Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL

JHL: Kunta-alan tes-neuvottelujen jatkaminen on vastuullinen teko – aito sopimus syntyy neuvotellen

Jaa
Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL pitää erinomaisena, että kunta-alan tes-neuvotteluja jatketaan maanantaina 18.5. JHL pitää tärkeänä, että kunta-alan työntekijät saavat palkankorotuksensa, kiky-tunnit poistetaan ja alalle saadaan työrauha mahdollisimman nopeasti.

Kuntatyönantajat KT on päättänyt käynnistää uudelleen järjestökohtaiset neuvottelut kunta-alan työehtosopimuksesta. Kunta-alan neuvottelut jäivät tauolle valtakunnansovittelijan ratkaisuesityksen kaaduttua vapun alla.

JHL pitää päätöstä neuvottelujen jatkamista vastuullisena tekona. Koronapandemian vuoksi kiristyvässä taloustilanteessa on tärkeää saada sovittua kunta-alan palkankorotuksista pikaisesti. 

- On välttämätöntä, että kiky-tunnit poistuvat myös kunta-alan työntekijöiltä. Talkootyön tekemiselle on saatava vihdoinkin piste, JHL:n puheenjohtaja Päivi Niemi-Laine linjaa.

- Haluamme aidosti neuvotella kaikkien osapuolten kesken ja hakea uusia tulokulmia tilanteen ratkaisemiseksi. Valtakunnansovittelija teki hyvää työtä, mutta uusi kierros sovittelijan luona ei antaisi tilanteeseen mitään uutta, JHL:n neuvottelujohtaja Kristian Karrasch selventää tilannetta.

Vanhojen virka- ja työehtosopimusten noudattaminen jatkuu toistaiseksi, siihen saakka kunnes saadaan sovittua uusista työehdoista. Myös vanhojen paikallisten sopimusten voimassaolo jatkuu, mutta uusia sopimuksia ei voi toistaiseksi tehdä. Onneksi lomarahaleikkaus oli jo valmiiksi sovittu määräajaksi ja päättymään viime vuoteen. Tulevana kesänä lomaraha maksetaan jälleen täysimääräisenä

Kunta-alan muut valtakunnansovittelijan yleisen ratkaisuesityksen pohjalta syntyneet sopimusratkaisut (kunnallisen teknisen henkilöstön virka- ja työehtosopimus TS ja kunnallisen tuntipalkkaisten työntekijöiden työehtosopimuksen TTES) ovat jäissä niin kauan kunne pääsopimukseen löytyy ratkaisu.

Lisätietoja:
- puheenjohtaja Päivi Niemi-Laine, p. 040 702 4772
- neuvottelujohtaja Kristian Karrasch, p. 040 728 9046

Avainsanat

Kuvat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL
Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL
Sörnäisten rantatie 23
00500 HELSINKI

010 77031http://www.jhl.fi

Julkisten ja hyvinvointialojen liiton JHL:n noin 200 000 jäsentä huolehtivat suomalaisten hyvinvoinnista, peruspalveluista ja turvallisuudesta monenlaisissa tehtävissä. Heidän alojaan ovat hoito, hoiva, kasvatus, sivistys, ruokahuolto, tekniikka ja infrastruktuuri, liikenne, puhtaus ja kunnossapito, hallinto, vapaa-aika, kulttuuri, turva ja pelastus. JHL:n jäsenet työskentelevät kunnissa, valtiolla, yrityksissä, järjestöissä ja seurakunnissa. Kunta-alalla JHL on suurin henkilöstöjärjestö.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye