Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL

JHL haluaa lisää euroja työntekijöiden kukkaroon, hallituksen pitää budjettiriihessä laittaa lisärahaa myös turvallisuuteen ja koulutukseen

Jaa
Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL vaatii, että Suomen hallitus tekee ensi viikon budjettiriihessä oikeudenmukaisia ratkaisuja, jotka parantavat julkisen palvelun työntekijöiden taloudellista asemaa ja työoloja. Pääministeri Juha Sipilä on kertonut, että valtiolla siirrytään saneeraamisesta kehittämisvaiheeseen. Nyt on aika osoittaa, että valtio arvostaa myös julkisen palvelun työntekijöitä.

Veropolitiikassa ei ole veroelvytyksen aika. JHL huomauttaa, ettei palkankorotuksia voi kuitata veronalennuksilla. Pieni- ja keskituloisten verotusta on kuitenkin tarkistettava, ettei heidän verotuksensa kiristy. Käteen jäävillä tuloilla on tultava toimeen.

JHL kantaa huolta kuntien tulevaisuudesta. Kunnat tarvitsevat täyden hyvityksen veromenetyksistä, jotka kilpailukykysopimus aiheuttaa. Rajuimmillaan veroista voi kadota liki 400 miljoonaa. Se tarkoittaa noin 8 000 kunta-alalla työskentelevän vuosipalkkaa sivukuluineen. Riski henkilöstöleikkauksista ja työttömyyden kasvusta on suuri, ellei valtio paikkaa veromenetyksiä.

Kunta-alalla työskennellään jo nyt kiireen ja lisääntyneiden vaatimusten paineessa. Työoloja on parannettava hyvällä johtamisella, yhteistoiminnallisuutta korostavalla johtamisella. Lisäksi tarvitaan riittäviä resursseja sekä vankkaa poliittista ohjausta.

Hallituksen pitää valmistautua maakuntahallinnon rakentamiseen lisärahoituksella. Kuntien ja maakuntien asema ja yhteistyö pitää selvittää yhdessä henkilöstön kanssa ja siihen pitää olla riittävästi resursseja. Koska uudistuksen aikataulu on muuttunut, kuntien työntekijöiden ja kuntahallinnon osaamisesta saadaan enemmän irti. Valtion pitää varata ensi vuoden talousarvioon lisärahaa työryhmätyöskentelyyn ja muutosjohtamiseen.

Myös ammatillisen koulutuksen uudistus tarvitsee lisärahaa, jotta se saadaan kunnolla vauhtiin. Nyt on oikea aika varata rahaa myös työelämän kehittämiseen, koska taloudella menee paremmin kuin pitkään aikaan. Parempi työelämä vähentää sairauspoissaoloja ja niistä yhteiskunnalle ja yksilöille aiheutuvia menetyksiä.

Valtion virastojen budjettien leikkaaminen vähentäisi henkilöstömäärää yhä edelleen. Henkilöstö toimii jo nyt usein äärirajoilla ja erittäin tehokkaasti ja. Budjetin laatimisen yhteydessä on aika tarkastella, riittävätkö resurssit koko työmäärään ja kaikkiin työtehtäviin. JHL vaatii turvallisuusviranomaisille enemmän resursseja. Rajavalvonnan, poliisin ja tullin tekemä työ kansalaisten turvallisuuden takaamisessa ja oikeusvaltion ylläpitämisessä on tehtävä näkyväksi. Arvostuksen lisäksi tarvitaan euroja, jotta käytännön työ sujuu ja henkilöstömäärä saadaan pidettyä riittävänä.

Valtion on järkevää lyhentää valtionvelan lisäksi infrastruktuurin korjausvelkaa. JHL kannattaa liikenne- ja viestintäministeriön esittämää määrärahaa teiden ja väylien ylläpitämiseen, ylläpitotyöt lisäävät työllisyyttä ja niiden talousvaikutus on huomattava.

Lisätiedot:

JHL:n puheenjohtaja Päivi Niemi-Laine 040-702 4772 / paivi.niemi-laine@jhl.fi

Avainsanat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL
Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL
Sörnäisten rantatie 23
00500 HELSINKI

010 77031http://www.jhl.fi

Julkisten ja hyvinvointialojen liiton JHL:n 220 000 jäsentä huolehtivat suomalaisten hyvinvoinnista, peruspalveluista ja turvallisuudesta monenlaisissa tehtävissä. Heidän alojaan ovat hoito, hoiva, kasvatus, sivistys, ruokahuolto, tekniikka ja infrastruktuuri, liikenne, puhtaus ja kunnossapito, hallinto, vapaa-aika, kulttuuri, turva ja pelastus. JHL:n jäsenet työskentelevät kunnissa, valtiolla, yrityksissä, järjestöissä ja seurakunnissa. Kunta-alalla JHL on suurin henkilöstöjärjestö.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye