Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL

JHL: Päivähoidossa katastrofin ainekset - ryhmien yhdistäminen koronaviruspandemian aikana on vastuutonta työntekijöiden ja lasten vaarantamista

Jaa
JHL vaatii viranomaisilta toimia varhaiskasvatuksen työntekijöiden suojaamiseksi. Lapsiryhmien yhdistäminen luo uusia riskejä koronavirustartuntojen leviämiselle.

JHL on huolissaan varhaiskasvatusalalla työskentelevien jäsentensä työturvallisuudesta koronaviruspandemian aikana. Jäsenistöltä on kantautunut liittoon viestejä, joiden mukaan joissakin kunnissa joko harkitaan tai on jo ryhdytty toimiin päivähoidon yksiköiden toiminnan keskittämiseksi yhteen suurempaan yksikköön.

Ryhmien yhdistäminen luo valtavan määrän uusia lähikontakteja ja siten mahdollisuuksia tartuttaa koronavirus niin hoidossa oleville lapsille kuin heitä hoitavalle henkilökunnallekin. Tartuntaketjut luonnollisesti jatkavat matkaansa päiväkotien ulkopuolelle lasten ja heidän perheenjäsentensä sekä henkilökunnan mukana.

Erityisen vahingolliseksi tilanteesta tekee sen, että suuri osa varhaiskasvatukseen osallistuvista lapsista tulee perheistä, joissa toinen tai molemmat vanhemmista työskentelevät yhteiskunnan kannalta kriittisillä aloilla. Varhaiskasvatustyössä ei ole mahdollista välttää lähikontaktia, ja kosketus- ja pisaratartunnan mahdollisuudet ovat huomattavan suuret.

- Tilanteemme olisi katastrofaalinen, jos näissä elintärkeissä ammateissa toimivat sairastuisivat koronavirukseen lastensa kautta, vaikka he omissa töissään siltä onnistuisivatkin välttymään. Yhtä lailla vahingollista yhteiskunnallemme olisi se, että lukuisat varhaiskasvatuksessa työskentelevät sairastuisivat koronavirukseen yksiköiden yhdistämisen ja työntekijöiden puutteellisen suojaamisen johdosta, JHL:n puheenjohtaja Päivi Niemi-Laine toteaa.

Esimerkiksi Saksassa viranomaiset ovat kieltäneet eri päivähoidon yksiköiden yhdistämiset juuri suuremman tartuntojen leviämisriskin johdosta. Tästä kerrottiin Helsingin Sanomissa 16.3.2020.

JHL on lähettänyt sosiaali- ja terveysministeriön työ- ja tasa-arvo-osaston osastopäällikkö Raimo Antilalle sekä Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen johtaja Mika Salmiselle kirjeen, jossa liitto vaatii päivähoidon yksiköiden toiminnan keskittämisestä selkeän linjauksen.

JHL edellyttää viranomaisilta tarkan näkemyksen siitä, onko tällainen taloudellisista syistä johtuva keskittäminen turvallista ja järkevää nykytilanteessa, jossa yhteiskunnassa on asetettu rajuja rajoitteita kansalaisten perusoikeuksiin koronaviruspandemian hidastamiseksi.

- On äärimmäisen tärkeää, että yksiköt pidetään mahdollisimman pieninä ja että työnantajat huolehtivat työntekijöiden suojaamisesta pisara- ja kosketustartunnoilta. Myös työntekijöiden suojaamisessa, kuten maskien saatavuudessa, on monilla työpaikolla ilmennyt puutteita, JHL:n työympäristötoimitsija Merja Hyvärinen muistuttaa.

JHL:n kirje kokonaisuudessaan varhaiskasvatuksen työntekijöiden työsuojelusta Covid-19 pandemiatilanteessa

Lisätietoja:
- puheenjohtaja Päivi Niemi-Laine, 040 702 4772
- työympäristötoimitsija Merja Hyvärinen, 050 4729 534

Avainsanat

Kuvat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL
Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL
Sörnäisten rantatie 23
00500 HELSINKI

010 77031http://www.jhl.fi

Julkisten ja hyvinvointialojen liiton JHL:n noin 200 000 jäsentä huolehtivat suomalaisten hyvinvoinnista, peruspalveluista ja turvallisuudesta monenlaisissa tehtävissä. Heidän alojaan ovat hoito, hoiva, kasvatus, sivistys, ruokahuolto, tekniikka ja infrastruktuuri, liikenne, puhtaus ja kunnossapito, hallinto, vapaa-aika, kulttuuri, turva ja pelastus. JHL:n jäsenet työskentelevät kunnissa, valtiolla, yrityksissä, järjestöissä ja seurakunnissa. Kunta-alalla JHL on suurin henkilöstöjärjestö.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye