Sailab – MedTech Finland ry

Juha Putkonen siirtyy luotsaamaan MedTech Palvelut MP Oy:tä

Jaa
Juha Putkonen siirtyy MedTech Palvelut MP Oy:n palvelukseen Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin (PPSHP) konsernipalvelujen hankintapäällikön tehtävästä ja aloittaa tehtävässään 9.1.2023.

”Odotan innolla, että pääsen mukaan tuottamaan palveluita terveysteknologiayrityksille ja jatkossa ehkä laajemminkin koko toimialalle. SOTE-uudistuksen käynnistymisvaihe on sopiva hetki siirtyä uusiin haastaviin tehtäviin ja haluan kiittää yhtiön hallitusta luottamuksesta. Lähden mukaan positiivisella sekä nöyrällä asenteella opettelemaan uutta tehtävää. MedTech Palvelut MP Oy:n konsepti on todella mielenkiintoinen ja potentiaalinen kasvavalle liiketoiminnalle”, kommentoi Putkonen.

Juha Putkonen siirtyy MedTech Palvelut MP Oy:n palvelukseen Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin (PPSHP) konsernipalvelujen hankintapäällikön tehtävästä ja aloittaa tehtävässään 9.1.2023.

”Haemme yhtiölle vahvaa kasvua ja kehittymistä. Perustyö on tehty ja nyt lähdemme kehittämään liiketoimintaa ”, kertoo Laura Hollanti, Sailab – MedTech Finland ry:n toimitusjohtaja.

”Putkosen osaaminen, vahva asiantuntemus sekä verkostot ovat erinomainen pohja tavoitteiden saavuttamiseksi”, hän jatkaa.

MedTech Palvelut MP Oy on toiminut jo 2000-luvun alusta. Strateginen ja toiminnallinen muutos käynnistettiin 2018. Yhtiön tavoitteena on tuottaa terveysteknologian ja sen hankintojen asiantuntijuutta vahvistavia palveluita. Erityisen keskeisessä roolissa ovat koulutuspalvelut.

”MedLoop -osaamiskeskus perustettiin 2021. Uskon vahvasti siihen, että ketterille, ajasta ja paikasta riippumattomille koulutuksille on laaja-alaisesti kysyntää. Nyt tarjonta pitää saada ihmisten tietoon ja terveydenhuolto vaatimaan osaamisen tunnustamista”, Putkonen pohtii.

MedTech Palvelut MP Oy on terveysteknologian toimialajärjestö Sailab – MedTech Finland ry:n omistama yhtiö. Sailab – MedTech Finland ry on terveysteknologiayritysten toimialajärjestö. Sen jäsenyritykset valmistavat tai jakelevat 80–90 % kaikista Suomessa käytettävistä lääkinnällisistä laitteista ja in vitro -diagnostiikasta. Nämä terveysteknologian ratkaisut auttavat meitä ja läheisiämme joka sekunti terveydenhuollossa tai kotona.

MedTech Palvelut MP Oy tuottaa terveydenhuollolle ja terveysteknologiayrityksille kaupallisia palveluita. Yhtiön päätuotteet ovat terveysteknologian nimikkeistöpankki Sailab Fennica ja MedLoop-osaamiskeskuksen koulutuspalvelut. Sailab Fennica toimii terveysteknologiayrityksien ja hankintayksiköiden välillä kooten kaikki nimikkeistöt yhteet tietokantaan. MedLoop-osaamiskeskuksesta löytyy suomalaisen terveydenhuollon ympäristöön räätälöityjä, laadukkaita ja laajoja koulutuksia, joita voi suorittaa joustavasti paikasta tai ajasta riippumatta.

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

Sailab – MedTech Finland ry
Sailab – MedTech Finland ry
Kampinkuja 2
00100 Helsinki

MedTech Palvelut MP Oy on terveysteknologian toimialajärjestö Sailab – MedTech Finland ry:n omistama yhtiö. Sailab – MedTech Finland ry on terveysteknologiayritysten toimialajärjestö. Sen jäsenyritykset valmistavat tai jakelevat 80–90 % kaikista Suomessa käytettävistä lääkinnällisistä laitteista ja in vitro -diagnostiikasta. Nämä terveysteknologian ratkaisut auttavat meitä ja läheisiämme joka sekunti terveydenhuollossa tai kotona.

MedTech Palvelut MP Oy tuottaa terveydenhuollolle ja terveysteknologiayrityksille kaupallisia palveluita. Yhtiön päätuotteet ovat terveysteknologian nimikkeistöpankki Sailab Fennica ja MedLoop-osaamiskeskuksen koulutuspalvelut. Sailab Fennica toimii terveysteknologiayrityksien ja hankintayksiköiden välillä kooten kaikki nimikkeistöt yhteet tietokantaan. MedLoop-osaamiskeskuksesta löytyy suomalaisen terveydenhuollon ympäristöön räätälöityjä, laadukkaita ja laajoja koulutuksia, joita voi suorittaa joustavasti paikasta tai ajasta riippumatta.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Sailab – MedTech Finland ry

Terveysteknologian eettisen valvontakunnan puheenjohtajaksi Matti Pöyry28.10.2022 12:27:58 EEST | Tiedote

Oikomishoidon erikoishammaslääkäri, HLT Matti Pöyry aloittaa Terveysteknologian eettisen valvontakunnan puheenjohtajana 1.1.2023. Sailab – MedTech Finland ry:n hallitus nimesi Matin tehtävään vuoden 2022 neljännessä kokouksessaan. Pöyryllä on vuosikymmenten kokemus järjestötehtävistä, sillä hän toimi pitkään Hammaslääkäriliiton toiminnanjohtajana. Syksyn aikana Pöyry muodostaa uuden valvontakunnan. Uusi valvontakunta aloittaa 1.1.2023. Valvontakuntaan valittavilta henkilöiltä edellytetään kokemusta eettisestä toiminnasta ja esimerkiksi järjestö- tai viranomaistyöstä.

Hyvinvointialueiden tuottavuutta voidaan parantaa terveysteknologiaa hyödyntämällä6.10.2022 08:00:00 EEST | Tiedote

Hyvinvointialueiden kokonaisrahoitus on vuoden 2023 talousarvioesityksessä 22,3 miljardia euroa. Tämäkin summa vaikuttaa olevan liian pieni. Alueiden ilmoittama yhteenlaskettu lisärahoitustarve palveluiden järjestämiseksi on jopa 1,5 miljardia euroa. VM:n kestävyysselvityksen (2020) mukaan puolen prosenttiyksikön vuosittainen kasvu sosiaali- ja terveyspalvelujen tuottavuudessa leikkaisi Suomen kestävyysvajeesta lähes puolet. Sama tuottavuuskasvu pitäisi sote-menojen bruttokansantuotteen suhteen suurin piirtein entisellään jatkossakin. Tuottavuuskasvu on mahdollista saada aikaan terveysteknologian tehokkaammalla hyödyntämisellä.

Suomi arvioidaan maailman kiinnostavimmaksi terveysteknologian T&K-maaksi, mutta investointeja ei tehdä riittävästi14.6.2022 15:00:00 EEST | Tiedote

Terveysteknologiayritysten mukaan Suomi on maailman kiinnostavin maa tutkimus- ja kehittämisinvestoinneille eli T&K-investoinneille. Vetovoimatekijöitä ovat muun muassa korkea koulutus ja osaaminen, pitkälle edennyt digitalisaatio ja maailmanlaajuisesti merkittävä data. Kuitenkin suorien tutkimus- ja tuotekehitysinvestointien osuus on potentiaaliin verrattuna toistaiseksi erittäin pieni. Terveysteknologian toimialajärjestö Sailab – MedTech Finland ry:n jäsenyritykset valmistavat ja jakelevat 80–90% kaikesta Suomessa käytettävistä lääkinnällisistä laitteista. Yritykset työllistävät tällä hetkellä Suomessa noin 5 500 henkilöä. Valtaosa yrityksistä kuuluu konserneihin. Vain 38 % toimialaselvitykseen vastanneista oli Suomessa terveysteknologian T&K-budjetti ja investointeja tehtiin noin 8 miljoonaa euroa. Toimialaselvitys on julkaistu kokonaisuudessaan tänään, 14.6.2022 järjestetyssä Sailab – MedTech Finland ry:n kevätseminaarissa.

Ratkaisuja huoltosuhdekriisiin: hyvinvointialueita kannustetaan strategisiin terveysteknologian hankintoihin3.6.2022 09:19:19 EEST | Tiedote

Suomen huoltosuhde heikentyy väestön ikääntyessä. Samalla haasteenamme on syvenevä hoitajapula. Terveysteknologia voi toimia kriisissä ratkaisijan roolissa. Terveysteknologian ja digitalisaation kokonaisvaltainen hyödyntäminen vapauttaa hoitajien ja lääkäreiden aikaa ihmisten kohtaamiselle ja kuuntelemiselle. Se myös laskee raskaan työn kuormittavuutta. Lisäksi diagnostiikkaa, hoidollisuutta sekä seurantaa kehittämällä saadaan entistä nopeammin tarjottua ihmisille oikeaa hoitoa oikeaan aikaan. Terveysteknologia mahdollistaa yhä useamman ikääntyneen turvallisen ja omaehtoisen elämän kotona tai palveluasunnoissa. Esimerkkejä on lukemattomia. Yhteistä niille kaikille on se, että terveysteknologian avulla siirretään terveydenhuollon painopistettä taloudellisesti ja inhimillisesti raskaasta hoidosta ja hoivasta ennaltaehkäisevään suuntaan.

HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye