Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL

JHL: Sitkeys palkittiin – Kunta-alalle neuvottelutulos uudesta virka- ja työehtosopimuksesta

Jaa
Kunta-alan neuvottelijat sopivat yleisen linjan mukaisista palkankorotuksista, kiky-tuntien poistumisesta ja sote-sopimuksesta. Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL vie neuvottelutuloksen edustajistonsa käsittelyyn torstaina.

Kunta-alan pääneuvotteluryhmä on saavuttanut yhteisymmärryksen neuvottelutuloksesta kunta-alan uudeksi pääsopimukseksi ja yleiseksi virka- ja työehtosopimukseksi (KVTES). Ratkaisu saavutettiin keskiviikkoiltana 27. toukokuuta.

Tuloksen pohjalta saavutettiin samana iltana neuvottelutulokset myös muista kunta-alan työehtosopimuksista. 

Uusi virka- ja työehtosopimus takaa kunta-alalle palkankorotukset, jotka noudattavat yleistä linjaa eli työehtosopimuksissa vakiintunutta tasoa. Kilpailukykysopimukseen liittyvät palkattomat kiky-tunnit poistuvat. Lisäksi neuvottelijat sopivat erillisestä sote-alan työehtosopimuksesta.

Kunta-alan sopimusneuvottelut pitkittyivät kevään aikana ja lopulta keskeytyivät. Työnantajan edustaja KT Työnantajat kutsui pöydän jälleen koolle toukokuussa.

Sopimus on nyt menossa neuvotteluosapuolten hallintojen hyväksyttäväksi. JHL:n ylin päättävä elin edustajisto käsittelee tuloksia torstaina 28. toukokuuta.

”Iso asia koronan varjossa työskenteleville”

JHL:n puheenjohtaja Päivi Niemi-Laine on helpottunut siitä, että ratkaisun avaimet löytyivät viimein.

– Hyvään neuvottelutulokseen pääsy ennen kesää on iso asia koronakriisin varjossa työskentelevälle kunta-alan väelle. Mikäli ratkaisu läpäisee osapuolten hallinnot, tällä työmarkkinoiden yleisen linjan mukaisella ratkaisulla varmistetaan kuntatyöntekijöille muita aloja vastaavat palkankorotukset ja kiky-tuntien poistuminen, toteaa Niemi-Laine.

Sote-sopimus ei tullut Niemi-Laineelle yllätyksenä.

– Jo valtakunnansovittelijan ratkaisussa vappuaattona tämä sopimus oli olemassa. JHL on iloinen, että vaikeuksien kautta pääsimme voittoon ja saamme sosiaali- ja terveysalalla työskenteleville jäsenillemme oikeudenmukaiset mahdollisuudet kehittää palkkaustaan ja työolojaan.

Niemi-Laine on tyytyväinen myös siihen, että JHL:n vaatimus matalimpien palkkojen korottamisesta palkkaohjelmalla on toteutumassa: uudessa sopimuksessa on sovittu työryhmästä, joka arvioi palkkausjärjestelmää. JHL vaatii, että työ palkkausjärjestelmän uudistamiseksi käynnistetään välittömästi.

JHL vaatii, että työ palkkausjärjestelmän uudistamiseksi käynnistetään välittömästi.

Myös sopimusrakenteen määrittelevästä pääsopimuksesta saavutettiin yhteisymmärrys. Siihen sisältyy JHL:lle tärkeä päätös siitä, että sote-alan työehtosopimuskokonaisuus luodaan kiinteäksi osaksi kunta-alan sopimusperhettä.

Kunta-alan vanhat sopimukset päättyivät maaliskuun lopussa ja niitä on noudatettu sen jälkeen niin sanotun jälkivaikutuksen perusteella.

Kunta-alan neuvottelujen pääsopijajärjestöt ovat Julkisen alan unioni JAU jossa JHL on mukana, Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö Juko ja Sosiaali ja terveysalan neuvottelujärjestö  Sote, sekä työnantajapuolella KT Kuntatyönantajat.

Lisätietoja:

Päivi Niemi-Laine, JHL:n puheenjohtaja, 040 702 4772

Kristian Karrasch, neuvottelujohtaja, 040 728 9046

Avainsanat

Kuvat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL
Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL
Sörnäisten rantatie 23
00500 HELSINKI

010 77031http://www.jhl.fi

Julkisten ja hyvinvointialojen liiton JHL:n noin 200 000 jäsentä huolehtivat suomalaisten hyvinvoinnista, peruspalveluista ja turvallisuudesta monenlaisissa tehtävissä. Heidän alojaan ovat hoito, hoiva, kasvatus, sivistys, ruokahuolto, tekniikka ja infrastruktuuri, liikenne, puhtaus ja kunnossapito, hallinto, vapaa-aika, kulttuuri, turva ja pelastus. JHL:n jäsenet työskentelevät kunnissa, valtiolla, yrityksissä, järjestöissä ja seurakunnissa. Kunta-alalla JHL on suurin henkilöstöjärjestö.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye