Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia

Joka neljännellä helsinkiläisellä koiranomistajalla on kaksi koiraa

Jaa

Helsingissä on tällä hetkellä arviolta 30 000 koiraa. Koirien määrä Helsingissä on noussut suhteellisesti jopa kaupungin väkiluvun kasvua nopeammin. Joka neljännellä koiranomistajataloudella onkin kaksi koiraa. Suosituin rotukoira on labradorinnoutaja, joskin koirista vielä huomattavasti useampi on sekarotuinen.

Koirat Luca ja Martti. Kuva: Terttu Kukkonen.
Koirat Luca ja Martti. Kuva: Terttu Kukkonen.

Helsingin kaupungin Kvartti-lehdessä julkaistiin kaksikymmentä vuotta sitten artikkeli Helsingin koirista. Tarkastelu perustui kaupungin koiraveroaineistoon. Artikkelin päivittämistä uusilla tiedoilla on pyydetty aika ajoin, ja uusia tietoja onkin nyt tarjolla tuoreessa verkkoartikkelissa ja tulevassa työpaperissa.

Yleisin koirarotu labradorinnoutaja – rankanbulldoggien määrä nousussa

Vuonna 2015 Suomen Kennelliiton rekisterissä oli noin 26 000 helsinkiläistä koiraa. Kennelliitto rekisteröi kuitenkin pelkät rotukoirat, joten luku ei kerro koko totuutta koirien määrästä Helsingissä. Kun halutaan arvioida koirien lukumäärää Helsingissä kaiken kaikkiaan, Kennelliiton rekisteritietoja on täydennettävä muilla tietolähteillä. Tässä tarkastelussa on turvauduttu Helsingin koiraveroa koskeviin tietoihin sekä valmisteilla olevan ympäristöasennetutkimuksen aineistoon.

Helsingissä on koiria yhteensä noin 30 000. Arvio on tehty sen tiedon perusteella, että noin joka kuudes verotuksen kohteena ollut koira on ollut vuonna 2015 sekarotuinen. Yleisin koirarotu Helsingissä on labradorinnoutaja, joita kaupungissa on Kennelliiton mukaan noin 1 200. Joitakin uusia rotuja on ilmestynyt kymmenen Helsingin suosituimman koirarodun joukkoon verrattuna vuoden 1997 tilanteeseen. Mukana on nyt esimerkiksi maailmallakin suosittu ranskanbulldoggi.

Ihmisten nimet suosittuja myös koirilla

Aikaisemmin ei ole tiedetty, kuinka monessa koirakotitaloudessa on useampi kuin yksi koira. Siksi tänä keväänä toteutettuun ympäristöasennetutkimukseen liitettiin kysymys talouksissa olevien koirien määrästä. Tulosten mukaan Helsingissä noin joka neljännellä (24 %) koiran omistajalla on kaksi koiraa. Sitä useampi koira löytyy hyvin harvalta.

Koirien yleisimmissä nimissä esiintyy paljon samoja nimiä kuin ihmisten suosituimpien etunimien joukossa. Onni on Helsingin yleisin koiran nimi ja samalla ykkösenä viime vuoden eniten annettujen pojan nimien listalla. Nimitietojen perusteella reilu kolmasosa koirista vaikuttaisi olevan narttukoiria ja vajaa kolmannes uroksia. Loput nimet ovat pääasiassa sellaisia, jotka eivät ole käytössä ihmisten niminä.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Lisätietoja artikkelista: tutkija Vesa Keskinen, vesa.keskinen(at)hel.fi, puh. 09 310 36296

Viestinnän yhteyshenkilö: tiedottaja Tero Lahti, tero.j.lahti(at)hel.fi, puh. 09 310 36376

Kuvat

Koirat Luca ja Martti. Kuva: Terttu Kukkonen.
Koirat Luca ja Martti. Kuva: Terttu Kukkonen.
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia
Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia

PL 1,00099 Helsingin kaupunki

09 310 1641https://www.hel.fi

Helsingin kaupunkitutkimus ja -tilastot -yksikkö on kaupunkitutkimuksen asiantuntija. Tutkimuksen kohteina ovat asuminen, elinolot, alue- ja kuntatalous, kansalaisten osallisuus ja kaupunkikulttuuri. Yksikkö huolehtii myös kaupungin tilastotoiminnan perustietovarannoista ja tilastotietokannoista, tilastojulkaisuista, kirjasto- ja tietopalvelusta sekä Helsinki Region Infosharesta.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista jo ennen kuin ne uutisoidaan? Kun tilaat tiedotteemme tältä julkaisijalta, saat ne sähköpostiisi yhtä aikaa suomalaisen median kanssa. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia

Pormestarin itsenäisyysjuhlaa 5 800 neljäsluokkalaiselle tähdittää Mikael Gabriel30.11.2017 10:00Tiedote

Pormestarin perinteikäs itsenäisyysjuhla Helsingin peruskoulujen neljäsluokkalaisille järjestetään tänään torstaina 30. marraskuuta 2017 Finlandia-talossa. Erityistä tunnelmaa 21:stä kertaa järjestettävään tapahtumapäivään tuo Suomi 100 -juhlavuosi. Pormestari Jan Vapaavuori isännöi tilaisuutta nyt ensimmäistä kertaa. Viime hetkeen asti salaisuutena pidetty päivän yllätysesiintyjä on rap-artisti Mikael Gabriel.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki STT Infossa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme