Intrum Oy

Joka kolmas suomalainen lapsiperhe kokee sosiaalista painetta kuluttaa yli varojensa

Jaa
31 prosenttia suomalaisvanhemmista kertoo kokevansa sosiaalista painetta ostaa lapsilleen jotain, johon heillä ei oikeastaan olisi varaa. Määrä on hyvin lähellä eurooppalaista keskiarvoa (33 prosenttia).

Intrumin teettämän eurooppalaisten kuluttajien maksukäyttäytymistä selvittävän kyselyn mukaan noin neljännes suomalaisvanhemmista on lainannut rahaa kerran tai useammin viimeisen kuuden kuukauden aikana tai käyttänyt luottokortin luottorajan täyteen ostaakseen jotain lapsilleen. Vanhempien kokema sosiaalinen ryhmäpaine kuluttaa yli varojensa kohdistui voimakkaimmin erityisesti merkkivaatteita, kenkiä ja matkapuhelimia koskeviin hankintoihin. Pelikonsolit, videopelit, urheiluvarusteet sekä matkat olivat seuraavaksi suosituimpia hankintoja, joiden kohdalla lapsiperheet näyttäisivät kuluttavan yli varojen.

- Yhteiskunnassamme ja arvoissamme tapahtuvat muutokset heijastuvat myös kulutuskäyttäytymiseen. Tällä hetkellä vallitsee kuluttajien markkinat, ja sosiaalinen media mahdollistaa trendien syntymisen ja leviämisen ennennäkemättömällä vauhdilla. Ihmisillä on kautta aikojen ollut tarve tulla sosiaalisesti hyväksytyksi omissa vertaisryhmissään, ja lasten ja nuorten keskinäinen vertailu voi olla kovaakin. Näillä seikoilla voi olla vaikutuksia vanhempien ostopäätöksiin, pohtii Intrumin myynti- ja markkinointijohtaja Juha Iskala tuloksen syitä.

- On kuitenkin hyvä muistaa, että vanhemmilla itsellään on paras ymmärrys omasta taloudellisesta maksukyvystään, ja että omilla valinnoillaan he välittävät myös lapsilleen signaalin ja mallin kestävästä taloudenpidosta – taidosta, jonka varaan jokaisen nuoren on turvallista oma taloutensa rakentaa.

Kun otetaan huomioon kaikki suomalaiset vastaajat, 21 prosenttia kokee, että sosiaalinen media luo paineita kuluttaa yli varojensa. Euroopassa vastaava luku on jopa 39 prosenttia.

Tulokset perustuvat Intrumin raporttiin kuluttajien maksutavoista.

Intrum on kerännyt tutkimustietoa 24 401 kuluttajalta 24 Euroopan maasta muodostaakseen kuvan Euroopan kuluttajien jokapäiväisestä elämästä; heidän kuukausittaisesta kulutuskäyttäytymisestään ja kyvystään hoitaa henkilökohtaista talouttaan. Nämä tutkimustulokset esitellään Kuluttajien maksutaparaportissa 2017 (European Consumer Payment Report). Vuoden 2017 raportti on nyt ilmestynyt.Tutustu tuloksiin ja lataa raportit koko Euroopan sekä Suomen tuloksista veloituksetta.

Lataa raportti käyttöösi

Viisi vinkkiä parempaan taloudenhallintaan:

  1. Harkitse tarkkaan, ennen kuin ostat uutta. Tarvitsetko sitä todella? Harkitse tarkkaan luoton ottamista.
  2. Säästä. Siten et joudu pulaan, kun isommat maksut erääntyvät (esim. auton vakuutusmaksu) tai tulee yllättäviä menoja (esim. pesukone hajoaa).
  3. Maksa laskusi eräpäivään mennessä. Vältyt ylimääräisilta kuluilta.
  4. Pidä kirjaa tuloistasi ja menoistasi. Vältyt kuluttamasta varoja, joita sinulla ei ole.
  5. Jos et pysty maksamaan laskujasi, ota heti yhteys velkojaasi.
    Maksusuunnitelman sopiminen on sekä myyjän että ostajan etu. Myös perintään siirretyistä maksuista voi sopia perintäyhtiön kanssa.

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

Intrum Oy
Intrum Oy
Hitsaajankatu 20
00811 Helsinki

09 229 111http://www.intrum.fi

Intrum on alan johtava luotonhallintapalvelujen tarjoaja 24 markkina-alueella Euroopassa. Auttamalla yrityksiä saamaan maksunsa ja tukemalla ihmisiä viivästyneiden maksujen kanssa Intrum näyttää tietä kohti tervettä taloutta ja on ratkaisevassa asemassa yhteiskunnassa. Intrumilla on noin 10 000 omistautunutta ammattilaista, jotka palvelevat noin 80 000 yritystä eri puolilla Eurooppaa. Vuonna 2022 liikevaihto oli 19,5 miljardia Ruotsin kruunua. Intrumin pääkonttori sijaitsee Tukholmassa, Ruotsissa ja Intrumin osake on noteerattu Nasdaq Tukholman pörssissä. Lisätietoja on osoitteessa www.intrum.com.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Intrum Oy

Maksuviiveiden määrä laskenut, mutta konkurssien aalto kasvaa4.1.2024 07:50:00 EET | Tiedote

Intrumin uusin maksuviivetutkimus vuoden 2023 viimeiseltä neljännekseltä kertoo, että yritysten maksuviiveiden suhteellinen määrä on laskenut 5,6 prosenttia verrattuna vuoden takaiseen ajankohtaan. Suomen talous on kuluneen vuoden aikana ollut taantumassa ja se näkyy yritysten maksuvaikeuksissa. Lasku on suhteellisesti pienintä pienissä yrityksissä. Maksuviiveellisten yritysten määrä on laskenut lähes koko maassa. Suhteellisesti eniten maksuviiveitä on suhdanneherkillä majoitus- ja ravitsemisalalla sekä rakennusalalla. Konkurssien määrä on ollut merkittävässä kasvussa verrattuna aiempiin vuosiin.

Tutkimus: Yli puolet suomalaisista kuluttaa yhtä paljon kuin ansaitsee ja 22 prosenttia elää yli varojensa20.11.2023 08:54:28 EET | Tiedote

Intrumin Eurooppalaisen kuluttajien maksutaparaportin mukaan 75 prosenttia kuluttajista sanoo kuluttavansa kuukaudessa joko yhtä paljon kuin saa tuloja tai elävänsä yli varojensa. Niillä 22 prosentilla vastaajista, joiden menot ylittävät tulot, ylitys on keskimäärin 226 euroa. Peräti 31 prosentilla kuluttajista ei ole lainkaan säästöpuskuria odottamattomien kulujen varalle. Hyvä uutinen on, että 40 prosentilla on säästöjä pahan päivän varalle vähintään kahden kuukauden palkan verran.

Tutkimus: Suomalaisten asenteet laskujen maksamiseen muuttumassa17.11.2023 07:50:00 EET | Tiedote

Intrumin Eurooppalainen kuluttajien maksutapatutkimus paljastaa, että kuluttajien asenteet ajoissa maksamiseen ovat muuttumassa. Suomessa 43 prosenttia kuluttajista on jättänyt yhden tai useamman laskun maksamatta ajallaan viimeisen vuoden aikana. Neljännes tuntee aiempaa vähemmän syyllisyyttä laskun maksamatta jättämisestä. 68 prosenttia sanoo, ettei ostaisi yritykseltä, jonka uskovat käyttävän vaikeaa taloustilannetta hyväkseen.

Yritysten maksuviiveet kääntyneet laskuun, konkurssien määrä kasvaa5.10.2023 08:00:00 EEST | Tiedote

Intrumin uusin maksuviivetutkimus vuoden kolmannelta vuosineljännekseltä kertoo, että yritysten maksuviiveiden suhteellinen määrä on laskenut 7,8 prosenttia verrattuna vuoden takaiseen ajankohtaan. Vuosi sitten energian hinnan voimakas nousu lisäsi selvästi maksuviiveellisten yritysten määrää. Laskua on lähes koko maassa ja valtaosalla toimialoista. Poikkeuksena tukku- ja vähittäiskaupan ala, jossa maksuviiveellisten yritysten määrä on kasvanut hieman. Rakennus- ja kiinteistöalalla maksuviiveellisten yritysten määrä on säilynyt lähes samalla tasolla, mutta alan ahdinko näkyy konkurssien määrän jyrkkänä kasvuna.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye