MessukeskusMessukeskus

Julkisivuremontti 2017 -kilpailu ratkennut

Jaa
Julkisivuremontti 2017 -kilpailussa jaetun 1. palkinnon saavat helsinkiläinen As Oy Satakallio ja helsinkiläinen Asunto Oy Pääsky, 3. palkinnon tamperelainen As Oy Kaupinpirtti ja kunniamaininnan tamperelainen As Oy Aleksanterinkatu 9. Asunto-osakeyhtiöille suunnattu kilpailu järjestettiin kuudennen kerran. Voittajat julkistettiin Kiinteistö 2017 -tapahtumassa Messukeskuksessa Helsingissä 26.9.2017. Yhteensä 3 000 euron suuruisen palkinnon rahoittaa Suomen Messusäätiö.

Tuomariston perustelujen mukaan As Oy Satakallion asunto-osakeyhtiön julkisivuremontti käy eri puolella Suomea sijaitseville 60-luvun lähiötaloille esimerkkinä siitä, miten suuri ja vaativa julkisivuremontti voidaan toteuttaa onnistuneesti. Julkisivuremontin haasteina olivat muun muassa, että se on yksi Suomen suurimmista asunto-osakeyhtiöistä, julkisivujen korjaustapa vaati äärimmäistä mittatarkkuutta ja kaunis 60-luvun nauha-arkkitehtuuri palautettiin nykyaikaisin materiaalein loistoonsa.

Asunto Oy Pääskyn julkisivuremontti on oivallinen esimerkki siitä, miten 1900-luvun alun arvorakennusta voi korjata perinteisesti ja palauttaa siihen käsityötä vaativia yksityiskohtia. Julkisivuremontissa korostuivat hieno kokonaisuus, alkuperäisen ilmeen palauttaminen sekä käsityön arvostaminen ja esille nostaminen. Tuomaristo haluaa Pääskyn saamalla palkinnolla kiinnittää huomiota erityisesti 1900-luvun alkupuolen ja sitä vanhempien talojen palauttaviin perinnekorjauksiin, joita tehdään paljon, mutta ehkä vähemmän näkyvästi kuin 60–70-lukujen lähiötalojen korjauksia.

As Oy Kaupinpirtti palkittiin hallitusta ja tavoitteellisesta julkisivukorjaamisesta, jossa korjaustapoja arvioitiin erityisesti elinkaari- ja energiatehokkuuden kannalta sekä ansiokkaasta hankkeen eri vaiheiden dokumentoinnista ja asukasviestinnästä.

Tuomaristo palkitsi lisäksi tamperelaisen As Oy Aleksanterinkatu 9:n julkisivuremontin kunniamaininnalla. 1930-luvulla rakennetun talon julkisivu palautettiin mielenkiintoisten vaiheiden jälkeen lautaverhoiluksi. Lisäksi tuomaristo arvosti pienen yhtiön voimainponnistusta vaativan julkisivukorjauksen toteuttamisessa.

Palkintojen voittajat julkistettiin Messukeskuksessa Helsingissä tiistaina, 26.9.2017 Kiinteistö 2017 -tapahtumassa. Kilpailun järjestävät Julkisivuyhdistys r.y. ja Kiinteistöalan hallitusammattilaiset AKHA ry yhteistyössä Kiinteistöposti-lehden ja Suomen Messujen kanssa.

Esimerkit tärkeitä

Kilpailussa haetaan asunto-osakeyhtiöitä, joiden julkisivuremontit ovat onnistuneet, lopputulos on laadukas ja taloyhtiöiden hankkeet toimivat hyvinä esimerkkeinä myös niille, jotka vasta suunnittelevat julkisivukorjaamista.

Tästä syystä tuomaristo ei ole arvostelussaan kiinnittänyt huomiota pelkästään arkkitehtuuriin ja teknisiin ratkaisuihin, vaan myös siihen, miten hankkeen päätöksenteko- ja valmisteluvaihe on edennyt, miten kustannuksia on hallittu, onko pysytty aikataulussa, miten asukasviestintä on toteutettu ja onko tarkasteltu korjaamista tarkasteltu myös elinkaarilaskelmien ja energiatehokkuuden kannalta.

Kilpailun tuomaristo

Julkisivuyhdistyksen edustajina puheenjohtaja, tohtorikoulutettava Toni Pakkala TTY:stä,

päätoimittaja, arkkitehti SAFA Maritta Koivisto Rakennusteollisuus ry:stä,

toimitusjohtaja Tomi Hautakangas Perusparannussuunnittelu Leo Osara Oy:stä,

AKHAn edustajina RI, Ekon. Juhani Siikala FM Siikala Ky:stä ja DI Arto Krootila Consitor Oy:stä

sekä toimituspäällikkö Riina Takala-Karppanen Kiinteistöposti-lehdestä.

Lisätietoja kilpailusta:

Julkisivuyhdistyksen puheenjohtaja Toni Pakkala, Tampereen teknillinen yliopisto,
puh: +358 40 198 1962, toni.pakkala@tut.fi

AKHA ry:stä. Juhani Siikala, puh. +358 40 058 5102, juhani.siikala@saunalahti.fi

Tiedotusmateriaalista:

Riina Takala-Karppanen, puh. 040 502 1769, riina.takala-karppanen@rpt.fi

Tiedotusmateriaali (yleistiedote, kohdekohtaiset perustelut ja kuvat)

on ladattavissa ti 26.9.2017 klo 13.00 alkaen Julkisivuyhdistyksen sivustolta www.julkisivuyhdistys.fi

Lisätietoja messuista:
Taira Sjöblom-tallus, tiedottaja, Messukeskus, puh. 050 385 5482, taira.sjoblom-tallus@messukeskus.com

Tietoja julkaisijasta

Messukeskus
Messukeskus
Messuaukio 1
00520 HELSINKI

+358 40 450 3250http://www.messukeskus.com

Helsingin Messukeskus on Suomen elämyksellisin tapahtumakortteli ja vaikuttavin kohtaamismedia. Onnistuneet kohtaamiset jättävät vahvan muistijäljen ja tuottavat kiistatonta tulosta. Suomen suurin tapahtumajärjestäjä tuottaa laadukkaita tapahtumia sekä vuokraa tilojaan ja palvelujaan erilaisten tapahtumien areenaksi. Messukeskuksen itse tuottamia tapahtumia ovat mm. Habitare, Helsingin Kirjamessut, Educa, FinnBuild, Matkamessut ja Vene Båt. Vierastapahtumina Messukeskuksen tiloissa järjestetään mm. Slush, Nordic Business Forum, Assembly, Koiramessut sekä lukuisia kansainvälisiä kongresseja ja yritystapahtumia vuosittain. Tilat käsittävät 7 hallia, 40 muuntuvaa kokoustilaa, 21 ravintolaa ja oman tapahtumahotellin. Omistajayritys Suomen Messut Oyj perustettiin vuonna 1919. | Messukeskus. The real social media. | www.messukeskus.com @messukeskus

Helsinki Expo and Convention Centre (brand name Messukeskus) hosts Finland’s most inspiring events and exciting encounters. We create successful and lasting interactions with undisputable results. As Finland’s premier experience provider, we organise high-quality events and rent out our facilities for various occasions/ for a wide variety of occasions. Events produced by Messukeskus include, among others, Habitare, the Helsinki Book Fair, Educa, Finnbuild, Matka Nordic Travel Fair, and Helsinki International Boat Show. Messukeskus also hosts guest events such as Slush, Nordic Business Forum, Assembly, International Dog Fair, as well as many international congress and business events every year. Our premises include 7 halls, 40 convertible meeting rooms, 21 restaurants, and our own hotel.The Finnish Fair Corporation was founded in 1919. |  Messukeskus. The real social media | www.messukeskus.com @messukeskus 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Messukeskus

Kutsu: Pulp & Beyond 9. - 11.4.2024 / ChemBio Finland ja Helsinki Chemicals Forum 10. - 11.4.2024 Helsingin Messukeskus25.3.2024 10:24:39 EET | Tiedote

Tervetuloa metsä-, kemian- ja bioteollisuutta monipuolisesti esittelevään tapahtumakokonaisuuteen Helsingin Messukeskukseen. Metsäteollisuuden kansainvälinen Pulp & Beyond järjestetään ti-to 9.–11.4. ja kemian ja bioteknologian ChemBio Finland 2024 sekä kemikaaliturvallisuuden Helsinki Chemicals Forum ke-to 10.–11.4. Helsingin Messukeskuksessa.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye