Oulun yliopisto

Juhani Damski on valittu Oulun yliopiston hallituksen puheenjohtajaksi – varapuheenjohtaja Anna Rotkirch

Jaa
Oulun yliopiston hallitus on valinnut puheenjohtajakseen kaudelle 2022–2023 ympäristöministeriön kansliapäällikön Juhani Damskin ja varapuheenjohtajakseen Väestöliiton tutkimusjohtajan ja tutkimusprofessorin Anna Rotkirchin. Molemmat ovat entuudestaan hallituksen jäseniä. Hallituksen sihteerinä jatkaa yliopiston hallintojohtaja Essi Kiuru.
Juhani Damski. Kuva: Jani Laukkanen / ympäristöministeriön kuvapankki
Juhani Damski. Kuva: Jani Laukkanen / ympäristöministeriön kuvapankki

”Kiitän muuta hallitusta saamastani luottamuksesta. On hienoa päästä jatkamaan päätöksentekoa Oulun yliopiston hyväksi, tulevaisuuteen kurottaen. Kiitos myös edeltäjilleni, etenkin väistyneelle puheenjohtajalle Sakari Kallolle”, toteaa uusi puheenjohtaja Juhani Damski.

Filosofian tohtori Juhani Damski (s. 1964) on toiminut ympäristöministeriön kansliapäällikkönä vuodesta 2020 ja Ilmatieteen laitoksen pääjohtajana vuodesta 2016 lähtien. Tätä ennen hän työskenteli yksikön johtajana liikenne- ja viestintäministeriössä vuosina 2013–2015. Ennen ministeriöuraansa Juhani Damski on toiminut Ilmatieteen laitoksella vuodesta 1986 erilaisissa asiantuntija- ja johtotehtävissä.

Damskilla on lukuisia kotimaisia ja kansainvälisiä luottamustehtäviä. Hän on opiskellut Helsingin yliopistossa pääaineenaan meteorologia eli ilmatiede. Väitöskirjan aiheena oli otsonikadon ja ilmastonmuutoksen yhteys.

Hallitus on Oulun yliopiston ylin päätöksentekoelin, ja siinä on tästä vuodesta alkaen 11 jäsentä. Yliopiston professoreilla, muulla henkilöstöllä ja opiskelijoilla on kullakin kaksi edustajaa hallituksessa. Yliopistoyhteisön ulkopuolisia jäseniä on viisi. Hallituksen opiskelijajäsenten toimikausi on kaksi vuotta ja muiden jäsenten pääsääntöisesti neljä vuotta.

Hallitus päättää muun muassa yliopiston toiminnan ja talouden keskeisistä tavoitteista, strategiasta, ohjauksen periaatteista, toiminta- ja taloussuunnitelmasta ja talousarviosta sekä laatii tilinpäätöksen.

Oulun yliopiston uusi kollegio valitsi viime viikolla puheenjohtajakseen professori Helka-Liisa Hentilän ja varapuheenjohtajakseen kauppatieteiden kandidaatin Lotta Leinosen. 24-henkisen yliopistokollegion tehtävänä on muun muassa vahvistaa yliopiston tilinpäätös ja toimintakertomus, päättää hallituksen jäsenmäärästä ja toimikauden pituudesta sekä valita yliopistoyhteisön ulkopuoliset jäsenet yliopiston hallitukseen.

Oulun yliopiston hallituksen kokoonpano ja tehtävät 

Hallituksen puheenjohtajan Juhani Damskin haastattelupyynnöt:

Johdon assistentti Eeva Gustafsson

puh. 0295 250399

eeva.gustafsson@gov.fi

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Juhani Damski. Kuva: Jani Laukkanen / ympäristöministeriön kuvapankki
Juhani Damski. Kuva: Jani Laukkanen / ympäristöministeriön kuvapankki
Lataa
Juhani Damski. Kuva: Jani Laukkanen / ympäristöministeriön kuvapankki
Juhani Damski. Kuva: Jani Laukkanen / ympäristöministeriön kuvapankki
Lataa
Juhani Damski. Kuva: Jani Laukkanen / ympäristöministeriön kuvapankki
Juhani Damski. Kuva: Jani Laukkanen / ympäristöministeriön kuvapankki
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Oulun yliopisto
Oulun yliopisto
Pentti Kaiteran katu 1
90570 Oulu

0294 480 000https://www.oulu.fi/fi

Oulun yliopisto on monitieteinen, kansainvälisesti toimiva tiedeyliopisto. Tuotamme uutta tietoa ja ratkaisuja kestävämmän tulevaisuuden rakentamiseksi sekä koulutamme osaajia muuttuvaan maailmaan. Tärkeimmissä yliopistovertailuissa Oulun yliopisto sijoittuu kolmen prosentin kärkeen maailman yliopistojen joukossa. Meitä yliopistolaisia on noin 17 000.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Oulun yliopisto

Oulun yliopisto sai Karvilta laatuleiman ja erinomaisen arvion vaikuttavuudestaan alueellisesti22.3.2024 15:17:43 EET | Tiedote

Oulun yliopisto läpäisi Kansallisen koulutuksen arviointikeskuksen (Karvi) toteuttaman auditoinnin. Laatuleima on voimassa kuusi vuotta. Oulun yliopisto sai auditointiryhmältä erityiskiitosta keskeisestä roolista ja vakiintuneesta asemasta alueellisesti. Oulun yliopistolla on keskeinen asema tiedon luomisen, innovaatiotoiminnan ja osaamisen kehittymisen alueellisessa verkostossa.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye