Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL

JHL:n Niemi-Laine: Aluevaalitulos vahvistaa julkisen sote-palvelun kannatusta

Jaa

Julkisten ja hyvinvointialojen liiton JHL:n puheenjohtaja Päivi Niemi-Laine iloitsee, että aluevaaleissa näyttää vahvistuneen julkisen sote-palvelun kannatus.

-Hallituksen esityksessä tavoitteena oli vahva julkinen järjestäjä ja vahva julkinen pohja sote-palveluille. Tämä linja sai vahvan kannatuksen, koska hallituspuolueiden yhteinen kannatus oli liki 60 %.

-Samalla vahvistui kolmen suurimman puolueen kaula muihin puolueisiin. Tämän voi olettaa vahvistavan sopimisen kulttuuria.

Niemi-Laine uskoo, että aluevaltuustoissa on paljon alueilla omana työnä tehtävän työn arvostajia. 

-Hyvinvointialueen on oltava houkutteleva työpaikka. Sellainen, jonne halutaan töihin. Palkkaharmonisointi on tehtävä ripeästi. Palkan ja työolosuhteiden on oltava kunnossa.

Niemi-Laine muistuttaa, että esimerkiksi sairaaloissa, terveyskeskuksissa ja hoivakodeissa työskentelee erilaisissa tukipalveluissa paljon eri alojen ammattilaisia, joita ilman hyvä hoito ei onnistu.

-Sairaalat eivät pysy puhtaina itsestään, ruoka ei ilmesty lautaselle ilman, että sen valmistamisesta ovat vastanneet ammattitaitoiset työntekijät. Leikkaussali ei pyöri ilman välinehuoltajien tekemää työtä. Ei ole yhdentekevää kuka nämä työt tekee. Hoitajille ja lääkäreille, kuten muillekin ammattilaisille on annettava työaika omaan ydintyöhön. Tällä työnjaolla lisätään veto- ja pitovoimaa ja työssäjaksamista.

-Toimiva palveluketju varmistaa turvallisen ja laadukkaan lopputuloksen. Siksi hyvinvointialueen on tärkeä huolehtia tukipalveluista ja pitää ne omissa käsissään.

JHL:n jäseniä tuli valittua paljon aluevaltuustoihin.

-Suuri kiitos kaikille JHL:n aluevaaliehdokkaille ja paljon onnea uusille aluevaltuutetuille!

Niemi-Laineen mukaan protestimieliala kääntyi vastuullisuuden korostamiseen, vaikka vaali oli vaikea ihmisille, koska kyse on uudesta tavasta järjestää palveluja.​

-Ihmiset kuitenkin äänestivät sote-palveluista eivätkä esimerkiksi bensan hinnasta.

Lisätietoja: puheenjohtaja Päivi Niemi-Laine, p. 040 702 4772

Avainsanat

Kuvat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL
Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL
Sörnäisten rantatie 23
00500 HELSINKI

010 77031http://www.jhl.fi

Julkisten ja hyvinvointialojen liiton JHL:n noin 200 000 jäsentä huolehtivat suomalaisten hyvinvoinnista, peruspalveluista ja turvallisuudesta monenlaisissa tehtävissä. Heidän alojaan ovat hoito, hoiva, kasvatus, sivistys, ruokahuolto, tekniikka ja infrastruktuuri, liikenne, puhtaus ja kunnossapito, hallinto, vapaa-aika, kulttuuri, turva ja pelastus. JHL:n jäsenet työskentelevät kunnissa, valtiolla, yrityksissä, järjestöissä ja seurakunnissa. Kunta-alalla JHL on suurin henkilöstöjärjestö.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme