Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL

JHL: Kuntatyöntekijät eivät saa jäädä sopimuskierroksen maksumiehiksi

Jaa
Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL on pettynyt siihen, että kunta-alalle ei torstaina 30.4. saatu ratkaisua. Vaikka valtakunnansovittelijan ratkaisuehdotus oli sisällöllisesti vaikea, olisi se kunta-alalle taannut työmarkkinoiden yleisen tason mukaisen palkkakehityksen.

JHL vaatii nyt, että Kuntatyönantaja KT kutsuu neuvottelijat pöytään välittömästi. Liitto perää KT:ltä vastuullisuutta, koska palkansaajajärjestötkin ovat toimineet vastuullisesti koronaepidemian takia.

- Tulemme edelleenkin vaatimaan samantasoisia palkankorotuksia kuin muilla aloilla on saatu. Myös kiky-tuntien poisto on listallamme. Kuntatyöntekijät eivät saa jäädä tämän neuvottelukierroksen maksumiehiksi, toteaa liiton puheenjohtaja Päivi Niemi-Laine.

Kunta-alan sopimus päättyi maaliskuun lopussa. Ala on sopimuksettomassa tilassa, ja sillä noudatetaan päättyneen sopimuksen työ- ja virkaehtoja. Tämä merkitsee sitä, että kunta-alan henkilöstö edelleenkin tekee kiky-tunteja ilman korvausta.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL
Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL
Sörnäisten rantatie 23
00500 HELSINKI

010 77031http://www.jhl.fi

Julkisten ja hyvinvointialojen liiton JHL:n noin 200 000 jäsentä huolehtivat suomalaisten hyvinvoinnista, peruspalveluista ja turvallisuudesta monenlaisissa tehtävissä. Heidän alojaan ovat hoito, hoiva, kasvatus, sivistys, ruokahuolto, tekniikka ja infrastruktuuri, liikenne, puhtaus ja kunnossapito, hallinto, vapaa-aika, kulttuuri, turva ja pelastus. JHL:n jäsenet työskentelevät kunnissa, valtiolla, yrityksissä, järjestöissä ja seurakunnissa. Kunta-alalla JHL on suurin henkilöstöjärjestö.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye