Salon taidemuseo Veturitalli

Juha Joron valokuvateoksia Salon taidemuseo Veturitallin Sivuraiteella 25.9.2021-9.1.2022

Jaa
Juha Joro käsittelee teoksissaan ajan kulkuun ja hiljaisuuden kokemiseen liittyviä teemoja metsän mystiikan ja rauhan välityksellä.
Juha Joro sarjasta Haiku, 2021
Juha Joro sarjasta Haiku, 2021

Helsingissä 1957 syntynyt, nykyisin Salon Halikossa asuva taidegraafikko, piirtäjä ja valokuvaaja Juha Joro käsittelee taiteessaan ajan kulkuun ja hiljaisuuden kokemiseen liittyviä teemoja metsän mystiikan ja rauhan välityksellä. Joron ilmaisuvälineinä ovat olleet sekatekniikkapiirustus, taidegrafiikka sekä kahtena viime vuosikymmenenä myös valokuvaan pohjautuvat ilmaisutavat. Salon taidemuseon näyttely sisältää valokuvateoksia polymeerigravyyri- sekä carborundumvedoksina.

Joron tuotannossa yhdestä kuvallisesta ideasta syntyy toisinaan useamman itsenäisen teoksen kokonaisuus. Kuin tarina, jonka kerronta kulkee läpi koko teossarjan varioituen yhä moninaisimmiksi puheenvuoroiksi. Ilmaisuun on vaikuttanut myös itämainen kuvataide, jossa tyhjällä tilalla on oma, merkityksellinen osa teosta, sekä tarve palata “yksinkertaisiin” asioihin, hienovaraiseen vuoropuheluun vastakohdaksi nykyhetken kuva- ja informaatiotulvalle.

Juha Joron teoksia on mm. Suomen valtion, Kansallisgallerian, eduskunnan, Amos Rexin, Helsingin taidemuseon, Turun taidemuseon, Wäinö Aaltosen museon taidekokoelmissa, useiden eri kaupunkien kokoelmissa sekä Suomen Taidegraafikkojen, Paulon säätiön, E.W. Ponkalan säätiön, Niilo Rantasen säätiön taidekokoelmassa.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Juha Joro 040-5140731, jmj@juhajoro.fi

Kuvat

Juha Joro sarjasta Haiku, 2021
Juha Joro sarjasta Haiku, 2021
Lataa
Juha Joro sarjasta Haiku, 2021
Juha Joro sarjasta Haiku, 2021
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Salon taidemuseo Veturitalli
Salon taidemuseo Veturitalli
Mariankatu 14
24240 SALO

p. +358 (0)2 778 4892, veturitalli@salo.fihttps://salontaidemuseo.fi

Salon taidemuseo toimii vanhassa veturitallissa. Museossa järjestetään korkeatasoisia näyttelyitä ympäri vuoden sekä muita tapahtumia.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Salon taidemuseo Veturitalli

Uusi verkkonäyttely Salovisio kertoo Salon elektroniikkateollisuuden historiasta15.11.2023 09:00:00 EET | Tiedote

Sukella salolaisen elektroniikkateollisuuden vaiheisiin, jotka ovat vaikuttaneet koko Suomen elinkeinoelämään. Salon historialliseen museoon kuuluvan elektroniikkamuseon verkkonäyttely Salovisio julkaistaan 15.11.2023 ja on kaikkien vapaasti tutustuttavissa netissä osoitteessa salovisio.fi. Verkkonäyttelyssä esitellään Salon elektroniikkateollisuuden historiaa 1920-luvun lopulta 2010-luvulle saakka. Näyttelyn artikkeleita kuvittavat museon kokoelmista löytyvät esineet ja vanha mainosmateriaali Salossa valmistetuista tuotteista. Työntekijöiden äänen tuovat kuuluviin lyhyet muistelmat eri vuosikymmenten tapahtumista.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye