Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL

JHL uuteen lakkoon Raumalla: Kaupunginhallitus vähät välittää kaupungin työntekijöistä

Jaa
JHL vastustaa Rauman ulkoistamisia, jotka heikentäisivät työehtoja ja johtaisivat irtisanomisiin. JHL:n jäsenet ovat Raumalla lakossa 7.–8. marraskuuta.

Rauman kaupunginhallitus päätti tiistaina 5. marraskuuta polkea kaupungin työntekijöiden työehtoja. Hallitus hyväksyi osaltaan kaupungin epäreilut ulkoistamissuunnitelmat. Rauma aikoo ulkoistaa sosiaali- ja terveystoimen ruoka- ja puhtauspalvelut.

JHL vastustaa ulkoistamisia, jotka johtaisivat henkilöstön irtisanomisiin ja palvelussuhteen ehtojen heikentämiseen. Ammattiliitolla ei ole muuta vaihtoehtoa kuin aloittaa Raumalla uusi lakko. Rauman ruoka- ja puhtauspalveluissa työskentelevät JHL:n jäsenet ovat lakossa torstaina 7. marraskuuta ja perjantaina 8. marraskuuta. Lakko alkaa 7. marraskuuta kello 6.00 ja päättyy 8. marraskuuta kello 24.00.

Lisäksi kaikki Rauman kaupungilla työskentelevät JHL:n jäsenet marssivat ulos työpaikoltaan torstaina kello 13. He palaavat töihin kello 15.

JHL:n puheenjohtaja Päivi Niemi-Laine moittii ulkoistamispäätöstä uskomattoman lyhytnäköiseksi.

– Kaupunginhallitus sulkee silmänsä siltä, että ostopalveluiden hinnat voivat pompata pilviin pian sopimuksen tekemisen jälkeen. Monet kunnat ovat kokeneet tämän, kun ne ovat ulkoistaneet vanhuspalveluita alan jättiyrityksille. Yrityksiä kiinnostavat tilillä näkyvät eurot, eivät kuntalaisten saamat palvelut.

Lopullisen päätöksen kaupungin palveluista tekee Rauman valtuusto kokouksessaan 11. marraskuuta. Niemi-Laine toivoo, että valtuutetut tekevät viisaamman ratkaisun kuin hallituksen jäsenet.

– Kaupungin oma työ on joustavampaa ja edullisempaa kuin ulkoistaminen. Ulkoistaminen maksaa, kun palvelut siirtyvät tuottajalta toiselle. Kaiken huipuksi ulkoistaminen olisi lyhytkestoinen ratkaisu. Suomessa on tekeillä sote-uudistus. Maakunnan ei tarvitse ottaa soten siivous- ja ruokapalveluita hoidettavakseen, jos Rauma itse tekee palveluista sopimuksen yrityksen kanssa.

Lue lisää Rauman tilanteesta jhl.fi/avoinrauma ja taustamuistio kunnallisten palveluiden ulkoistamisen riskeistä ja kilpailutuksesta

Lisätietoja:
JHL:n puheenjohtaja Päivi Niemi-Laine 040 702 4772
Aluepäällikkö Seija Johansson 040 0595 610

Avainsanat

Tietoja julkaisijasta

Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL
Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL
Sörnäisten rantatie 23
00500 HELSINKI

010 77031http://www.jhl.fi

Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL on hyvinvoinnin ammattilaisia ja opiskelijoita yhdistävä ammattiliitto kunnissa, valtiolla ja yksityisissä hyvinvointipalveluissa. Hyvinvointipalveluja tuottavia jäseniä meillä on noin 165 000. JHL on SAK:n jäsenjärjestö.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye