Diakonissalaitos

”Jos nuori ei pääse ulos kotoa, palvelun pitää mennä nuoren luo” - Nuorten Vamos laajenee Rovaniemelle

Jaa
Nuorten syrjäytymisen taustalla on usein mielenterveys- ja päihdeongelmia. Osa nuorista jää paitsi koulun ja työn, myös kaikkien palveluiden ulkopuolelle ja jumiutuu kotiinsa. Nuoria vaikuttavasti tukeva Vamos laajenee Rovaniemelle ja pyrkii tavoittamaan kotiin jääneet nuoret.

Noin 2000 nuorta jää vuosittain työkyvyttömyyseläkkeelle mielenterveysongelmien ja käytöshäiriöiden takia. Vaikka esimerkiksi psykiatrian palveluita on tarjolla, osa nuorista ei pysty hyödyntämään niitä vaan jää palveluiden ulkopuolelle.

”Jos nuorella on vaikeuksia kotoa lähtemisestä, palvelu pitää viedä nuoren luo”, toteaa palvelualuejohtaja Sari Nyberg.

Näin toimii Helsingin Diakonissalaitoksen Vamos, jonka uusi Vamos Mindset -palvelu tarjoaa tukea mielenterveysoireileville nuorille. Aiemmin kuudella paikkakunnalla toiminut Vamos laajenee 16.2.2018 Rovaniemelle, jossa toiminta toteutetaan yhdessä Rovaniemen kaupungin kanssa. 

Syrjäytymisen kaksi kriittistä kohtaa 

Kriittiset kohdat kohderyhmän nuorten elämässä ovat erilaiset nivelvaihteet. Näitä ovat esimerkiksi opiskeluun kiinnittyminen ja siirtyminen nuorten palveluista aikuisten palveluihin, kun nuori täyttää 18 vuotta.

”Nuorelta vaaditaan yhtäkkiä paljon enemmän itsenäisyyttä ja vastuunottoa, johon hän ei välttämättä pysty”, Nyberg kertoo Vamoksessa tehdyistä havainnoista.  

Nybergin mukaan tarvitaan uudenlaisia palveluratkaisuja, joissa julkinen ja kolmas sektori toimivat kiinteässä yhteistyössä nuorten hyväksi.

Vamos Mindset pyrkii tavoittamaan 100 nuorta Rovaniemellä

Rovaniemi on seitsemäs kaupunki, joka tarttuu Vamoksen Mindsetin avulla riskiryhmään kuuluvien nuorten tilanteeseen.

”Yhteistyössä verkoston eri toimijoiden kanssa pyritään työpariuksiin, joiden avulla riskiryhmän nuoret löydetään ja heidät saadaan kiinnittymään tarpeen mukaisiin palveluihin. Tuki viedään nuoren kotiin, josta polkua lähdetään rakentamaan vertaistuelliseen ryhmätoimintaan. Tavoitteena on, että nuoren toimintakyky vahvistuu ja tämä kiinnittyisi uudelleen esimerkiksi mielenterveyspalveluihin. Olemme innoissamme laajentumisesta Rovaniemelle”, Nyberg sanoo.

Viime vuonna Vamos auttoi yhteensä yli 1500 nuorta ja työ tuottaa vaikuttavia tuloksia. 

Nuorista

- 81 % koki elämänsä muuttuneen parempaan suuntaan.

- 76 % uskoo asioidensa olevan tulevaisuudessa paremmin.

- 74 % kokee psyykkisen terveytensä parantuneen.

- 51% sitoutui työhön, tutkintoon johtavaan koulutukseen, valmentavaan koulutukseen tai työkokeiluun.

Kun yksi nuori kiinnittyy, syntyy yhteiskunnallista säästöä -  noin 1 miljoona euroa 40 vuoden työuran aikana.

Vamos - työtä syrjäytymisvaarassa olevien nuorten hyväksi

Yhteyshenkilöt

Lisätietoja:


Sari Nyberg, palvelualuejohtaja
Helsingin Diakonissalaitoksen Vamos
050 502 7544, sari.nyberg@hdl.fi


Laura Niemi, viestintäjohtaja
Helsingin Diakonissalaitos
050 373 8602, laura.niemi@hdl.fi


Markus Hemmilä, perusturvan toimialajohtaja
Rovaniemen kaupunki
016 322 6030, markus.hemmila@rovaniemi.fi

Kuvat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Diakonissalaitos
Diakonissalaitos
Alppikatu 2
00530 HELSINKI

09 77 501https://www.hdl.fi

Jo seitsemällä paikkakunnalla toimiva Helsingin Diakonissalaitoksen Vamos-palvelu on 10 vuoden aikana auttanut jo yli 8000 nuorta takaisin kouluun ja töihin. Mielenterveysongelmista kärsiville nuorille suunnattu uusi Vamoksen Mindset -valmennus on osa hallituksen kärkihanketta (2017-2018), ja sitä toteutetaan yhteistyössä kaupunkien sosiaali- ja terveyspalveluiden sekä Oulussa Oulun Diakonissalaitoksen kanssa.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Diakonissalaitos

Mediainfo 25.4.2024 klo 9: Maahanmuuttopolitiikka tiukentuu – mitä hallituksen esitykset tarkoittavat?19.4.2024 12:57:53 EEST | Kutsu

Hallitus kiristää merkittävästi turvapaikkapolitiikkaa ja maahantulijoiden asemaa. Esityksiä on käsittelyssä juuri nyt paljon, aikataulu on tiukka ja muutosten vaikutuksia on arvioitu ohuelti. Diakonissalaitos on kiristyksistä äärimmäisen huolissaan, ja siksi olemme pyrkineet tekemään esityksistä kokonaisanalyysin ja parhaimmillaan 5 vuoden päähän yltävät taloudelliset laskelmat. Kutsumme mediaa kuulemaan analyysin tuloksista tarkemmin torstaina 25.4. klo 9-10.

CoImpact rakentaa parempaa huomista yhdessä - ensimmäiset kumppanit Helsingin kaupunki ja S-Pankki15.3.2024 13:00:00 EET | Tiedote

Diakonissalaitoksen ja Gesund Partnersin yhdessä fasilitoima, vaikuttavia tekoja ja yhteiskunnallista muutosta vauhdittava alusta CoImpact on nyt virallisesti käynnistetty. Mukaan on lähtenyt jo kaksi edelläkävijäorganisaatiota: Helsingin kaupunki ja S-Pankki. CoImpactissa uskotaan, että vain yhdessä voimme kohdata ja ratkaista yhteiskuntamme suurimmat haasteet, kuten esimerkiksi nuorten syrjäytymisen ja mielenterveyskriisin.

Kivikon K-kauppiaat Maaret ja Tomi Pilkevaara saivat Auroran päivän kumppanipalkinnon: ”Suuri yllätys – ja todella suuri ilo!"8.3.2024 13:01:00 EET | Artikkeli

Kun Maaret ja Tomi Pilkevaaran kaupan naapurustoon perustettiin Rinnekodit Silta -asumisyksikkö, he päättivät tutustua Asunto ensin -periaatteella toimivaan yksikköön ja sen asukkaisiin ennakkoluulottomasti. Tästä alkoi molemmille osapuolille paljon iloa tuottanut yhteistyö, josta Pilkevaarat saivat Auroran päivän kumppanipalkinnon.

K-market Kivikon kauppiaspariskunnalle Aurora-kumppanipalkinto arjen ihmisarvotyöstä asunnottomien parissa8.3.2024 13:00:00 EET | Tiedote

Diakonissalaitos on tänään luovuttanut Aurora-kumppanipalkinnon helsinkiläisen K-market Kivikon kauppiaille Maaret ja Tomi Pilkevaaralle. Kauppiaspariskunnan ennakkoluuloton ja tiivis yhteistyö naapurustoon reilu vuosi sitten avatun entisten asunnottomien Rinnekodit Silta -yksikön kanssa on esimerkki arjen ihmisarvotyöstä ja ihmisten kohtaamisen tärkeydestä.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye