Suomen Apteekkariliitto

Jättimäiset lääkesäästöt uhkaavat apteekkipalveluita – rakenteellinen uudistus olisi viisaampi vaihtoehto

Jaa
Hallitus valmistelee jättimäisiä lääkesäästöjä, joilla on pahimmillaan erittäin dramaattinen vaikutus apteekkien toimintaedellytyksiin ja lähipalveluverkostoon. Apteekkariliitto esittää säästöjen toteuttamiseen mallia, joka ei romuttaisi apteekkipalveluita.
Lääkesäästöt vaarantavat  apteekkien kattavan lähipalveluverkoston. Julkaisuvapaa kuvituskuva / Apteekkariliitto
Lääkesäästöt vaarantavat apteekkien kattavan lähipalveluverkoston. Julkaisuvapaa kuvituskuva / Apteekkariliitto

Hallitus päätti toissa keväänä, että vanhustenhuollon hoitajamitoitusta nostetaan ja tämä rahoitetaan osittain leikkaamalla valtion lääkekorvausmenoja 60 miljoonalla eurolla vuodesta 2023 lukien.

Leikkauksesta 10 miljoonaa euroa on tarkoitus saada kokoon edistämällä biologisten lääkkeiden rinnakkaisvalmisteiden eli biosimilaarien käyttöä lääkäreitä nykyistä tiukemmin ohjeistamalla, ja 50 miljoonaa euroa apteekeilta leikkaamalla.

Leikkauksen toteutustavalla on suuri merkitys apteekkiverkostoon ja -palveluihin. Säästön toteuttaminen lääketaksaa leikkaamalla olisi maankattavien apteekkipalveluiden kannalta kaikkein tuhoisin vaihtoehto, sillä se leikkaisi apteekeilta kokonaisuudessaan liki 100 miljoonaa euroa. Apteekkien lääkemyynnin nettovoitto on 24 miljoonaa euroa.

– Valtakunnallisen apteekkiverkoston työ luotettavan ja turvallisen lääkehuollon varmistajana ei mitenkään kestäisi tällä tavalla toteutettua leikkausta, Apteekkariliiton toimitusjohtaja Merja Hirvonen varoittaa.

Toteutustavasta riippuen 50 miljoonan euron leikkaus painaisi 185-308 apteekin lääkemyynnin tuloksen miinukselle nykyisellä henkilöstömäärällä ja -rakenteella. 83-137 apteekkarille ei jäisi myöskään euroakaan palkkaa. Määrät ovat merkittäviä, sillä Suomessa on tällä hetkellä vähän yli 600 apteekkaria.

Apteekissa työskentelee keskimäärin 10 työntekijää, joista puolet on farmaseutteja. Suunniteltu leikkaus johtaisi keskimäärin 1-3 henkilön vähennystarpeeseen leikkauksen toteutustavasta riippuen.

– Jos ylisuuri leikkaus toteutetaan lääketaksaa leikkaamalla, apteekkiverkosto harvenee lähivuosina tuntuvasti ja lääkeneuvonta ja lääkehoidon tuki heikentyvät merkittävästi. Apteekit myös muuttuvat vähitellen angloamerikkalaistyylisiksi drugstoreiksi, kun lääkemyynnillä ei enää elä, Hirvonen sanoo ja arvioi, että leikkauksen jälkeen olisi myös hyvin vaikeaa saada apteekkareita etenkin pieniin apteekkeihin yrittäjyyden kannusteiden hävitessä.

Lääkesäästöjen toteuttamiseen on kestävämpi vaihtoehto

Apteekkariliitto on ehdottanut jo aiemmin, että lääkkeiden hinnat määräävään valtion lääketaksaan ja apteekkien tuloeroja pienentävään apteekkiveroon tehtäisiin rakenteellinen uudistus, ja sen lisäksi myös biologiset lääkkeet sisällytettäisiin lääkevaihdon piiriin.

– Näillä toimenpiteillä tavoitellut säästöt saataisiin aikaan nopeasti apteekkien lähipalveluverkostoa romuttamatta ja apteekkien ydintehtäviä vaarantamatta. Ehdotuksemme toteuttaminen vähentäisi myös lääkkeiden käyttäjien menoja, Hirvonen sanoo.

Vuoden 2023 lääkesäästöjen vahingollista vaikutusta apteekkeihin voitaisiin merkittävästi pienentää toteuttamalla apteekkeihin kohdistuva leikkaus apteekkiveron perustetta muuttamalla ja progressiota määräaikaisesti kiristämällä kunnes biologisten lääkkeiden lääkevaihto alkaisi tuottaa hallituksen tavoittelemat säästöt. Vuonna 2003 apteekeissa käyttöön otettu lääkevaihto muissa lääkkeissä on tuottanut jo miljardiluokan säästöt potilasturvallisuutta vaarantamatta.

– Olisi erittäin lyhytnäköistä romuttaa hyvin toimiva apteekkien lähipalveluverkosto juuri nyt, kun sosiaali- ja terveydenhuolto on rajussa muutoksessa ja huoltovarmuuskysymykset ovat nousseet entistä tärkeämpään rooliin, Hirvonen muistuttaa.

Lisätietoja: toimitusjohtaja Merja Hirvonen, p. 040 588 0841, merja.hirvonen@apteekkariliitto.fi

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Lääkesäästöt vaarantavat  apteekkien kattavan lähipalveluverkoston. Julkaisuvapaa kuvituskuva / Apteekkariliitto
Lääkesäästöt vaarantavat apteekkien kattavan lähipalveluverkoston. Julkaisuvapaa kuvituskuva / Apteekkariliitto
Lataa
Hallituksen apteekkeihin kaavailema leikkaus on yli kaksinkertainen lääkemyynnin nettovoittoon nähden.
Hallituksen apteekkeihin kaavailema leikkaus on yli kaksinkertainen lääkemyynnin nettovoittoon nähden.
Lataa
Taulukossa on maakunnittain apteekit, joissa lääkemyynnin tulos ennen veroja jää 50 miljoonan euron leikkauksen jälkeen nykyisellä henkilöstömäärällä ja -rakenteella alle kokeneen proviisorin palkan (86 000 eur/vuosi) ja kannuste yrittäjyyteen häviää. Taulukko osoittaa, että leikkauksen toteutustavalla on erittäin suuri merkitys.
Taulukossa on maakunnittain apteekit, joissa lääkemyynnin tulos ennen veroja jää 50 miljoonan euron leikkauksen jälkeen nykyisellä henkilöstömäärällä ja -rakenteella alle kokeneen proviisorin palkan (86 000 eur/vuosi) ja kannuste yrittäjyyteen häviää. Taulukko osoittaa, että leikkauksen toteutustavalla on erittäin suuri merkitys.
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Suomen Apteekkariliitto
Suomen Apteekkariliitto
Elimäenkatu 5
00510 HELSINKI

010 6801 400, info@apteekkariliitto.fihttp://www.apteekkariliitto.fi

Suomen Apteekkariliitto ry (www.apteekkariliitto.fi) on vuonna 1897 perustettu yrittäjävetoisia apteekkeja edustava yhdistys. Apteekkariliitto kehittää eettisesti ja ammatillisesti korkeatasoista apteekkitoimintaa osana terveydenhuoltoa ja tuottaa jäsenilleen apteekkitoimintaa tukevia palveluita. Jäsenapteekkareita on yli 600.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Suomen Apteekkariliitto

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye