Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL

JHL vaatii Helsingin kaupunkia laittamaan palkanmaksun kuntoon välittömästi

Jaa

Helsingin kaupungin palkanmaksu on ollut sekaisin viime aikoina, mikä on aiheuttanut pitkiä, jopa viikkokausien, viiveitä maksuliikenteessä. Julkisten ja hyvinvointialojen liiton JHL:n puheenjohtaja Päivi Niemi-Laine pitää tilannetta kohtuuttomana ja kehottaa kaupunkia heti noudattamaan työnantajan lakisääteisiä velvollisuuksia.

Ammattiliitto JHL:n puheenjohtaja Päivi Niemi-Laine vaatii, että Helsingin kaupungin on saatava työntekijöiden palkanmaksu kuntoon välittömästi. Palkanmaksu on viivästynyt pahimmillaan viikkokausia, mikä on sotkenut ihmisten arjen. Viivästymisten lisäksi palkka on voitu maksaa ilman lisiä ja väärällä veroprosentilla.

Palkanmaksun viivästymisellä voi olla vakavia seuraamuksia ihmiselle, joka saa esimerkiksi asumistukea tai muita sosiaalitukia.

-Ei ole mukava selittää tulorekisteriä seuraavalle viranomaiselle, miksi tulot vaihtelevat kuukaudesta toiseen. Tämä voi sotkea todella pahasti ihmisen taloudenpidon.

Niemi-Laine ei hyväksy kaupungin pormestari Juhana Vartiaisen selitystä, että työtaistelutoimet olisivat aiheuttaneet viivästymiset.

-Tämä ei yksinkertaisesti pidä paikkaansa. Vakavia ongelmia on ollut jo kauan ennen kevään tapahtumia. Nyt kaupungin johdon on otettava selkeä vastuu asiasta ja laitettava palkat maksuun, Niemi-Laine toteaa.

Niemi-Laine viittaa Helsingin pormestarin Juhana Vartiaisen julkisuudessa antamiin tietoihin, että kaupunki on palkkaamassa lisää työntekijöitä palkanlaskentaan.

-Kyse on siis palkanlaskennan aliresurssoinnista eli töitä on tekemässä liian vähän ihmisiä. Yksinkertaisesti kaikesta ei voi säästää. Palkkojen osalta on sovittu selkeästi niiden maksut työehtosopimuksissa. Kun tällaisia järjestelmäuudistuksia tehdään, on tiedettävä työnantajan velvoitteet ja pidettävä huoli, että uudistuksessa työnantajan velvoitteet johtavat uudistusta.

- Onko pakko tulla töihin, jos palkka ei ole sovittuna päivänä tilillä?

Lisätietoja: puheenjohtaja Päivi Niemi-Laine, p. 040 702 4772

Avainsanat

Kuvat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL
Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL
Sörnäisten rantatie 23
00500 HELSINKI

010 77031http://www.jhl.fi

Julkisten ja hyvinvointialojen liiton JHL:n noin 165 000 jäsentä huolehtivat suomalaisten hyvinvoinnista, peruspalveluista ja turvallisuudesta monenlaisissa tehtävissä. Heidän alojaan ovat hoito, hoiva, kasvatus, sivistys, ruokahuolto, tekniikka ja infrastruktuuri, liikenne, puhtaus ja kunnossapito, hallinto, vapaa-aika, kulttuuri, turva ja pelastus. JHL:n jäsenet työskentelevät kunnissa, valtiolla, yrityksissä, järjestöissä ja seurakunnissa. Kunta-alalla JHL on suurin henkilöstöjärjestö.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme