Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL

JHL: Kunnallinen ja yksityinen eläkejärjestelmä kannattaa yhdistää, jotta kuntien eläkemaksut voidaan pitää kurissa

Jaa
Kuntien ja yksityisen sektorin eläkejärjestelmät kannattaa yhdistää, koska työtätekevät ikäluokat pienentyvät jatkossa samalla kun väestö vanhenee. Erityisesti kuntien eläkevakuutuksiin on jatkossa vaikea löytää riittävästi rahaa, jos kuntien eläkkeistä vastaava Keva jatkaa toimintaansa yksin.

Kuntien ja yksityisen työeläkejärjestelmä on syytä yhdistää, jotta kuntien eläkemaksuja ei jouduta korottamaan kohtuuttomasti. Kahden ministeriön luotsaama työryhmä suosittelee eläkejärjestelmien yhdistämistä. JHL on puhunut jo pitkään rahoituspulasta, joka uhkaa suomalaista eläkejärjestelmää, kun työssäkäyvät ikäluokat pienenevät. Ongelma rasittaa varsinkin kuntia.

– Suomen järjestelmä perustuu siihen, että työssäkäyvät maksavat eläkkeellä olevien eläkkeet. Eläkemaksujen määrä ei muutu miksikään, vaikka maksajat vähenevät tulevaisuudessa. Kunnilla on suuri paine korottaa eläkemaksuja, mikä tekee kuntatyöstä nykyistä kalliimpaa. Tämä voi johtaa siihen, että kunnat ulkoistavat palveluitaan hallitsemattomasti, JHL:n puheenjohtaja Päivi Niemi-Laine selventää.

JHL on tyytyväinen siihen, että kuntatyöntekijöiden niin kutsutut lisäeläkkeet saadaan turvattua kohtuullisella tavalla. Työntekijä säilyttää oikeutensa ylimääräiseen eläketurvaan, kun hänen työsuhteensa jatkuu jonkin työnantajan palveluksessa.

Eläkejärjestelmien yhdistäminen auttaa varmistamaan, että Suomessa riittää jatkossakin rahaa kaikkien eläkkeiden maksuun. Tämä on kaikkien palkansaajien etu, Niemi-Laine muistuttaa.

– Jos kuntaeläkkeiden rahoitus ei ole kestävällä pohjalla, työnantajat voivat äkkiä vaatie, että kaikkien eläke-etuja heikennetään. Silloin rahapulan maksajaksi joutuvat kaikki työntekijät riippumatta siitä, ovatko he töissä yksityisellä vai julkiselle sektorilla.

Eläkejärjestelmien yhdistämisessä on pitkä siirtymäaika. Työryhmä ehdottaa, että uusi järjestelmä olisi käytössä vuonna 2027. Sen jälkeen myös kuntien työntekijät vakuutettaisiin työntekijän eläkelain mukaan.

Sosiaali- ja terveysministeriön ja valtiovarainministeriön johtama työryhmä selvitti vuosien 2018 ja 2019 aikana, voidaanko kunnallinen ja yksityinen eläkejärjestelmä yhdistää. Työryhmä julkaisi loppuraporttinsa 19. helmikuuta. Työssä olivat mukana kaikki palkansaajakeskusjärjestöt ja kunta-alan suurimmat työnantajajärjestöt. JHL ja muut kuntien pääsopijajärjestöt ovat olleet työryhmän kuultavina.

Lisätiedot:
JHL:n puheenjohtaja Päivi Niemi-Laine 040 702 4772

Avainsanat

Kuvat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL
Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL
Sörnäisten rantatie 23
00500 HELSINKI

010 77031http://www.jhl.fi

Julkisten ja hyvinvointialojen liiton JHL:n yli 200 000 jäsentä huolehtivat suomalaisten hyvinvoinnista, peruspalveluista ja turvallisuudesta monenlaisissa tehtävissä. Heidän alojaan ovat hoito, hoiva, kasvatus, sivistys, ruokahuolto, tekniikka ja infrastruktuuri, liikenne, puhtaus ja kunnossapito, hallinto, vapaa-aika, kulttuuri, turva ja pelastus. JHL:n jäsenet työskentelevät kunnissa, valtiolla, yrityksissä, järjestöissä ja seurakunnissa. Kunta-alalla JHL on suurin henkilöstöjärjestö.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye