Assemblin Oy

Jukka Jäppisestä Assemblin Oy:n operatiivinen johtaja

Jaa
Älykkäitä ja vastuullisia teknisiä ratkaisuja toteuttavan Assemblinin operatiiviseksi johtajaksi on nimitetty AMK insinööri Jukka Jäppinen. Assemblin Oy on osa Pohjoismaista Assemblin-konsernia, joka työllistää lähes 6 000 työntekijää Suomessa, Ruotsissa ja Norjassa.

AMK Insinööri Jukka-Pekka Jäppinen on nimitetty Assemblin Oy:n operatiiviseksi johtajaksi 9.6.2021 alkaen. Jäppisellä on pitkäaikainen kokemus esihenkilö- ja johtotehtävistä. Hän on luotsannut viimeiset viisi vuotta Assemblinin talotekniikkaurakointia menestyksekkäästi sekä kehittänyt koko yrityksen toimintaa muun muassa kokonaisvaltaisissa urakkahankkeissa. Jäppinen on tunnettu hyvistä neuvottelutaidoistaan, teknisestä osaamisestaan ja tavastaan katsoa eteenpäin. 

- Kaiken tekemisemme ja onnistumisemme on tehnyt mahdolliseksi meidän loistava henkilöstömme ja mahtavat asiakkaamme. Nyt siirtyessäni urakoinnin liiketoimintajohtajan tehtävistä koko Assemblin Oy:n operatiiviseksi johtajaksi jään kaipaamaan päivittäistä työskentelyä alan parhaan urakointitiimin kanssa, mutta yhtä aikaa olen innoissani uusista haasteista, kertoo Jukka Jäppinen.

Jäppinen on työskennellyt Assemblin Oy:ssä vuodesta 2016 alkaen. Hän aloitti LVI-urakoinnin toimialajohtajana, josta siirtyi liiketoimintajohtajaksi 3,5 vuotta sitten. Operatiivisen johtajan roolissa hän vastaa koko Assemblin Oy:n toiminnasta, josta hän raportoi suoraan Assemblin Oy:n Vt. toimitusjohtajalle Mats Johanssonille. Ennen Assemblinia Jäppinen on työskennellyt Caverion Suomi Oy:ssä ja YIT Kiinteistötekniikka Oy:ssä muun muassa yksikönpäällikkönä ja asennuspäällikkönä.

Operatiivisen johtajan tehtävissä Jäppinen on aloittanut keskiviikkona 9.6.2021.

-  Olen ollut uudessa tehtävässäni reilun viikon verran ja sen voin taas kerran todeta, että tässä yrityksessä on uskomaton määrä osaamista sekä hyvää fiilistä. Henkilöstömme kanssa yhdessä tavoitteemme on kasvattaa Assemblin Oy:stä Suomen parhaimman älykkäitä ja vastuullisia teknisiä ratkaisuja toteuttavan talotekniikka-alan yrityksen, toteaa Jäppinen.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Mats Johansson
Assemblin-konsernin toimitusjohtaja ja konsernijohtaja
mats.e.johansson@assemblin.se
Puh. +46 10 475 39 60


Jukka Jäppinen
Operatiivinen johtaja, Assemblin Oy
jukka.jappinen@assemblin.fi
Puh. 050 390 1436

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

Assemblin Oy
Assemblin Oy
Sentnerikuja 1
00440 Helsinki

+358 20 198 4640http://fi.assemblin.com/

Assemblin on täyden palvelun asennus- ja palvelukumppani, joka toimii Suomessa, Ruotsissa ja Norjassa. Kehitämme, toteutamme ja ylläpidämme ilmaan, veteen ja energiaan liittyviä järjestelmiä. Visionamme on tarjota älykkäitä ja vastuullisia teknisiä ratkaisuja ja saada siten rakennukset toimimaan ja ihmiset viihtymään. Tukenamme on tiivis paikallinen yhteistyö ja vahva organisaatio. Assemblinin liikevaihto on noin 1,3 MRD euroa, ja palveluksessamme on noin 7 000 henkilöä yli sadalla pohjoismaisella paikkakunnalla. Lue lisää osoitteesta assemblin.fi.

Lue lisää osoitteesta www.assemblin.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Assemblin Oy

Triton luo Pohjois-Euroopan johtavan konsernin teknisissä palveluissa ja asentamisessa yhdistämällä Caverionin ja Assemblinin5.3.2024 09:58:25 EET | Tiedote

Pääomasijoittaja Triton aikoo yhdistää sijoituksiinsa kuuluvat Assemblinin ja Caverionin uudeksi Assemblin Caverion Groupiksi. Uusi konserni yhdistää molempien yhtiöiden vahvuudet ja osaamisen, tarjoten entistä kattavamman palveluvalikoiman ja kestäviä teknisiä ratkaisuja entistä laajemmalle asiakaskunnalle. Yhdistynyt Assemblin Caverion Group toimii kymmenessä maassa ja sen liikevaihto nousee noin 3,8 miljardiin euroon (43,5 miljardiin ruotsin kruunuun). Konsernilla on noin 21 900 ammattilaista, ja Assemblin Caverion Groupista tulee markkinoiden edelläkävijä, joka tarjoaa laajimmat palvelut ja huippuluokan ratkaisut rakennetun ympäristön koko elinkaarelle.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye