MesmecMesmec

JTJ-Sales Oy:stä tulee Oy Mesmec Ab:n sisaryritys

Jaa

Sijoitusyhtiö Oy WMA Invest Ab vahvistaa konsernin elintarviketeollisuuden laitevalikoimaa ostamalla helsinkiläisen JTJ-Sales Oy:n liiketoiminnan. Kaupan myötä JTJ-Sales Oy:stä tulee Oy Mesmec Ab:n sisaryritys. Liiketoiminta siirtyi Oy WMA Invest Ab – konsernille 15.10.2018. Konsernin kotipaikka on Kokkola, mutta JTJ-Sales Oy:n toiminta jatkuu Helsingissä nykyisissä tiloissa.

Mesmec ja JTJ-Sales yhdistävät voimansa. Kuvassa (vas.) Mats Strandvall,  
Jukka Alanen, Sören Björkgård, Juha Riekkinen ja Anders Asplund.
Mesmec ja JTJ-Sales yhdistävät voimansa. Kuvassa (vas.) Mats Strandvall, Jukka Alanen, Sören Björkgård, Juha Riekkinen ja Anders Asplund.

Liiketoimintakauppa on konsernin kasvustrategian mukainen. Tavoitteena on tarjota kokonaisvaltaisempia palveluja ja tuotteita kotimaan elintarviketeollisuudelle sekä kehittää JTJ-Sales Oy:n vahvojen tavaramerkkien teknistä tukea ja huoltotoimintoja. JTJ-Sales Oy:n osaaminen ja tuotevalikoima tuo myös synergiaetuja Oy Mesmec Ab:n liiketoimintaan.

JTJ-Sales Oy on vuonna 1994 perustettu valtakunnallisesti toimiva maahantuontiyritys. Yrityksellä on vankka asiantuntemus koneiden, laitteiden ja tarvikkeiden toimittamisesta teurastamo-, lihanjalostus-, valmisruoka- ja kalanjalostusteollisuuteen sekä vihannesten käsittelyyn.

Liiketoimintakaupan myötä myös nimi JTJ-Sales siirtyy ostajalle ja uusi perustettu yhtiö toimii jatkossa nimellä Oy JTJ-Sales Ab. Ostettavan yhtiön kolme myynnin ammattilaista siirtyvät vanhoina työntekijöinä perustetun yhtiön palvelukseen. Toiminta jatkuu normaalisti eikä muutos vaadi asiakkailta toimenpiteitä. Uusi yhtiö Oy JTJ-Sales Ab vastaa jo tilattujen tuotteiden toimituksesta ja laskutuksesta.

Oy WMA Invest Ab on vuonna 2017 perustettu holdingyhtiö, jonka omistaa pääomasijoitusyhtiö Oy Wedeco Ab sekä Oy Mesmec Ab:n toimiva johto. Yhtiöllä on kaksi tytäryhtiötä, Oy Mesmec Ab ja nyt perustettu Oy JTJ-Sales Ab ja omistus on molemmista 100 %.

Oy Mesmec Ab jatkaa ydinliiketoimintaansa elintarvike- ja prosessiteollisuuden raaka-aineiden käsittelyjärjestelmien kokonaisratkaisutoimittajana. Yrityksen oma laitevälitystoiminta jatkaa ennallaan.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Vastaamme mielellämme kaikkiin liiketoimintakauppaan liittyviin kysymyksiin.

Oy WMA Invest Ab / Oy Mesmec Ab / JTJ-Sales Oy

Toimitusjohtaja Mats Strandvall, Oy Mesmec Ab, p. 0400 862 694;
varatoimitusjohtaja Anders Asplund, Oy Mesmec Ab, p. 050 505 0587

Toimitusjohtaja Jukka Alanen, JTJ-Sales Oy, p. 0400 717 221; hallituksen puheenjohtaja Juha Riekkinen, JTJ-Sales Oy, p. 040 505 7656

Kuvat

Mesmec ja JTJ-Sales yhdistävät voimansa. Kuvassa (vas.) Mats Strandvall,  
Jukka Alanen, Sören Björkgård, Juha Riekkinen ja Anders Asplund.
Mesmec ja JTJ-Sales yhdistävät voimansa. Kuvassa (vas.) Mats Strandvall, Jukka Alanen, Sören Björkgård, Juha Riekkinen ja Anders Asplund.
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Mesmec



Oy Mesmec Ab on vuonna 1989 perustettu elintarvike- ja prosessiteollisuudessa käytettävien järjestelmien kokonaistoimittaja. www.mesmec.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Mesmec

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki STT Infossa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme