SOK - Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta

Jo 350 000 suomalaista siirtynyt S-ryhmän kokonaan sähköiseen kassakuittiin – vuosittain säästyvä kuittipaperimäärä yltäisi Helsingistä pohjoisnavalle

Jaa
S-ryhmä julkaisi syksyllä 2016 ensimmäisenä vähittäiskaupan toimijana Suomessa sähköisen kassakuittipalvelun. Niin S-ryhmän ruokakaupoissa kuin esimerkiksi ABC- ja Sokos-ketjuissa toimiva palvelu on Suomen laajin sähköisen kassakuitin palvelu sekä ainoa palvelu, joka mahdollistaa kokonaan paperittoman kassa-asioinnin. Palvelua käyttää yli viidennes S-ryhmän asiakasomistajista, eli noin 750 000 asiakasta. Kokonaan paperittomaan asiointiin on siirtynyt noin 350 000 asiakasta.

- Olemme tarjonneet vuodesta 2016 alkaen asiakkaillemme mahdollisuutta siirtyä kokonaan paperittomaan kuittiin, sillä haluamme luoda asiakkaillemme edellytyksiä vastuullisten valintojen tekoon. Suuri osa asiakkaistamme heittää kassakuitin kassalinjan roskikseen sen saatuaan. Turhista paperikuiteista luopuminen on arjen pieni ekoteko, jonka jokaisen on helppo ottaa käyttöön, S-ryhmän asiakkuusjohtaja Pekka Litmanen kertoo. 

Koska jo noin 350 000 S-ryhmän asiakasomistajaa on ottanut palvelun käyttöön, on sen tuomat säästöt paperinkulutukseen jo merkittävät. Kuitteja jää tulostumatta reilu neljä tuhatta kilometriä vuodessa, eli enemmän kuin Helsingistä on matkaa pohjoisnavalle.

Ekologisuus ei ole kuitenkaan ainoa sähköisen kassakuitin etu.

- Päinvastoin kuin paperiset kuitit, sähköiset kassa- ja takuukuitit eivät katoa tai haalistu, ja ne on helppo löytää vuosienkin jälkeen tarvittaessa.  S-ryhmän kaupoissa käydään yli puolitoista miljoona kertaa päivässä, ja mikäli kaikki asiakkaamme ottaisivat sähköisen kassakuitin käyttöön, nopeuttaisi se kassalla asiointia entisestään, Litmanen kertoo.

S-ryhmän sähköisen kassakuittipalvelun käyttöönottamalla asiakas saa kassa- ja takuukuittinsa sähköisenä – ja voi luopua paperisista kuiteista halutessaan kokonaan. Tällöin asiakas saa kassalla paperisen kuitin enää vain, jos pyytää sitä erikseen.

Sähköisiä kuitteja voi tarkastella puhelimelta S-mobiilissa. Sähköisen kuitin lisäksi S-mobiilista löytyy mm. Omat ostot -palvelu, jolla omaa kulutustaan voi tarkastella kuittirivejäkin tarkemmin, kaikki S-ryhmän tuote- ja palveluedut, mahdollisuus seurata kertyvää Bonusta sekä S-Pankin pankkipalvelut.

Sähköisen kuitin saa S-ryhmän S-marketeista, Prismoista, Saleista, Alepoista, Food Market Herkuista, Kodin Terroista, Sokoksista, Emotioneista ja ABC:stä. Paperisista kuiteista voi luopua kokonaan, jos käytössä on S-Etukortti maksuominaisuudella (Visa Debit tai Credit) tai MobilePay.

****



Näin otat sähköisen kassakuitin käyttöön

1) Avaa puhelimessasi S-mobiili (tai lataa se sovelluskaupasta), siirry asetuksiin ja ota palvelu käyttöön ohjeiden mukaisesti. Jatkossa saat kassakuitin puhelimeesi noin minuutin kuluessa maksamisesta. Kuitteja voit selata S-mobiilista puhelimeltasi sekä kirjautumalla omiin tietoihisi.

2) Jos haluat luopua paperisista kuiteista kokonaan, aktivoi S-mobiilissa myös paperiton asiointi käyttöön. Päivitä sen jälkeen vielä tieto omaan S-Etukorttiisi toimipaikkasi itsepalvelupisteessä S-Etukorttipäätteellä esim. kauppareissusi yhteydessä laittamalla S-Etukortti Visa S-Etukorttipäätteen sirulukijaan sekä painamalla F1-näppäintä.  

Yhteyshenkilöt

Asiakkuusjohtaja Pekka Litmanen, SOK
010 76 80724
pekka.litmanen@sok.fi

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

SOK - Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta
SOK - Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta
Fleminginkatu 34
00510 Helsinki

http://www.s-ryhma.fi

S-ryhmä on suomalaisten kotitalouksien omistama kaupparyhmä. S-ryhmän muodostavat 19 alueosuuskauppaa, SOK sekä niiden tytäryhtiöt. ​ 

Tarjoamme arjen palveluita päivittäis- ja käyttötavarakaupassa, hotelleissa & ravintoloissa, tavarataloissa, liikennemyymälöissäja oman pankkimme kautta. ​ 

Olemme suurin yksityinen työllistäjä Suomessa – meitä s-ryhmäläisiä on noin 40 000. Toimimme tinkimättömästi yhdenvertaisuutta edistäen sekä luonnonvaroja kunnioittaen, ja olemme Suomen suurin kotimaisen ja lähiruoan myyjä. Verojalanjälkemme on lähes 1,9 miljardia euroa, ja investoimme Suomeen vuosittain noin 500 miljoonaa euroa. ​​ 

#parempipaikkaelää

SOK:n viestintä tarjoaa median edustajille ajankohtaista tietoa S-ryhmästä. Viestintämme palvelee mediaa arkisin klo 8–16.

Mediapuhelin: 050 472 2745 (pvm/mpm)
Sähköposti: viestinta@sok.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta SOK - Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta

Coop-tuotteita löytyy S-ryhmän myymälöistä jo yli 400 – Coop-simasta kevään hittituote?9.4.2024 07:30:00 EEST | Tiedote

Jo lähes neljäsosa entisistä Rainbow-tuotteista korvautuu kevään aikana laatu-hinta-suhteeltaan erinomaisilla Coop-tuotteilla S-ryhmän myymälöissä ja Coop-tuotesarjaan tuodaan jatkuvasti myös uusia tuotteita. Coop-tuotteita löytyy siis jo osapuilleen saman verran kuin mitä Xtra- tai Kotimaista-tuotesarjoihin kokonaisuudessaan kuuluu. Coopista kasvaa S-ryhmän selvästi laajin oma tuotesarja, johon tulee kuulumaan yli 1500 tuotetta.

Prisman data näyttää: Suomalaisten tapa grillata on murroksessa – nyt halutaan pitkää nautintoa8.4.2024 07:45:00 EEST | Tiedote

Koronavuosina suomalaiset panostivat kalliiden ja hienojen grillien ostamiseen, mutta nyt suunta on kääntynyt, kertoo Prisman tuore myyntidata. Tällä hetkellä suomalaiset hakevat grillauksesta uudella tavalla pitkäkestoisia elämyksiä, mistä kertoo muun muassa savustuslastujen ja erityisesti pitkään hauduttamiseen soveltuvien digitaalisten paistomittareiden myynnin merkittävä kasvu. Ylipäätänsä grillauksen lisävarusteisiin satsataan nyt uudella innolla.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye