Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL

JHL vaatii irtisanomislain perusteluiden valmistelua kolmikantaisesti, maaliin ei ole vielä päästy

Jaa
Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL vaatii irtisanomislain yksityiskohtaisten perusteluiden valmistelua kolmikantaisesti. Lisäksi työsopimuslain 7 luvun 2 §:ssä todetut epäasialliset irtisanomisperusteet tulee säilyttää ennallaan. Muuten on vaarana, että irtisanomissuojan taso määritellään vasta tuomioistuimiin tulevissa riitatapauksissa.

JHL ja muut ammattiliitot saivat työtaisteluillaan aikaan sen, että hallitus peräytyi aikeestaan heikentää yhdenvertaisuutta romuttavaa irtisanomissuojaa kaikissa korkeintaan 10 hengen yrityksissä.

Lain yksityiskohtaisten perusteluiden merkitys nousi uudelle tasolle, kun hallitus poisti lakiesityksestä kohdan, jonka mukaan irtisanomissuoja olisi jatkossa heikompi yrityksissä, joissa on töissä korkeintaan 10 henkeä. Tilalle tuli maininta, että irtisanomisen perusteita pohdittaessa otetaan huomioon yrityksen työntekijöiden lukumäärä. Tällainen joustava muotoilu jättää paljon sen varaan, millaiseksi lain tulkintaa ohjaavat yksityiskohtaiset perustelut kirjoitetaan. Nämä tulkinnat ohjaavat ratkaisumenettelyä tuomioistuimessa, mikäli irtisanomisriita sinne asti etenee.

- JHL haluaa varmistaa ettei lakiin tai sen perusteluihin tule kirjatuksi eriarvoistavia elementtejä. Tästä syystä vaadimme perusteluiden valmistelua kolmikannassa eli yhdessä työntekijöiden, työnantajien ja hallituksen kesken. Työntekijöiden on tiedettävä, mikä on heidän suojansa irtisanomista vastaan, JHL:n puheenjohtaja Päivi Niemi-Laine sanoo.

– JHL:n hallitus käsittelee asiaa lähipäivinä ja ottaa kantaa voidaanko poliittiset työtaistelut keskeyttää. Mikäli emme saa selkeitä perusteluita, millainen irtisanomissuoja olisi uuden lain myötä, arvioimme työtaistelujen tarpeellisuutta uudelleen, Niemi-Laine perustelee.

Niemi-Laineen mukaan hallituksen ehdotuksessa hyvää on se, että työttömien karenssi on lyhentymässä.

– Ay-liikkeen vahva painostus johti siihen, että henkilöperusteisesta irtisanomisesta johtuva karenssi lyhenee 90 päivästä 60 päivään.

Myös vahva kolmikanta tekee Suomessa paluuta, Niemi-Laine sanoo. Hallitus ehdottaa, että työttömiä kyykyttävä aktiivimalli otetaan uuteen, kolmikantaiseen arviointiin. Myös niin kutsuttu aktiivisen työnhaun malli eli aktiivimalli kakkonen on tarkoitus valmistella kolmikantaisesti.

– Hallituksen on pidettävä sanansa ja otettava työntekijöidenkin näkökulmat tosissaan huomioon. Vasta silloin nähdään, että hallitus haluaa parantaa Suomen työmarkkinoita yhteistyössä myös ammattiyhdistysliikkeen kanssa.

Lisätiedot:

JHL:n puheenjohtaja Päivi Niemi-Laine 040 702 4772

Avainsanat

Kuvat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL
Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL
Sörnäisten rantatie 23
00500 HELSINKI

010 77031http://www.jhl.fi

Julkisten ja hyvinvointialojen liiton JHL:n yli 200 000 jäsentä huolehtivat suomalaisten hyvinvoinnista, peruspalveluista ja turvallisuudesta monenlaisissa tehtävissä. Heidän alojaan ovat hoito, hoiva, kasvatus, sivistys, ruokahuolto, tekniikka ja infrastruktuuri, liikenne, puhtaus ja kunnossapito, hallinto, vapaa-aika, kulttuuri, turva ja pelastus. JHL:n jäsenet työskentelevät kunnissa, valtiolla, yrityksissä, järjestöissä ja seurakunnissa. Kunta-alalla JHL on suurin henkilöstöjärjestö.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye