Juhlavuosi: Kirjastopalvelussa on työskennelty kirjastojen ja lukemisen puolesta jo 60 vuotta
Kirjastopalvelu eriytettiin omaksi yhtiökseen Suomen kirjastoseurasta 1.9.1961. Kirjastojen palveleminen on ollut yhtiön toiminnan punainen lanka perustamisesta saakka. Kirjastoseura on edelleen yksi yhtiön omistajista ja työtä tehdään lähellä asiakasta, kirjastoa.
Viime vuosien aikana Kirjastopalvelun toiminnassa on panostettu myös oppimateriaalien välittämiseen kunnille.
"Oppimateriaaleissa digitaaliset sisällöt kasvattavat koko ajan suosiotaan. Myös toisen asteen maksuttomuus näkyy meillä myynnissä", kertoo Kirjastopalvelun toimitusjohtaja Katriina Jaakkola.
Työ kirjastojen ja oppimisen puolesta tukee sivistystä, lukemisharrastusta ja kirjallisuutta.
“Ilman kirjallisuutta kieli köyhtyy ja ilman kirjastoja kirjallisuus köyhtyy. Vaikka kirjastoille asetetaan yhä laajempia tehtäväkokonaisuuksia, on lukemisen ja kirjallisuuden edistäminen edelleen niiden tärkein tehtävä.”
Vaikka kirjastojen perustarpeet eivät ole juurikaan muuttuneet vuosien saatossa, on tuotteita kehitetty sekä rikastuttamaan kirjastojen palveluita että vastaamaan ajan tarpeita. Laajat luettelointitiedot toimitetaan kirjastoille sähköisessä muodossa, kirjastokirjat muovitetaan ympäristöystävällisellä BIO-kirjamuovilla ja kirjastojen tilat kalustetaan toimiviksi ja viihtyisiksi.
Viimeistään korona osoitti myös kirjastojen digitaalisten palveluiden merkityksen. Lainaajat voivat lukea ja kuunnella kirjallisuutta ääni- ja e-kirjoina. Myös elokuvia voidaan katsoa verkon välityksellä. Elokuvien suoratoistopalvelu Viddla onkin saanut hyvää palautetta kirjastoilta ja lainaajilta.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lisätiedot
Suomen kirjastopalvelu Oy, toimitusjohtaja Katriina Jaakkola, katriina.jaakkola@kirjastopalvelu.fi, puh. 050 371 7177
Suomen kirjastopalvelu Oy, viestintäjohtaja Vilja Perttola, vilja.perttola@bookygroup.fi, puh. 040 755 3319
www.kirjastopalvelu.fi
Tietoja julkaisijasta
Suomen kirjastopalvelu Oy on Suomen monipuolisin kirjastomateriaalien, -palveluiden ja kalusteiden toimittaja. Yhtiö välittää myös peruskoulujen ja toisen asteen oppilaitosten oppimateriaaleja kunnille. Kirjastopalvelun osana toimii kirjakustantamo Avain.
Suomen Kirjastoseura omistaa Kirjastopalvelusta 10 prosenttia. Kirjastopalvelu on osa Booky Groupia.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen kirjastopalvelu Oy
Kirjastojen suosikkikaluste muuttuu nyt tarpeen mukaan17.4.2023 10:15:14 EEST | Tiedote
Suomen kirjastopalvelu Oy:n Kalusteet tuo kirjastoihin uuden, kääntyvän kirjavaunun suosittujen ja pitkään markkinoilla olleiden kirjavaunujen rinnalle.
Kirjastopalvelu välittää Paramountin elokuvat kirjastoille13.3.2023 11:23:16 EET | Tiedote
Suomen kirjastopalvelu Oy on sopinut Paramount Pictures -yhtiön kanssa elokuvien kirjastojakelusta. Sopimus kasvattaa yhtiön tarjontaa laajalla valikoimalla laadukkaita elokuvia.
Kirjastopalvelu tarjoaa täsmäkoulutusta kirjastoille13.2.2023 10:37:36 EET | Tiedote
Suomen kirjastopalvelu Oy:n koulutuskanava KP Koulutus tarjoaa täsmäkoulutusta kirjastoammattilaisille. Vuoden maksuttomassa käytössä ollut koulutuskanava on saanut hyvän vastaanoton. Palvelun muuttuessa maksulliseksi, halutaan sitä kehittää entistä laadukkaammaksi.
Kela ja Kirjastopalvelu auttavat Ukrainan lapsia20.12.2022 14:01:00 EET | Tiedote
Kela lahjoittaa Ukrainan lapsille äitiyspakkausten reklamaatiovaroiksi hankittuja tuotteita yhdessä äitiyspakkausten jakelijan Suomen kirjastopalvelu Oy:n kanssa. Lahjoituksen ottaa vastaan ja välittää eteenpäin Ukrainalaisten yhdistys Suomessa ry.
Siina Vieri Kirjastopalvelun kehittämispäälliköksi14.11.2022 13:43:39 EET | Tiedote
FM Siina Vieri on nimetty Suomen kirjastopalvelu Oy:n kehittämispäälliköksi. Vieri aloittaa työn tammikuussa 2023 ja vastaa tehtävässään toimitusjohtaja Katriina Jaakkolalle. Tehtävä on yhtiössä uusi.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme