Pirkanmaan sairaanhoitopiiri

Joka kymmenes vainaja palvelee koulutuskäytössä Pirkanmaalla

Jaa

Tampereen yliopistollisen sairaalan Kirurgian koulutuskeskuksesta on muodostunut merkittävä kirurgisia taitoja opettava yksikkö Suomessa. Taysissa on ainut pohjoismainen keskus, jossa terveydenhuollon ammattilaiset voivat opetella kirurgisia taitoja vainajilla. Vuodesta 2013 toiminut koulutuskeskus käyttää opetuksessaan vain pirkanmaalaisia vainajia. Vuosittain joka kymmenes vainaja päätyy koulutuskeskuksessa opetuskäyttöön. Viime vuonna 171 vainajaa osallistui opetuskäyttöön, osa useampaan kuin yhteen opetustilaisuuteen.

Harjoitellut toimenpiteet ovat käsitelleet esimerkiksi murtumien hoitoa, uusien implanttien, kuten tekonivelten, leikkauksia tai ensihoidon ja verisuonikirurgian hätätoimenpideharjoituksia. Kuluneen vuoden aikana kirurgisia taitoja ovat käyneet opettelemassa muun muassa kirurgeja Keski-Euroopasta, Pohjoismaista ja Baltiasta. Myös HUS:in kasvojensiirto-operaatiota on harjoiteltu ennakkoon Taysin Kirurgian koulutuskeskuksessa.

Lähes kaikki antavat luvan

Vainajien opetuskäyttö perustuu joko vainajan elinaikanaan tai läheisten hänen kuolemansa jälkeen antamaan suostumukseen. Vainajia ei lahjoiteta koulutuskeskukselle, joten vainaja voidaan haudata normaalisti. Elinaikanaan kuka tahansa pirkanmaalainen voi kirjauttaa tahtonsa koulutuskeskuksen opetuskäyttöön omiin potilastietoihinsa, hoitotestamenttiinsa tai Omakantaan.

Neljän vuoden kokemuksen perusteella suhtautuminen vainajien uudenlaiseen opetuskäyttöön on ollut Pirkanmaalla erittäin myönteistä.

– Kartoitamme vainajan omaa tahtoa esimerkiksi tiedustelemalla hänen elinaikaista suhtautumistaan verenluovutukseen tai elinsiirtoon. Viime vuonna yli 90 prosenttia omaisista antoi luvan vainajan opetustoimenpiteeseen. Olemme erittäin kiitollisia siitä, että niin moni haluaa palvella jäljelle jääneitä ja antaa meille arvokkaan lahjan lääketieteen kehittämiseen, toteaa Taysin Kirurgian koulutuskeskuksen asiantuntijalääkäri Reita Nyberg.

Viime vuonna koulutuskeskuksen koulutuksissa kävi yli 1400 osanottajaa. Koulutuskeskus saa jatkuvasti erinomaista palautetta sekä kotimaisilta että ulkomaisilta ammattilaisilta erityisesti moderneista ja leikkaussalia muistuttavista tiloistaan. Leikkaussaliolosuhteet luovat ammattilaisille aidon tuntuisen työtilanteen, mikä rentouttaa ja edistää oppimista.

– Kirurgian koulutuskeskuksen toimintaa voi harjoittaa vain eettisesti erittäin korkeatasoinen yksikkö. Opetuksessa on kunnioitettava vainajan ihmisarvoa ja oikeusturvaa. Vainajat eivät ole koulutuksen aikana tunnistettavissa eikä vainajan ulkonäkö saa toimenpiteen aikana sanottavasti muuttua.

Pääsääntöisesti opetustilanne ajoittuu ruumiinavauksen jälkeiseen aikaan siten, ettei vainajan luovutus omaisille viivästy hautaamista silmällä pitäen. Keskuksen toimintaa valvoo Valvira. Toiminnan tavoitteena ei ole tuottaa taloudellista voittoa.

Kirurgian koulutuskeskuksen verkkosivut suomeksi www.tays.fi/kirurgiankoulutuskeskus Englanniksi www.tsec.fi

Katso video kansainvälisen kurssin osanottajien arvioista https://www.youtube.com/watch?v=kN6Mrqb4aJQ

Katsoaksesi videon lähteestä www.youtube.com, anna hyväksyntä sivun yläosasta.Video kansainvälisen kurssin osanottajien arvioista

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Lisätietoja tiedotusvälineille:
asiantuntijalääkäri Reita Nyberg, puh. 050 384 7500
Kirurgian koulutuskeskus, Tays, Pirkanmaan sairaanhoitopiiri
Ajalla 22.-23.6. tavoitettavissa parhaiten iltapäivisin


Koulutuspäällikkö Katja Luojus
puh. 050 302 4215
Tays, Pirkanmaan sairaanhoitopiiri

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Pirkanmaan sairaanhoitopiiri
Pirkanmaan sairaanhoitopiiri
Elämänaukio 2, PL 2000
33521 TAMPERE

03 311 611http://www.tays.fi

Pirkanmaan sairaanhoitopiiri tuottaa terveyttä yli miljoonalle suomalaiselle Tays Keskussairaalassa, Tays Pitkäniemessä, Tays Sastamalassa ja Tays Valkeakoskella sekä Lahden sädehoidon yksikössä. Konserniimme kuuluvat myös Tekonivelsairaala Coxa Oy, Tays Sydänsairaala Oy, Fimlab Laboratoriot Oy ja FinnMedi Oy. Lisätietoja meistä tays.fi ja valinnanvapaus.fi.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Pirkanmaan sairaanhoitopiiri

Tays on ruuhkautunut jatkohoitoon jonottavista potilaista - kiireettömiä toimenpiteitä perutaan, kiireellinen hoito turvataan14.12.2022 11:06:45 EET | Tiedote

Taysin sairaalat ovat ruuhkautuneet ja vuodepaikat täyttyneet poikkeuksellisen monista jatkohoitopaikkaa odottavista potilaista. Kiireettömiä toimenpiteitä joudutaan tämän vuoksi siirtämään. Kiireellinen ja päivystyksellinen hoito turvataan. Tähän asti ruuhkia on yritetty purkaa muun muassa yhteistyössä kuntien kanssa, joustopaikkojen käyttöönotolla sekä hoitopolkuja ja hoitoonohjausta kehittämällä. Uusi jatkohoito-osasto perustetaan tammikuussa

Ylisfestarien ”isä” Taito Roivas palkittiin Elämän tähden -palkinnolla5.12.2022 10:52:32 EET | Tiedote

Ylöjärvellä ja Nokialla järjestetyssä Ylisfestarit -tapahtumassa avainroolissa alusta lähtien toiminut mielenterveyshoitaja Taito Roivas on saanut Pirkanmaan sairaanhoitopiirin hallitukselta Elämän tähden -palkinnon. Hän on erinomainen esimerkki siitä, kuinka iso merkitys yksittäisellä työntekijällä voi olla ihmisten yhdenvertaisuuden edistämisessä ja asenteisiin vaikuttamisessa.

Varhainen tunnistaminen parantaa haimasyövän ennustetta – yleisöluentoja ja koulutustilaisuuksia Taysissa 17.–18.11.1.11.2022 10:21:09 EET | Tiedote

Maailman haimasyöpäpäivää (World pancreatic cancer day) vietetään 17.11.2022. Tays järjestää teemaan liittyen kaksi terveydenhuollon ammattilaisille suunnattua koulutustilaisuutta 17.–18.11. sekä yleisöluentotilaisuuden perjantaina 18.11. Tilaisuuksien tarkoituksena on lisätä sekä ammattilaisten että yleisön tietoisuutta haimasyövän oireista ja hoitomuodoista.

HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye