Gramex ry

Juha Tapio vuoden soitetuin artisti ja Faded vuoden radiohitti

Jaa

Juha Tapio oli vuonna 2016 soitetuin artisti ja Alan Walkerin Faded soitetuin kappale yksityisissä radioissa.

Tekijänoikeusjärjestö Gramex selvitti perinteiseen tapaan viime vuoden soitetuimmat artistit ja kärkihitit yksityisissä radioissa. Kotimaisia kappaleita oli 20 soitetuimman hitin joukossa viisi ja kotimaisia artisteja oli 20 soitetuimman artistin joukossa kahdeksan.

Soitetuimpien artistien top 20:ssä
kahdeksan kotimaista

Juha Tapio oli yksityisten radioiden soitetuin artisti vuonna 2016. Hänen kappaleitaan soitettiin vuoden aikana 23 320 kertaa. Kaikki yksityiset radiot yhteen laskien Juha Tapion tuotantoa soi keskimäärin 63 kertaa päivässä.

Juha Tapio on yhtyeensä sijoituksesta mielissään.

”Aku Ankan veljenpoikia lainatakseni: sijoitus tuntuu eri kivalta! Se kun osaltaan kertoo siitä, että laulut soivat ja elävät keikkojen lisäksi päivittäisessä arjessamme. Ja siitäkin, että niitä soivia lauluja on kertynyt jo jonkin verran. Tämmöinen tuntuu lauluntekijästä palkitsevalta.”

Sijoitus ei kuitenkaan tullut täytenä yllätyksenä. ”Jos muistan oikein, niin viime vuonna sijoitus oli sama. Kun tämä ei ole kuitenkaan kisa, niin en sillä tavalla osaa odottaa mitään sijoitusta. Biisien elinkaari kiinnostaa kyllä.”

Juha Tapio on sekä musiikin tekijä, että esittäjä. Hänen mukaansa musiikin tekeminen on tiimityötä. "Kyse ei ole pelkästään sanoituksesta ja sävellyksestä. Joskus bändin suoritus, vaikkapa legendaarinen kitarasoolo, komppi tai joku tuottajan sovituksellinen oivallus on se juttu, joka tekee biisistä tunnistettavan."

Juha Tapio pitää tärkeinä muusikoille ja tuottajille kerättäviä Gramex-korvauksia. "Gramex-korvaukset kohdistuvat juuri näihin suorituksiin, ja ovat siksi paitsi monille soittajille tärkeitä tulonlähteitä ja muutenkin enemmän kuin paikallaan.”

Listan toiseksi soitetuin kotimainen artisti löytyy sijalta viisi, Kaija Koota soitettiin 20 923 kertaa. Kaija Koon jälkeen seuraavaksi soitetuin kotimainen artisti on sijalla 12 Haloo Helsinki! yhteensä 16 512 soittokerralla.

Top 20:ssa löytyy lisää suosittuja kotimaisia artisteja. Sijalla 14 Yö 15 077 soittokerralla, sijalla 15 Vesala 14 882 soittokerralla, sijalla 16 Jenni Vartiainen 14 580 soittokerralla, sijalla 17 Chisu 14 314 soittokerralla ja sijalta 19 Eppu Normaali 13 520 soittokerralla.


Tequila soitetuin kotimainen kappale

Norjalaisen Alan Walkerin kappaletta Faded soitettiin viime vuonna eniten yksityisissä radioissa. Kappale soi vuoden aikana yhteensä 11 439 kertaa. Kaikki yksityiset radiot yhteen laskien se tekee keskimäärin 31 kertaa päivässä.

Toiseksi eniten eli 10 286 kertaa soitettiin Sian ja Sean Paulin kappaletta Cheap Thrills. Kolmanneksi soitetuin oli 9 332 soittokerralla Mike Posnerin I Took A Pill In Ibiza (Seed remix).

Listan soitetuin kotimainen kappale löytyy sijalta seitsemän. Se oli Vesalan Tequila 7 195 soittokerralla. Kymmenen kärkeen mahtui mukaan myös toinen kotimainen kappale. Sijalla kahdeksan, 7152 soittokerralla, oli Juha Tapion Jotain niin oikeaa.

Nämä tiedote ilmenevät Tekijänoikeusjärjestö Gramexin selvityksestä, joka laati Gramexin Kari Niemelä radioiden Gramexille ilmoittamien soittolistojen perusteella.

_____

Tilasto: Vuoden 2016 soitetuimmat kappaleet yksityisissä radioissa

1. Alan Walker Faded 11439
2. Sia Feat. Sean Paul Cheap Thrills 10286
3. Mike Posner I Took A Pill In Ibiza (Seeb Remix) 9332
4. Justin Timberlake Can`T Stop The Feeling 8330
5. Justin Bieber Love Yourself 8283
6. Jonas Blue Feat. Dakota Fast Car 7824
7. Vesala Tequila 7195
8. Juha Tapio Jotain niin oikeaa 7152
9. Shawn Mendes Treat You Better 7125
10. Imany Feat. Filatov & Karas Don't Be So Shy (Filatov & Karas Remix) 6788
11. Adele Hello 6654
12. Coldplay Hymn For The Weekend 6395
13. Kaija Koo Siniset tikkaat 5678
14. Alan Walker Sing Me To Sleep 5644
15. Mike Perry Feat. Shy Martin The Ocean 5541
16. Sia Feat. Kendrick Lamar The Greatest 5501
17. Shawn Mendes Stitches 5477
18. Apulanta Valot pimeyksien reunoilla 5474
19. Kygo Feat. Maty Noyes Stay 5426
20. JVG Hehkuu 5070


Tilasto: Vuoden 2016 soitetuimmat esittäjät yksityisissä radioissa

1. Juha Tapio 23320
2. Madonna 21781
3. Sia 21655
4. Bruce Springsteen 21562
5. Kaija Koo 20923
6. Adele 19303
7. Bon Jovi 18739
8. Michael Jackson 18207
9. Alan Walker 18024
10. Shawn Mendes 17012
11. Justin Bieber 16893
12. Haloo Helsinki! 16512
13. Coldplay 16227
14. Yö 15077
15. Vesala 14882
16. Jenni Vartiainen 14580
17. Chisu 14314
18. Queen 13697
19. Eppu Normaali 13520
20. Bryan Adams 13402

Avainsanat

Tietoja julkaisijasta

Gramex ry
Gramex ry
Pieni Roobertinkatu 16 A
00120 HELSINKI

(09) 4282 7488http://www.gramex.fi

Muusikkojen ja musiikkituottajien tekijänoikeusjärjestö.Gramex edustaa esittäviä taiteilijoita ja äänitetuottajia. Gramexilla on yli 47 000 taiteilija- ja yli 15 000 tuottaja-asiakkuutta sekä noin 31 000 korvauksia maksavaa asiakasta. Gramexilta saa lupia äänitemusiikin ja musiikki-videoiden käyttöön. Koska musiikki tekee hyvää, Gramex tahtoo tehdä musiikin käytön helpoksi.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista jo ennen kuin ne uutisoidaan? Kun tilaat tiedotteemme tältä julkaisijalta, saat ne sähköpostiisi yhtä aikaa suomalaisen median kanssa. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Gramex ry

Gramexin viestintäjohtaja Lauri Kairasta Suomen elokuvasäätiön hallituksen puheenjohtaja4.1.2017 15:59Tiedote

Opetus- ja kulttuuriministeri Sanni Grahn-Laasonen on nimennyt Gramexin viestintäjohtaja, OTK Lauri Kairan Suomen elokuvasäätiön hallituksen puheenjohtajaksi.  Kaira seuraa tehtävässä kuusivuotisen kautensa päättänyttä Georg Dolivoa. Kaira on tekijänoikeusjärjestö Gramex ry:n viestintäjohtaja ja koulutukseltaan lakimies. Lisäksi hän on yhteistyöprojektin perustamisesta lähtien vastannut Luovan työn tekijät ja yrittäjät Lyhty -projektin edunvalvonnasta. Elokuvasäätiön hallituksen tehtävänä on mm. päättää säätiön strategiasta ja toimintaperiaatteista sekä valvoa säätiön hallintoa. Opetus- ja kulttuuriministeriö nimittää säätiön hallituksen jäsenet kolme kalenterivuotta kestäväksi kaudeksi. Jäsenet voidaan nimetä korkeintaan kahdeksi perättäiseksi toimikaudeksi. Kaira nimettiin säätiön hallituksen jäseneksi vuosi sitten.

Stefan Kajanus GT Musiikkiluvat Oy:n toimitusjohtajaksi25.4.2016 09:00Tiedote

GT Musiikkiluvat Oy Stefan Kajanus GT Musiikkiluvat Oy:n toimitusjohtajaksi KTM Stefan Kajanus on nimitetty Gramexin ja Teoston yhteisyrityksen GT Musiikkiluvat Oy:n toimitusjohtajaksi. Hän aloittaa tehtävässä 16.5. Stefan Kajanus (44) on toiminut viimeiset 14 vuotta media- ja kustannusaloilla johtotehtävissä. Hän on toiminut mm. Monster.fi:n toimitusjohtajana, Kauppalehden mediamyynnin johtajana, Etuovi.com:n myyntijohtajana sekä Schildts & Söderströmsin varatoimitusjohtajana ja myyntijohtajana. Hänellä on pitkä kokemus liiketoiminnan kehittämisestä ja johtamisesta eri ympäristöissä. - Gramexin ja Teoston yhteisen musiikkilupakaupan rakentaminen etenee suunnitellusti ja kasvavalla intensiteetillä. On hienoa, että saimme Stefanin kaltaisen kokeneen johtajan vetämään yhteisyritystä ja luomaan puitteita sen tulevaisuuden menestykselle,sanoo GT Musiikkiluvat Oy:n  hallituksen puheenjohtaja Kim Kuusi. - GT Musiikkiluvat liiketoiminnan johtaminen ja kehittäminen on minulle upea haaste, joss

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki STT Infossa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme