Aluehallintovirasto

Jokainen maahantulija on edelleen ohjattava terveystarkastukseen Pohjois-Suomen alueen rajanylityspaikoilla

Jaa

Pohjois-Suomen aluehallintovirasto määrää tartuntatautilain nojalla alueensa kuntia ja kuntayhtymiä järjestämään terveystarkastuksen kaikille matkustajaliikenteen henkilöille, jotka tulevat maahan alueella sijaitsevien rajanylityspaikkojen kautta. Määräys on voimassa 1.4. - 31.5.2021.

Pohjois-Suomen aluehallintoviraston määräys koskee Oulun kaupunkia, Kuusamon kaupunkia ja Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymää. Määräys on tehty tartuntatautilain 15 pykälän nojalla SARS-CoV2-viruksen aiheuttaman yleisvaarallisen covid-19-tartuntataudin leviämisen estämiseksi.

Aluehallintovirasto jatkaa sisällöltään samana 1.3.2021 alkaen voimassa ollutta määräystä toukokuun loppuun, eli kahdeksi kuukaudeksi ajalle 1.4.-31.5.2021.

Kunnat vastaavat terveystarkastusten ja koronatestausten järjestämisestä alueellaan, myös rajanylityspisteillä.

Uudet virusmuunnokset muodostavat merkittävän epidemiauhan, jonka leviämistä Suomeen tulee tehokkaasti torjua. Kaikilla rajanylityspaikoilla maahantulijoiden edellytetään osallistuvan koronatestiin, ellei henkilöllä ole esittää luotettavaa testistä vapauttavaa selvitystä.

Terveyden ja hyvinvoinninlaitoksen ohjeen mukaan vuonna 2008 ja sen jälkeen syntyneiden lasten ei tarvitse osallistua terveystarkastukseen, joten heitä ei myöskään tarvitse ohjata testeihin. Testaus ei myöskään koske kuljetus- ja logistiikkahenkilöstöä työtehtävissään. Heille on laadittu omia työtehtäviin sopivia ohjeita, jotka jaetaan rajalla. Maahantulopisteen viranomaiset voivat kuitenkin suositella myös kuljetus- ja logistiikkahenkilöstölle testauksia. Testaus on aina perusteltua, mikäli henkilöllä on koronavirukseen soveltuvia oireita tai hän itse epäilee tartuntaa.

Lisätietoa

Rajoitustoimenpiteet virusmuunnoksen ja epidemian leviämisen estämiseksi (STM kirje 28.1.2021)

Koronavirustartuntojen torjunta rajat ylittävässä liikenteessä (STM kirje 3.2.2021)

Suositus maahantulon yhteydessä tehtävistä terveystarkastuksista SARS-CoV-2-viruksen ja sen herkästi leviävien muunnosten leviämisen estämiseksi (THL:n ohje 23.3.2021)

Usein kysyttyjä kysymyksiä koronaviruksesta aluehallintovirastojen verkkosivuilla (avi.fi)

Rajavartiolaitoksen ohjeet rajanylitykseen koronapandemian aikana (raja.fi)

Koronainfo

Aluehallintoviraston koronaneuvonta (ma-pe klo 8-11.30 ja 12.30-16):
p. 0295 016 666, koronainfo@avi.fi

Median yhteydenotot

johtaja Maria Siurua, p. 0295 017 546

aluehallintoylilääkäri Pasi Eskola p. 0295 017 573

ylijohtaja Terttu Savolainen, p. 0295 017 551

etunimi.sukunimi@avi.fi, Pohjois-Suomen aluehallintovirasto

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Liitteet

Tietoja julkaisijasta

Aluehallintovirasto
Aluehallintovirasto



Aluehallintovirastossa edistämme perusoikeuksien ja oikeusturvan toteutumista, peruspalvelujen saatavuutta, ympäristönsuojelua, ympäristön kestävää käyttöä, sisäistä turvallisuutta sekä terveellistä ja turvallista elin- ja työympäristöä alueilla. Hoidamme myös lainsäädännön toimeenpano-, ohjaus- ja valvontatehtäviä alueillamme. Toimintaamme ohjaa kahdeksan ministeriötä.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Aluehallintovirasto

Södra Finlands beredskapskommitté: Öppen och tydlig kommunikation stöder samhällets kristålighet13.4.2021 12:24:55 EEST | Tiedote

Södra Finlands regionala beredskapskommitté sammanträdde 7.4.2021 för att göra en översikt över coronavirussituationen. Temat för mötet var coronakommunikation och kristålighet. Med representanter för media och kommuner diskuterades mediernas och myndigheternas samarbete i kommunikationen om coronakrisen samt mediernas möjligheter att stärka kriståligheten i samhället.

I en del av landet får restaurangerna hålla öppet med vissa begränsningar - regionförvaltningsverket vägleder och övervakar13.4.2021 09:11:10 EEST | Tiedote

Genom förordning av statsrådet har det bestämts att restaurangerna måste fortsätta hålla stängt i en stor del av landet till och med den 18 april för att få stopp på spridningen av epidemin. I de områden där restaurangerna får hålla öppet finns restriktioner bland annat av serverings- och öppettider. Regionförvaltningsverket vägleder och övervakar restaurangerna när det gäller iakttagandet av restriktionerna.

Regionförvaltningsverket i Västra och Inre Finland har beviljat tillstånd för staden Kristinestad att muddra i nedre del av Lappfjärds å i översvämningsskyddssyfte12.4.2021 16:46:04 EEST | Tiedote

Regionförvaltningsverket i Västra och Inre Finland har den 12 april 2021 beviljat tillstånd enligt vattenlagen för staden Kristinestad att muddra i nedre del av Lappfjärds å. Projektet främjar översvämningsskydd på jordbrukslägenheter längs Lappfjärds ås nedre del och skyddar i extrema fall även bostadsfastigheter. Projektets påverkan på fiskebestånd och naturvärden kompenseras med restaurerings- och utsättningsåtgärder enligt tillståndsbestämmelserna. Beslutet finns tillgänglig via databasen över vatten- och miljötillstånd 12.4.2021 Anvisning: beslutet hittas med kommunsökning: Kristinestad Beslutets diarienummer: LSSAVI/419/2017, beslutets nummer 76/2021 Mer information: Miljööverinspektör Merja Mäensivu, tfn 0295 018 807 Miljoråd Mikko Vesaaja, tfn 0295 018 797 Miljöråd Stefan Nyman, tfn 0295 018 743 e-post: fornamn.efternamn@rfv.fi

Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto on myöntänyt Kristiinankaupungin kaupungille luvan Lapväärtinjoen alaosan ruoppaamiseen tulvasuojelutarkoituksessa12.4.2021 16:45:00 EEST | Tiedote

Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto on 12.4.2021 myöntänyt vesilain mukaisen luvan Kristiinankaupungin kaupungille Lapväärtinjoen alaosan ruoppaamiseen. Hanke edistää tulvasuojelua Lapväärtinjoen alaosan maataloudelle ja ääritapauksissa myös suojaa asuinrakennuksia. Hankkeen kalasto- ja luontovaikutuksia vähennetään lupamääräysten mukaisesti kunnostus- ja istutustoimilla. Päätös on saatavilla 12.4.2021 Vesi- ja ympäristölupien tietopalvelusta Ohje: päätös löytyy esimerkiksi kuntahaulla: Kristiinankaupunki. Päätöksen diaarinumero: LSSAVI/419/2017, päätöksen numero: 76/2021. Lisätietoja: Ympäristöylitarkastaja Merja Mäensivu, puh. 0295 018 807 Ympäristöneuvos Mikko Vesaaja, puh. 0295 018 797 Ympäristöneuvos Stefan Nyman, puh. 0295 018 743 sähköpostit: etunimi.sukunimi@avi.fi

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme