Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL

Jonot kiireettömään erikoissairaanhoitoon kasvoivat keväällä 2022 – odotusajat ovat pidentyneet kaikissa sairaanhoitopiireissä

Jaa

Jonot kiireettömään erikoissairaanhoitoon pidentyivät keväällä 2022 kaikissa sairaanhoitopiireissä vuodentakaiseen verrattuna. 

Huhtikuun 2022 lopussa lähes 150 000 potilasta odotti pääsyä kiireettömään erikoissairaanhoitoon sairaanhoitopiirien sairaaloihin, mikä on noin 15 000 enemmän kuin vuotta aiemmin.

Jonottaneista 8,6 prosenttia eli lähes 13 000 oli odottanut hoitoonpääsyä yli puoli vuotta. Huhtikuun 2021 lopussa yli puoli vuotta odottaneita oli 4,6 prosenttia
jonossa olleista eli reilut 6 000 potilasta.

Tiedot käyvät ilmi THL:n erikoissairaanhoidon hoitoonpääsyn tilastoista.

”Hoitoa odottavien määrät ovat nousseet lasten ja nuorten mielenterveyspalveluissa. Myös leikkauksia tekevillä erikoissaloilla, kuten silmätaudeilla ja ortopediassa, on edelleen paljon hoitoa odottavia”, kertoo THL:n kehittämispäällikkö Pia Tuominen.

”Kiireetöntä erikoissairaanhoitoa odottavien potilaiden kokonaismäärä on hieman vähentynyt joulukuun 2021 lopun tilanteesta, mutta yli puoli vuotta odottaneiden määrä on kasvanut. Hoitohenkilökuntaa on siirretty koronaepidemian hoitamiseen, mikä on edelleen tänä keväänä hidastanut hoitovelan purkamista", Tuominen jatkaa.

Pisimmät odotusajat Pohjois-Savossa, lyhimmät Kymenlaaksossa

Erot odotusajoissa vaihtelevat sairaanhoitopiireittäin. Odotusajat ovat kuitenkin pidentyneet kaikissa sairaanhoitopiireissä verrattuna huhtikuun 2021 tilanteeseen. Pisin odotusaika oli Pohjois-Savon sairaanhoitopiirissä (mediaani 80 vrk) ja lyhyin Kymenlaakson sairaanhoitopiirissä (mediaani 22 vrk).

Yli puoli vuotta kiireetöntä erikoissairaanhoitoa odottaneiden osuus oli huhtikuun lopussa suurin Pohjois-Savon sairaanhoitopiirissä (16,6 %) ja pienin Etelä-Karjalan sairaanhoitopiirissä (0,2 %).

Lähetteiden määrä on vähentynyt

Erikoissairaanhoidon lähetteiden määrä laski tänä keväänä vuodentakaisesta. Huhtikuun 2022 lopussa lähetteitä oli noin 25 000 eli -5,9 prosenttia vähemmän kuin vastaavana ajankohtana vuonna 2021.

”Lähetteiden määrä nousi vuonna 2021, mutta on uudelleen kääntynyt laskuun. Huhtikuun 2022 lopun tilanteen mukaan potilaita ei ole lähetetty entiseen malliin erikoissairaanhoitoon. Lähetteiden määrä ei ole vieläkään samalla tasolla kuin ennen koronaepidemiaa. Koronaepidemian vaikutus näkyy ihmisten hoitoon hakeutumisen määrän vähenemisenä, jolloin lähetteiden määrätkin vähenevät. Vaikka lähetteiden määrä on laskenut, on kiireetöntä erikoissairaanhoitoa odottavien määrä kasvanut. Tämä kertoo siitä, että hoitovelan purku on hidasta”, Tuominen toteaa.

Lue lisää erikoissairaanhoidon hoitoonpääsystä

Lisätietoja

Pia Tuominen
kehittämispäällikkö
puh. 029 524 8405
etunimi.sukunimi@thl.fi

Avainsanat

Tietoja julkaisijasta

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL
Mannerheimintie 166
00270 Helsinki

029 524 6000https://thl.fi

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) on asiantuntija- ja tutkimuslaitos. Tuotamme tietoa, työkaluja ja ratkaisuja terveys- ja hyvinvointialan päätöksenteon ja toiminnan tueksi. Teemme kansainvälisesti ja kansallisesti arvokasta tutkimusta ja sovellamme sitä suomalaisen yhteiskunnan tulevaisuuden rakentamiseen.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL

Pikkulasten rokotuskattavuus on Suomessa erittäin hyvä – vuonna 2021 syntyneissä rokottamattomien osuus hieman aiempia ikäluokkia suurempi27.3.2024 02:00:00 EET | Tiedote

Pikkulasten rokotuskattavuus on Suomessa vuodesta toiseen korkea. Vuonna 2021 syntyneistä lapsista lähes 98 prosentille on aloitettu kurkkumädältä, jäykkäkouristukselta, hinkuyskältä, poliolta ja Hib-taudeilta suojaava viitosrokotussarja. Tuhkarokolta, sikotaudilta ja vihurirokolta suojaavan MPR-rokotteen on vuonna 2021 syntyneistä lapsista saanut lähes 95 prosenttia. Tiedot käyvät ilmi valtakunnallisesta rokotusrekisteristä. Rokotuskattavuuksissa on eroja hyvinvointialueiden välillä. Matalampien kattavuuksien alueilla on kuitenkin tehty pitkäjänteistä työtä rokotusmyönteisyyden lisäämiseksi, ja erot rokotuskattavuuksissa hyvinvointialueiden välillä ovatkin usean rokotteen osalta kaventumassa. Rokottamattomuus on harvinaista, mutta kasvanut hieman Rokottamattomuus on Suomessa edelleen harvinaista. Vuonna 2021 syntyneistä lapsista täysin rokottamattomia on 1,7 prosenttia, mikä on hieman enemmän kuin aiemmissa ikäluokissa. Vuonna 2020 syntyneistä kolmeen ikävuoteen asti rokottamattomia o

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye