Vaasan kaupunki - Vasa stad

Jesse & Coyotes esiintyy Feasta Clubilla 12.12.

Jaa
Vaasalainen Jesse & Coyotes esiintyy vuoden viimeisellä Feasta Clubilla torstaina 12.12. klo 18 pääkirjaston Draama-salissa. Tapahtumaan on ilmainen sisäänpääsy ja sen järjestää Vaasan kaupungin kulttuuri- ja kirjastopalvelut.

Jesse & Coyotes on perustettu 2000-luvun puolivälissä ja on lähtöisin amerikkalaisen lauluntekijän Mike Matthewsin omaa kantrihenkistä tuotantoa esittäneestä yhtyeestä. Matthews asui ja työskenteli Vaasassa 2005-2006. Kun hän palasi kotiseudulleen Indianapoliksen lähellä sijaitsevaan Boonvillen kaupunkiin, tuli Jesse Karista yhtyeen pääsolisti.

Jesse & Coyotes on viime vuosina vakiintunut muotoon, jossa pääsolistin Jesse Karin lisäksi soittavat VM Partanen (kitara) Seppo Talonen (basso), Simo Saarela (rummut) ja Pasi Kujanpää (keyboard ja haitari). Tällä kokoonpanolla yhtye on kiertänyt vuosien ajan alan tapahtumissa, festivaaleilla ja baarikeikoilla ympäri Suomen. Jesse & Coyotes on esiintynyt myös esimerkiksi vuonna 2009 Liettuan Visagino Country Festivalilla, joka on Baltian suurin kansainvälinen kantrifestivaali.

Jesse & Coyotes ei tunnusta olevansa puhdas kantrirockyhtye, vaan mukana on paljon 60-70-luvuilta vaikutteita saanutta rockmusiikkia (esim. Buffalo Springfield), Bob Dylanin tuotantoa sekä indie-tyyppistä musiikkia ja - mikä mukavinta - yhä enemmän myös omaa tuotantoa.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

tapahtumakoordinaattori Max Bäckman
Vaasan kaupungin kulttuuri- ja kirjastopalvelut
p. 040 183 1956
max.backman@vaasa.fi

Kuvat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Vaasan kaupunki - Vasa stad
Vaasan kaupunki - Vasa stad
PL / PB 3
65101 Vaasa

+358 6 325 1111http://www.vaasa.fi

Vaasan kaupunki

Aina aurinkoinen Vaasa on Pohjolan energiapääkaupunki, jossa yhdistyvät innovatiivisuus, teknologia, laadukkaat palvelut, monipuolinen koulutus- ja kulttuuritarjonta sekä energinen meininki.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Vaasan kaupunki - Vasa stad

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye