Tekniikan akateemiset - TEK

Joka neljäs nainen tekniikan alalla arvioi perhevapaan uhkaksi urakehitykselleen

Jaa
TEKin puheenjohtaja Marjo Matikainen-Kallström: Jos ihmiset pelkäävät lasten hankkimisen uhkaavan työuraa, on suomalaisessa työelämässä jotain pielessä.

Tekniikan akateemiset TEKin puheenjohtaja, Marjo Matikainen-Kallström otti kantaa viime päivinä paljon keskustelua herättäneeseen syntyvyyteen ja sen romahtamiseen viime vuosina.

Syntyvyyskeskustelussa ei Matikainen-Kallströmin mukaan ei ole kyse huoltosuhteesta lyhyellä tähtäimellä, vaan yhteiskunnan elinvoimasta ja ihmisten haaveista ja toiveista.

– Kaikki eivät voi saada tai halua lapsia. Heidän tilannettaan ja vakaumustaan täytyy kunnioittaa. Mutta yhteiskunnasta johtuvat esteet perheen perustamiselle ja lasten hankkimiselle pitää poistaa. Se tarkoittaa päivähoidossa riittäviä resursseja, kohtuullisen kokoisia ryhmiä ja asiakasmaksujen alentamista. 

Matikainen-Kallströmin mukaan olennainen osa ratkaisua on perhevapaajärjestelmän remontti. Siinä lähtökohtana on oltava jokaisen oikeus perheeseen sekä sen kasvattamista tukevaan yhteiskuntaan ja työelämään. Tämän täytyy olla yksi seuraavan hallituksen päätehtävistä.

Myös työnantajien asenteilla on merkitystä syntyvyyteen. TEKin työmarkkinatutkimuksen mukaan alle 50-vuotiaista naisista lähes joka neljäs arvioi, että perhevapaan käyttäminen vaikuttaisi haitallisesti urakehitykseen nykyisen työnantajan palveluksessa. Miehistä alle puolet oli sitä mieltä, että oma työnantaja suhtautuu positiivisesti lyhennettyyn työaikaan. Työmarkkinatutkimukseen osallistui loka-marraskuussa noin 8200 työssä olevaa tekniikan alan korkeakoulutettua.

TEK on mukana Isähaasteessa, jossa tehdään työelämästä perheystävällisempää työpaikka kerrallaan. Vain noin puolet isistä pitää enemmän kuin kolme viikkoa yhteensä yhdeksän viikon isyysvapaasta.

– Turvalliset työsuhteet ja vanhemmuuteen kannustava kulttuuri työpaikoilla ovat välttämätön osa sen luottamuksen rakentamista, jonka varassa päätös lapsen hankinnasta tehdään. Jos perheen perustaminen tai lapset eivät mahdu suomalaiseen työuraan, on tulevaisuus harmaa, Matikainen-Kallström sanoi.

Matikainen-Kallström puhui TEKin valtuuston kokouksessa Helsingissä 22.11.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Marjo Matikainen-Kallströmhallituksen puheenjohtaja

Puh:050 512 1578

Tietoja julkaisijasta

Tekniikan akateemiset - TEK
Tekniikan akateemiset - TEK
Ratavartijankatu 2
00520 HELSINKI

09 229 121http://www.tek.fi

Tekniikan akateemiset TEK on tekniikan alan yliopistokoulutettujen etu- ja palvelujärjestö. Jäsenet ovat tekniikan, tietojenkäsittelyn, arkkitehtuurin tai luonnontieteiden yliopistotutkinnon suorittaneita ja näiden alojen opiskelijoita. TEK tukee jäseniään työuralla, edistää ammattikunnan osaamista ja yhteisöllisyyttä sekä rakentaa kestävää hyvinvointiyhteiskuntaa. Noin 80 000 jäsenellään TEK on Akavan toiseksi suurin jäsenliitto ja Suomen kahdeksanneksi suurin ammattiliitto.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Tekniikan akateemiset - TEK

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye