SPR Veripalvelu

Joulun välipäivinä tarvitaan verenluovuttajia

Jaa

Katso tiedotteesta viikon 1 verenluovutustilaisuudet alueellanne. Meddelanden på svenska: www.blodtjänst.fi

Kuva: StockPhoto image
Kuva: StockPhoto image

Verenluovuttajia tarvitaan pitkien joulunpyhien ja uudenvuoden ympärillä. Verta voi luovuttaa verenluovutustilaisuuksissa ja veripalvelutoimistoissa vielä aatonaattona eli 23.12. Olemme avoinna myös tapaninpäivänä 26.12. sekä uudenvuoden aattona.

Joulun alla verta voi luovuttaa veripalvelutoimistoissa ja verenluovutustilaisuuksissa vielä aatonaattona 23.12 (kaikki veripalvelutoimistot Seinäjokea lukuunottamatta ovat avoinna 23.12., tarkista aatonaaton mahdolliset poikkeusaukioloajat täältä).

24.-25.12. verta ei voi luovuttaa. Kaikki veripalvelutoimistot ovat kuitenkin auki jälleen tapaninpäivänä torstaina 26.12. Lisäksi Keravalla järjestetään tuolloin verenluovutustilaisuus.

Perjantaina 27.12. ja maanantaina 30.12. verta voi luovuttaa verenluovutustilaisuuksissa sekä toimistoissa niiden normaaliaukioloaikojen puitteissa.

Uudenvuoden aattona tiistaina 31.12. kaikki veripalvelutoimistot Oulua lukuunottamatta ovat avoinna mutta poikkeusaukioloajoin. Uudenvuodenpäivänä 1.1. ja loppiaisena 6.1. verta ei voi luovuttaa.

Katso veripalvelutoimistojen sekä verenluovutustilaisuuksien aukioloajat sekä yhteystiedot.

Alueellanne järjestetään verenluovutustilaisuus viikolla 1 (30.12.-3.1.):

maanantai 30.12.

klo 11.00-15.30    ROVANIEMI, Kalotinlinna, alakerta, Koskikatu 14    
klo 13.00-17.30    PIETARSAARI, seurakuntakeskus, Ebba Brahen puistikko 2    
klo 13.00-18.00    LOVIISA, Palvelutalo Esplanad, Kuningattarenkatu 7    
klo 13.00-18.00    EURA, Euran Pirtti, Sorkkistentie 8
klo 13.00-18.00    KOUVOLA, Kouvolan Upseerikerho, Upseeritie 5    
klo 14.00-18.00    SASTAMALA, Srk-talo, Asemakatu 6                  

tiistai 31.12.

klo 11.00-16.00    KLAUKKALA, kirkko, Ylitilantie 6    
klo 11.00-16.00    LEPPÄVAARA, Sellosalin lämpiö, Soittoniekanaukio 1 A    
klo 12.00-16.00    TORNIO, Järjestötalo, Kemintie 53    
klo 12.00-16.00    LEMPÄÄLÄ, Srk-talo, Kirkkopolku 1                           

torstai 2.1.

klo 12.30-17.30    MIKKELI, Konsertti- ja kongressitalo Mikaeli, Sointukatu 1, 50100 Mikkeli (Huom! Ajanvaraus pakollinen)
klo 13.00-17.30    KRUUNUPYY, Samlings huset, Kruunupyyntie 3    
klo 14.00-18.00    NOUSIAINEN, seurakuntakoti, Maskuntie 1    
klo 14.30-19.00    KARJAA, Katarinaskolan, Naapurinkatu 18  

perjantai 3.1. 

klo 11.30-17.00    RAUMA, Poselli, Nortamonkatu 12    
klo 12.00-17.00    VAASA,Kultturitalo Fanny, Kirkkopuistikko 34    
klo 12.30-17.00    KOTKA, seurakuntakeskus, Mariankatu 14
klo 14.00-18.00    PIRKKALA, Pirkkalan kirkko, Arokuja 8    
klo 14.00-18.00    KORSO, seurakuntakeskus, Merikotkantie 4

Kuka voi luovuttaa?

Suurin osa suomalaisista voi luovuttaa verta. Yleisimmin käytetyt lääkkeet kuten verenpaine-, kolesteroli- ja lievät masennuslääkkeet eivät lääkkeinä estä verenluovutusta. Verenluovuttajan tulee olla terve, 18–70-vuotias ja painaa vähintään 50 kiloa. Uuden luovuttajan tulee olla alle 60-vuotias. 66 vuotta täyttänyt henkilö voi luovuttaa verta, jos edellisestä verenluovutuksesta on alle kaksi vuotta. Miehet voivat luovuttaa verta 61 ja naiset 91 vuorokauden välein.

Hemoglobiiniarvo mitataan aina ennen luovutusta ja sen tulee olla miehillä vähintään 135 g/l ja naisilla 125 g/l. Verenluovuttajan tulee todistaa henkilöllisyytensä virallisella henkilötodistuksella.

Vuosittain arviolta 50 000 potilasta saa Suomessa hoitoa verivalmisteilla. Verivalmisteita tarvitaan muun muassa leikkaus- ja syöpäpotilaiden hoidossa, onnettomuuksien uhreille sekä keskosvauvoille.

Veripalvelutoimistot: Espoo Kauppakeskus Iso Omena, Suomenlahdentie 1, p. 029 300 1040 • Helsinki Sanomatalo, Töölönlahdenkatu 2, p. 029 300 1030 • Helsinki Kivihaka, Kivihaantie 7, p. 029 300 1020 • Jyväskylä Kalevankatu 8, p. 029 300 1220 • Kuopio Sektori, Puijonkatu 23, p. 029 300 1170 • Lahti Trio, Kauppakatu 10, p. 029 300 1240 • Oulu Isokatu 32 C, p. 029 300 1110 • Seinäjoki Kauppakatu 26, p. 029 300 1190 • Tampere Rautatienkatu 21 B, p. 029 300 1130 • Turku Yliopistonkatu 29 B, 3. krs. p. 029 300 1140

Avainsanat

Kuvat

Kuva: StockPhoto image
Kuva: StockPhoto image
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

SPR Veripalvelu
SPR Veripalvelu
Kivihaantie 7
00310 HELSINKI

vaihde 029 300 1010https://www.veripalvelu.fi

Suomen Punaisen Ristin Veripalvelu tuottaa sairaaloille potilaiden hoidossa tarvittavia turvallisia ja tehokkaita verivalmisteita sekä laboratoriopalveluja. Huolehdimme veren keräämisestä vapaaehtoisilta verenluovuttajilta potilashoidon tarpeiden mukaisesti. Tarjoamme sairaaloille myös kantasolu- ja elinten siirtoja tukevia palveluita. Veripalvelu on voittoa tavoittelematon organisaatio. Vuosibudjettimme on noin 60,5 milj. euroa ja palveluksessamme on noin 500 henkilöä.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta SPR Veripalvelu

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme