Keskuskauppakamari

Johtajat jakavat työpäivänsä nuoren kanssa – jo yli 400 johtajaa mukana Tuhat Nuorta johtajaa hankkeessa

Jaa
Yritysjohtajat tarttuvat haasteeseen tutustuttaa nuoria johtamistyöhön. Tuhat Nuorta Johtajaa -kampanja tuo päiväksi yhteen johtajan ja 17–24-vuotiaan johtamisesta kiinnostuneen nuoren. Nuori osallistuu johtajan todelliseen työpäivään ja pääsee seuraamaan johtajan arkea – tutkimaan, kokemaan ja oppimaan. Kampanjan järjestävät kauppakamarit, Nuorkauppakamarit ja Yes-verkosto.
Johanna Sipola / Kuva: Pasi Murto
Johanna Sipola / Kuva: Pasi Murto

Mukaan on lähtenyt jo yli 400 johtajaa yrityksistä ja julkisista organisaatioita kaikilta Suomen alueilta ja eri toiminta-aloilta. Kampanjaan osallistuu muun muassa Nordea, Kesko, UPM, Isku ja useita kunnanjohtajia.

Nordean yhteiskuntavastuujohtaja Pirjo K. Kuusela odottaa päivää avoimin mielin.

“Kampanja tukee vastuullisuushankkeidemme painopistettä eli nuorten talousosaamisen parantamista. Se on hyvin tärkeä asia sekä nuorten tulevaisuuden että myös koko Suomen kannalta”, Kuusela sanoo.

Kampanjan toteutusviikko osuu marraskuun puoliväliin. Nuoret ja johtajat voivat ilmoittautua mukaan Tuhat Nuorta Johtajaa -kampanjaan osoitteessa 1000nuortajohtajaa.fi. Ilmoittautumisia otetaan vastaan 15.10.2017 saakka.

”Kampanja tarjoaa opiskelijoille mahdollisuuden kokea, millaista johtajuutta ja taitoja työelämässä tarvitaan. Johtajille päivä on tilaisuus vaihtaa ajatuksia nuoren kanssa sekä lisätä nuorten kiinnostusta yritystä ja sen toimialaa kohtaan. Kutsumme kampanjaan mukaan kaikki johtajat ja johtajuutta työssään tarvitsevat osaajat, kuten päälliköt ja tiiminvetäjät”, Keskuskauppakamarin johtaja Johanna Sipola kannustaa.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Johanna Sipola / Kuva: Pasi Murto
Johanna Sipola / Kuva: Pasi Murto
Lataa
Johanna Sipola / Kuva: Karl Vilhjálmsson
Johanna Sipola / Kuva: Karl Vilhjálmsson
Lataa
Lataa
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Keskuskauppakamari
PL 1000
00101 Helsinki

http://kauppakamari.fi/

Keskuskauppakamari edustaa yli 22 000 suomalaista yritystä, jotka työllistävät yhteensä noin miljoona työntekijää. Haluamme helpottaa yritysten toimintaedellytyksiä verotuksen, liikenteen ja lainsäädännön saralla sekä kansainvälisessä kaupassa. Edistämme yritysten itsesääntelyä sekä tarjoamme monipuolisia asiantuntijapalveluja elinkeinoelämän tarpeisiin. 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Keskuskauppakamari

Keskuskauppakamari: Kaivatut ratkaisut helpottamaan osaajapulaa jäivät kehysriihessä toteuttamatta17.4.2024 09:01:43 EEST | Tiedote

Keskuskauppakamari pitää huojentavana, että hallitus säästi kehysriihessä koulutuksen merkittäviltä leikkauksilta vaikeassa taloustilanteessa, mutta samalla uupumaan jäivät myös kaivatut panostukset osaavan työvoiman saatavuuteen. Keskuskauppakamarin osaajakyselyyn vastanneista yrityksistä jo lähes 70 prosenttia kokee, että osaajapula on muodostunut niille kasvun esteeksi.

Keskuskauppakamari: Leikkaukset ymmärrettäviä - panostukset kasvuun välttämättömiä16.4.2024 16:42:21 EEST | Tiedote

Hallituksen kehysriihessä päättämät säästöt ja veronkorotukset ovat Keskuskauppakamarin mukaan välttämättömiä, jotta hallitus onnistuu taittamaan valtion velkaantumisen hallitusohjelman suunnitelmien mukaan. Keskuskauppakamari pitää tärkeänä, että sopeutustoimien ja veronkiristysten rinnalla hallitus päätti myös kasvua tukevista toimista, joilla voidaan kääntää Suomen suunta.

Keskuskauppakamari: Kehysriihessä on löydettävä lisää kasvun eväitä – pelkät leikkaukset ja veronkorotukset eivät Suomea pelasta15.4.2024 06:48:00 EEST | Tiedote

Keskuskauppakamari painottaa, että tulevassa kehysriihessä on löydettävä uusia kohdennettuja keinoja talouden kasvun edistämiseksi. “Vaikka nykyiset sopeutustoimet ovat tarpeellisia julkisen talouden tasapainottamiseksi, pelkät leikkaukset ja veronkorotukset eivät yksin riitä kääntämään Suomen taloutta kasvu-uralle", toteaa Keskuskauppakamarin toimitusjohtaja Romakkaniemi.

Kauppakamarien tilasto: Vienti romahti maaliskuussa 30 prosenttia edellisvuodesta – ”lakkojen vaikutus selkeä”9.4.2024 06:57:00 EEST | Tiedote

Kauppakamarien vientiasiakirjatilastojen mukaan ulkomaakaupan vienti väheni maaliskuussa 30 prosenttia edellisvuoden vastaavaan aikaan verrattuna. Alkuvuonna eli tammi-helmikuussa vienti vielä kasvoi edellisvuoteen verrattuna. ”Maaliskuun luvuissa näkyy selkeästi se, mitä poliittinen lakko teki Suomen viennille: romahdutti sen”, sanoo Keskuskauppakamarin toimitusjohtaja Juho Romakkaniemi.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye