Fliiga

Jenna Saario paransi yhden ottelun maali- ja piste-ennätyksiä, kun TPS jyräsi välieriin

Jaa
TPS varmisti kolmantena joukkueena paikkansa kevään välierissä, kun se löi FBC Loiston maalein 13-1 ja vei ottelusarjan voitoin 3-0. TPS-kapteeni Jenna Saario mätti tehot 7+2 merkkauttaen samalla nimiinsä pudotuspelien uudet yhden ottelun maali- ja piste-ennätykset.

Aiemmin piti yhden ottelun maali- ja piste-ennätyksiä hallussaan Karoliina Kujala, joka maaliskuussa 2007 kirjautti tehot 6+2 SB-Pron kaataessa SBS Rupun 10-6.

Milla Nordlundin tämän illan tehot olivat 4+4. Sillä hän sivuaa pudotuspelien yhden ottelun syöttöennätystä, jonka jakaa kahdeksan muutakin pelaajaa.

Peli pyöri alusta saakka Loiston päädyssä, mutta ensimmäisen maalin teki vastaiskusta altavastaaja, kun Ella Virtanen lakaisi takatolpalta Pipsa Ekon syötön Noora Vuorelan verkkoon. Jenna Saario kuitenkin tasoitti irtopallosta erän lopussa, ja toisessa erässä alkoi ropista kunnolla. Seraina Fitzi laukoi TPS:n johtoon pienestä kulmasta maalivahdin kautta, Jenna Saario löi Maria Viitalan torjuman laukauksen paluupallosta 3-1 ja Milla Nordlund Saarion diagonaalisyötöstä jo 4-1.

Kellon käydessä ja maalieron kasvaessa hiipui myös FBC Loiston vielä avauserässä aktiivinen puolustustaistelu, ja se näkyi tulostaululla. Toisen erän TPS vei 5-0, ja kolmannessa Loiston verkko pölisi vielä seitsemästi.

Neljännessä puolivälieräparissa Classic johtaa SaiPaa vastaan voitoin 2-1, ja nuo joukkueet kohtaavat neljännen kerran lauantaina Lappeenrannassa.

Eilen varmistivat välieräpaikkansa EräViikingit ja PSS.

Yhteyshenkilöt

Tietoja julkaisijasta

Fliiga
Fliiga
Alakiventie 2
00920 Helsinki

https://fliiga.com

Maailman viihdyttävintä salibandya! F-liigassa pelaa miesten ja naisten sarjojen alla 28 joukkuetta. Haluamme olla rakentamassa Suomeen uudenlaista palloilusarjaa. Liikkeen voima ja vauhti valloittavat ja saa meidät kaikki liikkeelle
– luomaan maailman liikuttavinta, arvostetuinta ja kaupallisinta salibandyliigaa.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Fliiga

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme