JHL aloittaa ylityö- ja vuoronvaihtokiellon yksityisellä sosiaalipalvelualalla

JHL aloittaa yksityisellä sosiaalipalvelualalla ylityö- ja vuoronvaihtokiellon tiistaina 2.5.2023 kello 13.00 alkaen. Ylityö- ja vuoronvaihtokielto koskee kaikkia yksityisen sosiaalipalvelualan työehtosopimuksen piirissä tehtäviä työtehtäviä ja lisätyön teettämistä. Ylityö- ja vuoronvaihtokielto päättyy tiistaina 16.5. kello 13.00.
Ylityö- ja vuoronvaihtokiellolla JHL vaatii alan työntekijöille kunnollisia palkankorotuksia.
- On häpeällistä, että yksityisellä sektorilla maksetaan samasta tai yhtä vaativasta työstä pienempää palkkaa kuin julkisella sektorilla. Uhkana on, että osaava henkilöstö pakenee alalta tehtäviin, joissa on vähemmän kuormitusta ja työn arvostus näkyy myös palkassa. Mikäli työnantajapuoli ei halua varmistaa alan houkuttavuutta, miten sitten pärjäämme entisestään pahenevan työvoimapulan kanssa?, kysyy JHL:n puheenjohtaja Päivi Niemi-Laine.
Neuvottelut yksityisen sosiaalipalvelualan palkankorotuksista tälle vuodelle eivät edenneet alkuvuonna ja pääsopijajärjestöt irtisanoivat työehtosopimuksen maaliskuun lopussa. Huhtikuussa neuvotteluissa oli siis koko työehtosopimus. Neuvottelut päättyivät tuloksettomina ja sopimus päättyi 30.4.2023.
- Työnantajan ja työntekijäpuolen näkemykset olivat varsin kaukana toisistaan eikä ratkaisua neuvotteluissa löytynyt, kertovat JHL:n sopimusasiantuntija Tanja Tuunainen-Vainio ja JHL:n sopimusasiantuntija Hanna Katajamäki.
Yksityisiä sosiaalipalveluja tuottavia toimipaikkoja on Suomessa tuhansia. Alan ammattilaiset työskentelevät esimerkiksi yksityisissä päiväkodeissa, vanhusten palveluasumisessa ja hoitokodeissa, vammaisten henkilöiden asumispalveluissa, ensi- ja turvakodeissa, päihdepalveluissa, lastensuojelussa sekä henkilökohtaisina avustajina. Alalla on yhteensä yli 70 000 palkansaajaa.
Työntekijäpuolella yksityisen sosiaalipalvelualan työehtosopimuksesta neuvottelevat Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL, Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentia, Sosiaalipalvelualan allianssi Salli ry sekä sosiaali- ja terveysalan neuvottelujärjestö Sote ry. Työnantajaa edustaa Hyvinvointiala HALI ry.
Lisätietoja:
Päivi Niemi-Laine, puheenjohtaja, 040 702 4772
Hanna Katajamäki, sopimusasiantuntija, 050 513 7701
Tanja Tuunainen-Vainio, sopimusasiantuntija, 050 463 2243
Avainsanat
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta

Sörnäisten rantatie 23
00500 HELSINKI
010 77031http://www.jhl.fi
Julkisten ja hyvinvointialojen liiton JHL:n noin 165 000 jäsentä huolehtivat suomalaisten hyvinvoinnista, peruspalveluista ja turvallisuudesta monenlaisissa tehtävissä. Heidän alojaan ovat hoito, hoiva, kasvatus, sivistys, ruokahuolto, tekniikka ja infrastruktuuri, liikenne, puhtaus ja kunnossapito, hallinto, vapaa-aika, kulttuuri, turva ja pelastus. JHL:n jäsenet työskentelevät kunnissa, valtiolla, yrityksissä, järjestöissä ja seurakunnissa. Kunta-alalla JHL on suurin henkilöstöjärjestö.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL
JHL: Skolgångshandledarnas ställning borde skrivas in i grundundervisningslagen1.6.2023 07:30:00 EEST | Tiedote
Skolgångshandledarnas viktiga uppgift är att stöda eleverna. Fackförbundet JHL vill att handledarna ska bli en permanent del av skolans personal. Detta kräver en ändring i lagen om grundläggande undervisning.
JHL: Koulunkäynninohjaajien asema kirjattava perusopetuslakiin1.6.2023 07:30:00 EEST | Tiedote
Koulunkäynninohjaajan tärkeä tehtävä on tukea oppilasta. Ammattiliitto JHL haluaa, että ohjaajista tulisi kiinteä osa koulun henkilöstöä. Tämä vaatii muutoksen perusopetuslaissa.
JHL varslade för fjärde gången om strejk inom den privata socialservicebranschen och ansökningsblockad för omsorgsföretag31.5.2023 15:00:00 EEST | Tiedote
Förbundet för den offentliga sektorn och välfärdsområdena JHL utvidgar stridsåtgärderna inom den privata socialservicebranschen. Det fjärde strejkvarslet inom branschen gäller arbete inom barnskydd, omsorg och personlig assistens på olika håll i Finland. Dessutom har JHL utlyst ansökningsblockad för fyra koncerner inom omsorg.
JHL antoi neljännen lakkovaroituksen yksityiselle sosiaalipalvelualalle ja hakusaarron hoiva-alan yrityksiin31.5.2023 15:00:00 EEST | Tiedote
Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL laajentaa työtaistelutoimia yksityisellä sosiaalipalvelualalla. Neljäs alalle annettu lakkovaroitus koskee lastensuojelun, hoivan ja henkilökohtaisen avun töitä eri puolilla Suomea.Lisäksi liitto on julistanut hakusaarron neljään hoiva-alan konserniin.
JHL: Att avskaffa skatteavdraget för fackavgifter höjer skatter för löntagare30.5.2023 16:39:20 EEST | Tiedote
Fackförbundet JHL försvarar de fackanslutna löntagarna, som den kommande regeringen tänker beskatta stramare. Regeringen siktar på att avskaffa arbetstagarnas rätt till skatteavdrag för fackavgifter men lämna kvar motsvarande rätt för arbetsgivare och företagare.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme