä lajittelemalla eri jätelajit niille tarkoitettuihin astioihin. Vappua edeltävän viikon jäteastiatyhjennykset aloitetaan pääkaupunkiseudulla ja Kirkkonummella jo sunnuntaina 26.4.2020.

– Vapun juhlinta tuottaa monenlaista jätettä serpentiinistä nakkipakkauksiin. Koronaviruksen aiheuttaman poikkeustilan aikana nämä jätteet kertyvät korostuneesti talojen omiin jäteastioihin katuroskisten sijaan. Juhlahumussakin on tärkeää lajitella, jotta kaikki jätteet mahtuvat omiin astioihinsa. Erityisesti kartongit tulisi litistää, muistuttaa HSY:n ympäristöasiantuntija Elina Mattero-Meronen.

Huolellinen lajittelu ja kartonkien litistäminen pitävät jätepisteen siistinä

Vietämme tavallista enemmän aikaa kotona, joten jätettäkin kertyy normaalia enemmän kotien jäteastioihin. Joillain kiinteistöillä jäteastiat ovat tavallista täydempiä.

– Tyhjennämme jäteastioita ajallaan normaaliin tapaan. Asukkaat auttavat pitämään jätepisteet siisteinä muun muassa lajittelemalla huolellisesti. Jos huomaat, että jäteastiat ovat hetkellisesti täynnä, säilytä jätteitä kotona vähän aikaa, kunnes roskikset saadaan tyhjennettyä, ohjeistaa HSY:n käyttöpäällikkö Juho Nuutinen.

Kun asukkaat lajittelevat eri jätelajit niille tarkoitettuihin astioihin, jätteet mahtuvat roskiksiin ja jätepiste pysyy siistinä. Erityisesti kartonkipakkaukset tulee litistää tilan säästämiseksi. Jos kiinteistön jäteastiat täyttyvät toistuvasti yli äyräiden, voi niille tilata ylimääräisiä tyhjennyksiä tai tyhjennysrytmiä muuttaa. Taloyhtiössä yhteyttä otetaan isännöitsijän kautta.

Kiinteistöjen jäteastioita ei tyhjennetä vappupäivänä

Vappua edeltävän viikon jäteastiatyhjennykset aloitetaan poikkeuksellisesti jo sunnuntaina 26.4. Vappupäivänä 1.5. ei kerätä jätteitä, eivätkä Sortti-asemat ole auki. Sortti-asemat palvelevat vappuaattona 30.4. kello 7–17. Koronatilanteen vuoksi Sortti-asemien asiakasmääriä rajoitetaan ja asiointia pyydetään välttämään epidemian aikana. Ajantasaisen tilanteen voi tarkastaa osoitteesta www.hsy.fi/sorttiasemat.

Infolaatikko
Vapun jätteiden lajitteluohjeet

  • Munkkien ja tippaleipien valmistuksessa käytetty nestemäinen paistorasva lajitellaan suljetussa pakkauksessa sekajätteeseen. Viemäriin kaadettuna se tukkii putkia. Jähmettynyt rasva kelpaa biojätteeseen.
  • Serpentiinit ja ilmapallot ovat rikki mentyään sekajätettä.
  • Kertakäyttögrilli on hiilineen sekajätettä, mutta ilman hiiliä grilliosa käy metallinkeräykseen. Grillihiilet taas kuuluvat jäähtyneinä ja pakattuina sekajätteeseen.
  • Pantilliset pullot kuuluvat kaupan tai Alkon palautuspisteeseen. Pantittomat lasipullot lasinkeräykseen, muovipullot muovipakkauksiin.
  • Nakkien, perunasalaatin ja muiden elintarvikkeiden muoviset pakkaukset lajitellaan muovipakkausten keräykseen.
  • Talouspaperit, nenäliinat ja desinfioivat puhdistusliinat tai vastaavat eivät kuulu wc-pyttyyn. Näin vältetään putkitukokset.
    • Nenäliinat ja talouspaperit kuuluvat biojätteeseen.
    • Muut kosteus- ja siivousliinat sekajätteeseen.

Lajittelupulmissa nopein apu on HSY:n Jäteopas! Satojen roskien hakukoneemme löydät osoitteesta www.hsy.fi/jateopas.

Lisätietoja: 

  • Käyttöpäällikkö Juho Nuutinen, puh. 045 657 9310, juho.nuutinen@hsy.fi
  • Ympäristöasiantuntija Elina Mattero-Meronen, puh. 050 381 5445, elina.mattero-meronen@hsy.fi

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

Tuotamme HSY:ssä kunnallisia vesihuollon ja jätehuollon palveluja sekä tietoa pääkaupunkiseudusta ja ympäristöstä. Teemme kanssasi maailman kestävimmän kaupunkiseudun.                         

HSY – Puhtaasti parempaa arkea

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta HSY

Typpikuorma ja ravinteiden hyödyntäminen puhuttavat jätevedenpuhdistuksessa28.5.2020 07:58:00 EESTTiedote

Helsingin seudun ympäristöpalvelut HSY:n strategisena tavoitteena on jätteiden ja ravinteiden kierrätys- ja hyötykäyttöasteen nostaminen. Tavoitteen saavuttamiseksi tehdään kehittämistyötä erilaisissa hankkeissa niin sisäisesti kuin yhteistyössä muiden toimijoiden kanssa. Ravinteiden talteenotossa ja nykyistä tehokkaammassa kierrätyksessä on potentiaalia. Jätevesilietteen sisältämä orgaaninen aines, ja mm. lietteeseen sitoutunut fosfori ja osa typestä siirtyy tällä hetkellä erilaisiin multatuotteisiin, joiden kautta ravinteet saadaan hyötykäyttöön ja takaisin kiertoon. Tulevaisuus voi kuitenkin olla ravinteiden erillisessä talteenotossa.

HSY:n hallituksen päätökset 15.5.202015.5.2020 12:15:49 EESTTiedote

Helsingin seudun ympäristöpalvelut -kuntayhtymän hallitus päätti hyväksyä vesihuollon ja jätehuollon investointiohjelmat vuosille 2021 - 2030, ohjelmat lähetetään edelleen lausunnoille jäsenkuntiin. Hallitus hyväksyi seuraavat hankesuunnitelmat: - vesihuollon hankekokonaisuuden Kivistö-Koillis-Espoo hankesuunnitelman kaksi osaa, jotka koskevat runkoviemärin rakentamista Vehkalan ja Askiston välillä - Puistolan jätevedenpumppaamon siirron hankesuunnitelma. Hallitus hyväksyi seuraavat hankinnat: - vesijohto-, hulevesi- ja viemäriverkostojen rakentamisessa ja kunnossapidossa tarvittavat valurautaiset vesijohtoputket ja putkiyhteet vuosille 2020 - 2022 tilataan Saint-Gobain Finland (PAM) Oy:ltä ja Ulefos Oy:ltä - vesijohto-, hulevesi- ja viemäriverkostojen rakentamisessa ja kunnossapidossa tarvittavat muoviputket ja muoviputkien yhteet vuosille 2020 - 2022 tilataan Onninen Oy:ltä - vesi- ja viemäriverkon asennus- ja huoltotöihin liittyvät kartoitus- ja mittauspalvelut vuosille 2020 - 2022

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme