HUS

Jorvin synnytystoiminta siirtyy Espoon sairaalaan helmikuun lopussa

Jaa
Synnytysten hoito Espoon sairaalassa käynnistyy 27.2.2018 klo 8.00. Jorvin sairaalaan voi hakeutua synnyttämään edellä mainittuun hetkeen saakka. Espoon sairaala sijaitsee Jorvin sairaala-alueella.

Jorvin sairaalasta Espoon sairaalan neljänteen kerrokseen muuttaa synnytysosasto, synnyttäjien päivystysvastaanotto sekä kaksi synnyttäneiden osastoa. Jorvin sairaalaan jää edelleen yksi 16-paikkainen synnyttäneiden osasto, joka toimii Perhepesämallin mukaisesti.  

- Espoon sairaalan synnytysyksikön tilat ovat uudet, toimivat ja nykyaikaiset. Näissä tiloissa on hyvä työskennellä, synnyttää ja syntyä, sanoo Hyksin Naistentautien ja synnytysten toimialajohtaja Seppo Heinonen. 

Lyhyt muuttomatka 

Espoon sairaala sijaitsee Jorvin sairaala-alueella, joten muuttomatka on lyhyt. Yksiköiden muutot toteutetaan joustavasti ja muuttovaiheessa sairaalassa olevien synnyttäjien hoitopaikka järjestetään tarkoituksenmukaisimmassa paikassa. 

Espoon sairaalassa arvioidaan synnytyksiä olevan vuodessa 4500. Synnytysosastolla on 9 synnytyshuonetta, kaksi leikkaussalia keisarileikkauksia ja muita toimenpiteitä varten sekä perheheräämö. Synnytysosaston välittömässä läheisyydessä on kaksi synnyttäneiden osastoa, joissa on yhteensä 29 hoitopaikkaa yhden hengen huoneissa. Äidin ja vauvan lisäksi huoneissa voi yöpyä yksi aikuinen.  

Perhekeskeinen hoitomalli keisarileikatuille asiakkaille 

Muuton myötä Espoon sairaalassa otetaan keisarileikkauksissa käyttöön uusi toimintamalli, jossa kätilö osallistuu perheen hoitoon myös leikkaussalissa ja heräämössä.  Toimintamalli mahdollistaa perheen katkeamattoman yhdessäolon koko ajan. Suunnitelmissa on ottaa sama malli käyttöön Naistenklinikalla vuoden 2018 loppupuolella. 

Vastasyntyneiden osasto muutti Kätilöopiston sairaalasta Jorvin sairaalaan 

Kätilöopiston sairaalasta Jorvin sairaalaan siirtynyt vastasyntyneiden osasto kasvatti vastasyntyneiden potilaspaikkamäärän Jorvissa 27:ään.Vastasyntyneet tulevat osastolle Jorvin sairaalan synnytyssalista ja synnyttäneiden vuodeosastoilta sekä Naistenklinikalta ja Lastenklinikalta. Osastolla hoidetaan Naistenklinikalta vastasyntyneiden teho-osastolta jatkohoitoon siirtyneitä keskosia ja vastasyntyneitä. Lisäksi osastolla hoidetaan vastasyntyneisyyskauden pulmia kuten lieviä hengitysvaikeuksia, alhaista verensokeria, infektioita tai keltaisuutta. Hoitoaika vaihtelee muutamasta tunnista kuukausiin. Osastolla vauvat hoidetaan pääosin perhehuoneissa. 

- Muutosten myötä Jorvin sairaalan lastenlääkäripäivystystä on vahvistettu. Nyt sairaalassa päivystää sekä lastenlääkäri että vastasyntyneiden hoitoon erikoistunut lastenlääkäri, sanoo Hyksin Lasten ja nuorten sairauksientoimialajohtaja Jari Petäjä. 

Avoimet ovet medialle  

Median edustajat ovat tervetulleita tutustumaan Espoon sairaalan synnytysyksikön tiloihin 2.2.2018 klo 12-15. Osoite on Espoon sairaala, Karvasmäentie 4, 4. kerros, Espoo. 

Yhteyshenkilöt

Lisätietoja:


Aulikki Saari-Kemppainen, apulaisylilääkäri, HYKS Naistentaudit ja synnytykset 050 428 6944
Outi Simonen, ylihoitaja, HYKS Lasten ja nuorten sairaudet 050 428 4712

Tietoja julkaisijasta

HUS
HUS
Stenbäckinkatu 9, PL 100
00029 HUS

http://www.hus.fi

HUS Helsingin yliopistollinen sairaala on Suomen suurin erikoissairaanhoidon toimija. Osaamisemme on kansainvälisesti tunnettua ja tunnustettua. Yliopistollisena sairaalana tutkimme ja kehitämme jatkuvasti hoitomenetelmiämme sekä toimintaamme. 

HUSissa saa vuosittain hoitoa lähes 700 000 potilasta. Meillä työskentelee liki 27 000 ammattilaista potilaiden parhaaksi. Vastaamme erikoissairaanhoidon järjestämisestä Uudellamaalla. Lisäksi meille on keskitetty koko Suomen ja Etelä-Suomen yhteistyöalueen monien harvinaisten ja vaikeiden sairauksien hoito. 

HUS – Vaikuttavinta hoitoa 

HUSin mediapalvelu palvelee mediaa ma–to klo 10–16, pe klo 10–15 numerossa 050 427 2875 tai sähköpostitse viestinta@hus.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta HUS

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye