Helsingin juhlaviikot

Juhlaviikot etsii pihoja kymmenille Korttelikonserteille

Jaa

Viime vuonna suuren suosion saaneet Korttelikonsertit ilahduttavat jälleen pihapiireissä ympäri Helsingin. Korttelikonsertteja järjestetään entistäkin enemmän, kun pihoilla soi noin 50 yllätyskeikkaa Helsingin juhlaviikkojen päätösviikonloppuna 4.–5. syyskuuta.

Korttelikonsertissa Maria Ylipää ja Niko Kumpuvaara c: Saara Autere
Korttelikonsertissa Maria Ylipää ja Niko Kumpuvaara c: Saara Autere

Helsingin juhlaviikkojen viimeisen viikonlopun aikana eri puolille kaupunkia levittäytyvät intiimit Korttelikonsertit tarjoavat helsinkiläisille taloyhtiöille mahdollisuuden toivoa huippuluokan taide-elämyksiä omille pihoilleen. Luvassa on niin kevyttä musiikkia kuin klassistakin, kun kotimaisten taiteilijoiden yllätysesityksiä toteutetaan liki 50 kappaletta yhteistyössä pääyhteistyökumppani Helsingin Sanomien kanssa.

“Korttelikonsertit saivat helsinkiläisiltä loistavan vastaanoton viime vuonna, ja päätimme nyt laajentaa niitä osana Juhlaviikkojen päätösviikonloppua. Olen iloinen, että olemme löytäneet kaupunkilaisten kanssa uusia tapoja tuoda taide lähelle. Kannustan kaikkia kiinnostuneita ympäri Helsinkiä hakemaan esitystä omalle pihalleen”, sanoo Helsingin juhlaviikkojen taiteellinen johtaja Marko Ahtisaari

Korttelikonserttia voi toivoa omaan pihapiirinsä parhaillaan käynnissä olevalla avoimella haulla Juhlaviikkojen verkkosivuilla. Korttelikonserttien ympäristöiksi toivotaan mahdollisimman erilaisia taloyhtiöitä ja pihoja kaikkialta Helsingistä idästä lähteen ja pohjoisesta etelään. Esitykset on tarkoitettu pihapiirien asukkaille vaikkapa ikkunasta tai parvekkeelta seurattavaksi. Osa Korttelikonserteista kuvataan ja striimataan verkon välityksellä.

Haku on avoinna verkossa osoitteessa helsinkifestival.fi/korttelikonsertit aina 13.7. asti.

Helsingin juhlaviikkoja vietetään 19.8.–5.9.2021. Tustustu koko ohjelmaan: helsinkifestival.fi

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Viestintäpäällikkö Laura Gottleben, laura.gottleben@eventshelsinki.fi, puh. 050 468 7243

Kuvat

Korttelikonsertissa Maria Ylipää ja Niko Kumpuvaara c: Saara Autere
Korttelikonsertissa Maria Ylipää ja Niko Kumpuvaara c: Saara Autere
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Helsingin juhlaviikot
Kaasutehtaankatu 1
00540 Helsinki

http://helsinkifestival.fi

Helsingin juhlaviikot on Pohjoismaiden suurin monitaidefestivaali, joka järjestetään vuosittain elo-syyskuun vaihteessa. Juhlaviikkojen tehtävänä on tarjota laajalle koti- ja ulkomaiselle yleisölle ainutlaatuisia taide-elämyksiä. Tapahtuma on järjestetty vuodesta 1968 alkaen. Juhlaviikot toteutetaan yhteistyössä Helsingin Sanomien, OP:n, Elisan, Accenturen, Hekun, Punamustan, Marski by Scandicin, Renaultin ja Akun tehtaan kanssa. Festivaalia tukevat Helsingin kaupunki, Jane ja Aatos Erkon säätiö sekä Opetus- ja kulttuuriministeriö.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Helsingin juhlaviikot

Radion sinfoniaorkesteri konsertoi Juhlaviikoilla rauhan puolesta24.3.2022 10:00:00 EET | Tiedote

Helsingin juhlaviikoilla konsertoidaan rauhan puolesta, kun Radion sinfoniaorkesteri esiintyy Musiikkitalossa 31. elokuuta. Konsertin tuotot lahjoitetaan lyhentämättöminä Suomen Punaisen Ristin katastrofirahastoon Ukrainan konfliktista kärsivien ihmisten auttamiseksi. Konsertissa kuullaan Wolfgang Amadeus Mozartin suurteos Requiem eturivin solistien tulkitsemana. Lavalle nousevat Musiikkitalon kuoron lisäksi Helena Juntunen, Tuija Knihtilä, Tuomas Katajala ja Arttu Kataja. Radion sinfoniaorkesteria johtaa Hannu Lintu. Lipunmyynti konserttiin käynnistyy tänään 24. maaliskuuta. Konsertin ohjelma täydentyy myöhemmin. Konsertti rauhan puolesta Musiikkitalon Konserttisalissa keskiviikkona 31.8. klo 19. Liput 27–67 € Ticketmaster Suomen kanavissa. Helsingin juhlaviikkoja vietetään 12.8.–4.9.2022. Festivaalin ohjelma julkistetaan kokonaisuudessaan ja liput tulevat myyntiin 21.4.

Helsingin juhlaviikot jakoi 1000 Taidelahjaa ja toi pihoille 50 Korttelikonserttia6.9.2021 15:09:26 EEST | Tiedote

Eilen 5. syyskuuta päättynyt Helsingin juhlaviikot toteutui suunniteltua suppeampana aluehallintoviraston linjausten peruutettua festivaalin esitykset 20. elokuuta alkaen. Tiukentuneet linjaukset olivat voimassa miltei päivälleen Juhlaviikkojen ajan samalla kun valtioneuvosto vielä päivitti koronastrategiaansa. Festivaalin avajaisiltana 19. elokuuta Musiikkitalossa soi Helsingin kaupunginorkesterin tulkitsemana Philip Glassin Heroes Symphony, joka tavoitti Musiikkitalon yleisön lisäksi Helsingin Sanomien kautta yli 11 000 striimikatsojaa. Senaatintorilla soi lisäksi Hilda Länsmanin, Tuomas Norvion ja Tapani Rinteen live-ääniteos Janet Echelmanin Helsinki Biennaalin ohjelmaan kuuluvan verkkoveistoksen 1.78 yhteydessä. "On turhauttavaa, ettei turvalliseksi suunniteltua Juhlaviikkojen ohjelmaa voitu toteuttaa kokonaisuudessaan. Korttelikonserttien ja Taidelahjojen avulla pääsimme kuitenkin tuomaan taidetta poikkeuksellisen lähelle ihmisiä, ja nyt suuntaamme katseemme vahvasti tulevaan” sa

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme