HSL Helsingin seudun liikenne

Joulun ajan liikenne Helsingin seudulla

Jaa
HSL:n lähijunat, metro, bussit, raitiovaunut ja Suomenlinnan lautta ajavat jouluaattona 24.12. sunnuntailiikenteen mukaan. Tänä vuonna liikennöidään ensimmäistä kertaa jouluaattona koko päivän. Joulupäivänä 25.12. ajetaan sunnuntain aikataulujen mukaan noin klo 11 alkaen ja tapaninpäivänä 26.12. ajetaan sunnuntain aikataulujen mukaisesti.

Jouluaattona, maanantaina 24.12., ajetaan sunnuntain aikataulujen mukaan koko päivän.

•Kirkkonummen, Keravan ja Sipoon suunnan bussiliikenne päättyy kuitenkin noin klo 16.
•Riihimäen ja Lahden suunnan lähijunaliikenne (R- ja Z-junat) harvenee klo 17 alkaen. L-juna Siuntion kautta ei ole kulussa.
•U-linjojen bussit ajavat pääsääntöisesti lauantaiaikataulujen mukaan klo 13 asti, minkä jälkeen liikennöidään rajoitetusti. Tuusulan suunnan U-linjat 662-665 kulkevat kuitenkin sunnuntain aikataulujen mukaan.
•Raitiolinjoilla 5 ja 6T on poikkeuksia laivojen kulkuajoista riippuen.

Joulupäivänä 25.12. liikenne käynnistyy sunnuntaiaikataulujen mukaisesti noin klo 11.

•Bussiliikenteessä Helsingissä, Espoossa, Kauniaisissa ja Vantaalla ajetaan sunnuntain lähdöt klo 10.30 alkaen. Kirkkonummen ja Sipoon suunnan bussilinjoja ei kuitenkaan liikennöidä joulupäivänä ollenkaan. Keravan suunnalla kulkee vain linja 633N poikkeusaikataululla. U-bussilinjoilla liikennöidään vain rajoitetusti. Tuusulan suunnan U-linjat 662-665 kulkevat kuitenkin sunnuntain aikataulujen mukaan klo 11 alkaen.
•Lähijunat ajavat joulupäivän aamuna normaalia sunnuntaita harvemmin aikatauluin noin klo 11 asti, minkä jälkeen junat kulkevat sunnuntaiaikataulujen mukaan. Lähijunilla on myös jouluyönä poikkeuksia Helsingin ja Pasilan välillä tehtävien ratatöiden takia.
•Myös metroliikenne käynnistyy pääteasemilta noin klo 10.30.
•Raitioliikenne alkaa noin klo 11 ja satamalinjoilla 5 ja 7 liikenne alkaa jo aikaisemmin laivojen mukaan. Linjoilla 5 ja 6T on myös muita poikkeuksia laivojen kulkuajoista riippuen.
•Suomenlinnan lautta liikennöi sunnuntaiaikataulun mukaan koko päivän.

Tapaninpäivänä 26.12. on sunnuntailiikenne.

Raitiolinja 5 liikennöi laivojen kulkuaikojen mukaan.

Jouluaattona lisäliikennettä hautausmaille

Hietaniemen hautausmaalle pääsee jouluaattona linjalla 24X Asema-aukio (Postitalo) - Hietaniemi. Kellonummen hautausmaalle pääsee linjalla 226A ja Honkanummen hautausmaalle linjalla 722, jolla on lisäliikennettä.

Linja 24X liikennöi Hietaniemen kierroksen yksisuuntaisena myötäpäivään. Bussi lähtee pysäkiltä Postitalo (2038) 15 minuutin välein klo 10.40–16.10. Paluulähdöt Hietaniemenkadulta pysäkiltä Hietaniemi (1269) samoin 15 minuutin välein klo 11.00–16.30. Linja 24 ei jouluaattona aja klo 8 -20 Hietaniemen kautta vaan suoraan Mechelininkatua.

Koko joulun tarkemmat aikataulut löytyvät osoitteesta hsl.fi.

HSL:n asiakaspalvelu jouluna

HSL:n Rautatientorin, Itäkeskuksen ja Pasilan palvelupisteet on suljettu jouluaaton sekä joulunpyhät.

Myös HSL:n tarkastusmaksutoimisto on suljettu jouluaaton ja joulunpyhät.

HSL:n asiakaspalvelusta, puh. 09 4766 4000, saa henkilökohtaista neuvontaa jouluaattona klo 8-15 ja joulupäivänä sekä tapaninpäivänä klo 9-17.

Tietoja julkaisijasta

HSL Helsingin seudun liikenne
HSL Helsingin seudun liikenne
Opastinsilta 6 A
00520 Helsinki

09 4766 4444http://www.hsl.fi

HSL Helsingin seudun liikenne vastaa seudun joukkoliikenteen suunnittelusta ja tilaamisesta sekä Helsingin seudun liikennejärjestelmäsuunnitelman laatimisesta. Kuntayhtymässä on 390 työntekijää ja liikevaihto noin 700 milj. euroa vuodessa. HSL:n järjestämässä liikenteessä tehdään vuosittain yli 370 miljoonaa matkaa, mikä on 66 % kaikista Suomen joukkoliikennematkoista. Yhteystietoja medialle: www.hsl.fi/viestinta

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta HSL Helsingin seudun liikenne

Rantaradan junaliikenteessä katkoja toukokuussa ja juhannuksen jälkeen3.4.2024 10:00:00 EEST | Tiedote

Väyläviraston ratatyöt katkaisevat rantaradan junaliikenteen keväällä ja kesällä. HSL-junaliikenteessä on viikonloppukatkoja toukokuussa ja pidempi viiden viikon katko juhannuksen jälkeen 24.6.–28.7. Lisäksi junaliikenteessä on lyhyempiä yhden ja kahden vuorokauden katkoja syksyllä. Katkoilla on vaikutuksia lähijunaliikenteeseen Leppävaarasta länteen Kauklahden, Kirkkonummen ja Siuntion suuntaan. Katkojen aikana junaliikennettä korvataan busseilla.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye