Jo vuosi Venäjän hyökkäyssotaa takana – Kemianteollisuuden yritykset: Kaikki mahdollinen tuki Ukrainalle, kunnes sota päättyy
Venäjä hyökkäsi itsenäisen Ukrainan kimppuun 24.2.2022. Sotilaallinen hyökkäys oli ja on tuomittava, perusteeton ja oikeudeton. Sodan aiheuttama kärsimys on kohdistunut koko Ukrainaan, sen siviileihin, sotilaisiin ja infrastruktuuriin. Kemianteollisuus ry liittoperheineen keräävät parhaillaan uutta lahjoitusta Ukrainalle. Jo maaliskuun alussa 2022 Kemianteollisuus ry liittoperheineen päätti lahjoittaa 49 000 euroa Ukrainan sodan uhreille SPR:n kautta.
– Ukraina on joutunut hirvittävän sotilaallisen hyökkäyksen uhriksi. Meidän velvollisuutemme on auttaa ja tukea Ukrainaa kaikin mahdollisin keinoin. Venäjän toivoman nopean valtauksen sijaan sota on pitkittynyt, eikä nopeaa rauhaa näytä olevan valitettavasti näköpiirissä. Ainoa edellytys rauhalle on Venäjän täydellinen vetäytyminen kaikilta valloittamiltaan alueilta ja syyllisten saattaminen vastuuseen teoistaan, sanoo Kemianteollisuus ry:n toimitusjohtaja Mika Aalto.
Kemianteollisuus ry kysyi tällä viikolla jäsenyritystensä johtajilta, millaisilla toimenpiteillä ne ovat tukeneet Ukrainaa vuoden aikana ja sitä, aiotaanko tukea jatkaa. Kyselyyn vastanneista kemianteollisuuden yrityksistä lähes 60 prosenttia on tukenut Ukrainaa rahallisesti tai materiaalisesti menneen vuoden aikana. Noin 40 prosenttia vastanneista yrityksistä aikoo myös jatkaa tuen antamista.
Suomi on tähän asti tukenut Ukrainaa yhteensä noin 770 miljoonalla eurolla. Kemianteollisuuden yritysjohtajien vankka käsitys on, että tukea, myös Suomen valtion tasolla, on jatkettava niin kauan kuin sota jatkuu. Noin 90 prosenttia kyselyyn vastanneista on täysin samaa mieltä tai samaa mieltä, että Suomen on jatkettava Ukrainan tukemista, jopa sadoilla miljoonilla euroilla – kaikin mahdollisin keinoin, jotta Ukraina voittaa sodan.
– Kyselyssä yrityksemme toivoivat, että valtio tarjoaa Ukrainalle humanitäärisen avun ja turvapaikkojen myöntämisen lisäksi aseellista apua muun muassa lähettämällä ammuksia, aseita ja panssariajoneuvoja sekä myös tarjoamalla lisää koulutusta sotilaille.
– Vaikka sota on jatkunut jo vuoden, huomion ei tule herpaantua. Ukrainaa ei saa unohtaa. On tärkeää, että EU pysyy yhtenäisenä Venäjään kohdistuvissa pakotteissa ja muissa toimissa. Tuki Ukrainalle on meidän kaikkien velvollisuutemme. Kannustamme kaikkia valtioita, yhteisöjä, yrityksiä, järjestöjä ja yksittäisiä ihmisiä auttamaan Ukrainaa, sanoo Mika Aalto.
Yhteyshenkilöt
Mika AaltoToimitusjohtajaKemianteollisuus ry
Puh:+358 50 438 9247mika.aalto@kemianteollisuus.fiLinkit
Tietoja julkaisijasta
Twitter: @Kemianteollisuu
Linkedin: http://linkd.in/1g4vUbs
Tilaa uutiskirje: http://bit.ly/1Mk0cTq
Kemianteollisuus ry on kemianteollisuuden ja sen lähialojen elinkeino- ja työmarkkinapoliittinen edunvalvontajärjestö, jonka tehtävänä on toimialan kilpailukyvyn ja toimintaedellytysten edistäminen Suomessa. Kemianteollisuus ry:llä on lähes 400 jäsenyritystä sekä 14 jäsen- ja yhteistyöyhdistystä.
Kemianteollisuus on yksi merkittävimmistä teollisuuden toimialoista Suomessa. Sen osuus teollisuuden tuotannosta ja tavaraviennistä on noin viidennes. Suoraan, välillisesti ja tulovaikutusten kautta työllistämme lähes 100 000 suomalaista ja investoimme Suomeen vuositasolla reilut miljardi euroa.
Miten ruoka, luonnonvarat ja energia saadaan riittämään maailman kasvavalle väestölle? Puhdas vesi, uusiutuvat polttoaineet ja lääkkeet ovat kemiaa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kemianteollisuus ry
Kemianteollisuuden vastuullisuusohjelman tulokset 2022 – hyvää kehitystä etenkin ilmasto- ja hiilineutraalisuustavoitteissa ja työturvallisuudessa30.5.2023 10:02:47 EEST | Tiedote
Kemianteollisuuden Responsible Care -vastuullisuusohjelman vuoden 2022 tulokset on julkaistu. Tuloksissa näkyvät etenkin ilmastotavoitteiden eteneminen käytetyn energian ja käytettyjen raaka-aineiden osalta, työturvallisuuden kehittyminen hyvään suuntaan ja kemianteollisuuden alati etenevä tavoite olla luontopositiivinen ja hiilineutraali vuoteen 2045 mennessä. Responsible Care-ohjelman painopisteet on päivitetty vuonna 2022, jolloin ohjelma täytti Suomessa 30 vuotta.
Panu Räsänen aloittaa Kemianteollisuuden hallintojohtajana26.5.2023 11:02:17 EEST | Tiedote
Tradenomi Panu Räsänen on valittu Kemianteollisuus ry:n hallintojohtajaksi 26.6.2023 alkaen. Kemianteollisuus ry:n pitkäaikainen hallintojohtaja Arja Puikkonen jatkaa hallinnon tehtävissä 31.8. asti ennen eläköitymistään. Panu Räsänen tulee taloon Suomen Partiolaisista, jossa hän on toiminut useissa vastuullisissa johtotehtävissä.
Teollisuus ilmaisee tukensa Vamialle sen hakiessa uudelleen englanninkielistä järjestämislupaa sähköautomaatioalalle25.5.2023 12:55:37 EEST | Tiedote
Vaasan ammattiopisto Vamia haki alkuvuodesta järjestämislupaa sähköautomaatioalan perustutkinnolle englannin kielellä. Hakemukselle ilmaisivat tuolloin tukensa useat Vaasassa toimivat kansainväliset yritykset sekä esimerkiksi Kemianteollisuus ry ja Akkuteollisuus ry. Sähköautomaatioala on myös Vaasaan tulevien akkuteollisuuden investointien kannalta erittäin merkityksellinen. Yllätys oli suuri, kun opetus- ja kulttuuriministeriö OKM ei myöntänyt järjestämislupaa englanninkieliselle koulutukselle.
Kemianteollisuuden ylempiä toimihenkilöitä koskeva neuvottelutulos on hyväksytty17.5.2023 18:47:56 EEST | Tiedote
Kemianteollisuuden ja Ylemmät toimihenkilöt YTN:n hallitukset ovat hyväksyneet kemianteollisuuden ylempiä toimihenkilöitä koskevan neuvottelutuloksen. Uusi työehtosopimus on voimassa 29.3.2023 – 31.1.2025.
Neuvottelutulos syntynyt Huhtamäki Foodservice Nordic Oy:n työntekijöitä koskevasta työehtosopimuksesta2.5.2023 11:00:22 EEST | Tiedote
Kemianteollisuus ry ja Paperiliitto ry ovat tänään saavuttaneet neuvottelutuloksen Huhtamäki Foodservice Nordic Oy:n työntekijöitä koskevasta työehtosopimuksesta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme