SPR Veripalvelu

Joulunpyhät haasteellisimmat vuosiin – verenluovuttajia tarvitaan jo ennen joulua

Jaa
Katso tiedotteesta viikon 50 verenluovutustilaisuudet alueellanne. Meddelanden på svenska: www.blodtjänst.fi
Kuva: ScanStockPhoto Image
Kuva: ScanStockPhoto Image

Monelle verenluovuttajalle käynti Veripalvelussa juuri joulunpyhien alla on pitkäaikainen perinne. Tänä vuonna Veripalvelu toivoo, että verenluovutukset jakautuisivat tasaisesti koko joulukuulle. Jo itsenäisyyspäiväviikolla tarvitaan tavallista enemmän verenluovuttajia, jotta potilaat saavat tarvitsemansa avun. Nyt luovutetut punasolut säilyvät käyttökelpoisina jouluun asti.

Veren tarve sairaaloissa on ollut viime viikkoina suurta, ja leikkaustoiminta jatkuu vilkkaana vielä pitkälle joulukuuhun. Potilaat tarvitsevat verivalmisteita myös kaikkina pyhäpäivinä.

- Verenluovutuksia tarvitaan joka viikko noin 4000, oli sitten arki tai juhla. Usein haastavimpia hetkiä ovat joulun, uudenvuoden ja loppiaisen väliset päivät sekä itsenäisyyspäivän seutu. Näillä viikoilla aukiolopäiviä on tavallista vähemmän, erityisesti tänä vuonna, kun suurin osa pyhistä osuu keskelle viikkoa. Siksi jokaisena aukiolopäivänä tarvitaan lähes 1000 verenluovuttajaa normaalin 800 sijaan, kertoo verenluovutuksen operatiivinen johtaja Maarit Kuusisaari-Bergström.

Pitkien joulunpyhien ympärillä Veripalvelu pitää ovensa auki kahtena ylimääräisenä päivänä, mutta luovuttajien toivotaan lähtevän ”lahjatalkoisiin” jo nyt. Tänään luovutetut punasolut säilyvät käyttökelpoisina jouluun asti. Trombosyytteja eli verihiutaleita puolestaan tarvitaan juuri joulunpyhien ja uudenvuoden ympärillä, sillä ne säilyvät käyttökelpoisina ainoastaan viisi vuorokautta luovutuksesta.

Osa veripalvelutoimistoista onkin auki lauantaina 22.12. (Lahti, Jyväskylä, Oulu, Seinäjoki, Tampere ja Turku). Lisäksi Varkaudessa ja Lohjalla järjestetään tuolloin verenluovutustilaisuus.

Tapaninpäivänä, keskiviikkona 26.12. verta voi luovuttaa Helsingin Kivihaan ja Sanomatalon toimistoissa, Espoon Isossa Omenassa, Kuopiossa, Oulussa, Tampereella ja Turussa. Tuusulassa järjestetään tapanina verenluovutustilaisuus.

Uudenvuoden aattona maanantaina 31.12. kaikki veripalvelutoimistot Seinäjokea ja Oulua lukuunottamatta ovat avoinna mutta poikkeusaukioloajoin. Verenluovutustilaisuuksia järjestetään uudenvuoden aattona Riihimäellä, Klaukkalassa, Aurassa, Raahessa, Akaassa ja Alavudella. Uudenvuodenpäivänä verta ei voi luovuttaa.

Katso veripalvelutoimistojen sekä verenluovutustilaisuuksien aukioloajat sekä yhteystiedot. Veripalvelutoimistoihin sekä osaan verenluovutustilaisuuksista voi varata ajan etukäteen täältä.

 

Alueellanne järjestetään verenluovutustilaisuus viikolla 50 (10.-14.12.):

 

maanantai 10.12.

klo 13.00-18.00 KOUVOLA, Kouvolan Upseerikerho, Upseeritie 5
klo 13.00-17.00 KEMI, seurakuntakeskus, Kirkkopuistokatu 11
klo 13.00-18.00 VAASA, Kulttuuritalo Fanny, Kirkkopuistikko 34
klo 13.00-18.00 MYNÄMÄKI, seurakuntatalo, Keskuskatu 17                                               

tiistai 11.12.

klo 11.30-16.00 KAJAANI, Linnantauksen seurakuntakeskus, Kaplastie 2
klo 13.00-18.00 UUSIKAUPUNKI, työväentalo, Ylinenkatu 12
klo 14.00-18.00 SASTAMALA, seurakuntatalo, Asemakatu 6

keskiviikko 12.12.

klo 12.30-17.30 SAVONLINNA, Linnala, Sotilaspojankatu 7
klo 13.00-18.00 PAIMIO, Jokelan koulu, Vanha Turuntie 4
klo 14.00-18.00 IKAALINEN, Oma Tupa, Teinintie 4-6                         

torstai 13.12.

klo 12.30-17.30 ÄÄNEKOSKI, seurakuntatalo, Vellamontie 1 A
klo 13.00-18.00 KEURUU, seurakuntakeskus, Kippavuorentie 16
klo 14.00-17.30 KARSTULA, seurakuntatalo, Tapulilahdentie 2
klo 14.00-18.00 ORIPÄÄ, seurakuntatalo, Kertuntie 5                                                

perjantai 14.12.

klo 13.00-18.00 HYVINKÄÄ, Järjestötalo, Munckinkatu 49
klo 13.00-17.30 NÄRPIÖ, Luthergården, Carlborgsvägen 5
klo 13.00-18.00 LAITILA, urheilutalo, Urheilutie 9, 23800 Laitila                

Kuka voi luovuttaa?

Suurin osa suomalaisista voi luovuttaa verta. Yleisimmin käytetyt lääkkeet kuten verenpaine-, kolesteroli- ja lievät masennuslääkkeet eivät lääkkeinä estä verenluovutusta. Verenluovuttajan tulee olla terve, 18–70-vuotias ja painaa vähintään 50 kiloa. Uuden luovuttajan tulee olla alle 60-vuotias. 66 vuotta täyttänyt henkilö voi luovuttaa verta, jos edellisestä verenluovutuksesta on alle kaksi vuotta. Miehet voivat luovuttaa verta 61 ja naiset 91 vuorokauden välein.

Hemoglobiiniarvo mitataan aina ennen luovutusta ja sen tulee olla miehillä vähintään 135 g/l ja naisilla 125 g/l. Verenluovuttajan tulee todistaa henkilöllisyytensä virallisella henkilötodistuksella.

Vuosittain arviolta 50 000 potilasta saa Suomessa hoitoa verivalmisteilla. Verivalmisteita tarvitaan muun muassa leikkaus- ja syöpäpotilaiden hoidossa, onnettomuuksien uhreille sekä keskosvauvoille.

Lisätietoa:

operatiivininen johtaja Maarit Kuusisaari-Bergström, p. 029 300 1685, Suomen Punaisen Ristin Veripalvelu

tiedottaja Iira Hartikainen p. 029 300 1042, Suomen Punaisen Ristin Veripalvelu


Veripalvelutoimistot: Espoo Kauppakeskus Iso Omena, Suomenlahdentie 1, p. 029 300 1040 • Helsinki Sanomatalo, Töölönlahdenkatu 2, p. 029 300 1030 • Helsinki Kivihaka, Kivihaantie 7, p. 029 300 1020 • Jyväskylä Kalevankatu 8, p. 029 300 1220 • Kuopio Sektori, Puijonkatu 23, p. 029 300 1170 • Lahti Trio, Kauppakatu 10, p. 029 300 1240 • Oulu Isokatu 32 C, p. 029 300 1110 • Seinäjoki Kauppakatu 26, p. 029 300 1190 • Tampere Rautatienkatu 21 B, p. 029 300 1130 • Turku Yliopistonkatu 29 B, 3. krs. p. 029 300 1140

Avainsanat

Kuvat

Kuva: ScanStockPhoto Image
Kuva: ScanStockPhoto Image
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

SPR Veripalvelu
SPR Veripalvelu
Härkälenkki 13
01730 VANTAA

029 300 1010https://www.veripalvelu.fi

Suomen Punaisen Ristin Veripalvelu tuottaa sairaaloille potilaiden hoidossa tarvittavia turvallisia ja tehokkaita verivalmisteita sekä laboratoriopalveluja. Huolehdimme veren keräämisestä vapaaehtoisilta verenluovuttajilta potilashoidon tarpeiden mukaisesti. Tarjoamme sairaaloille myös kantasolu- ja elinten siirtoja tukevia palveluita. Veripalvelu on voittoa tavoittelematon organisaatio. Vuosibudjettimme on noin 60,5 milj. euroa ja palveluksessamme on noin 500 henkilöä.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta SPR Veripalvelu

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye