Jyväskylän yliopisto

Juoksutyyli ei suojele juoksijaa vammoilta

Jaa

Samalla tyylillä juoksevien ihmisten luulisi kärsivän samankaltaisista juoksuvammoista. Kun vammoille altistavat juoksutyylit tunnistetaan, luulisi myös tulevien juoksuvammojen ehkäiseminen olevan helpompaa. Uusi tutkimus kyseenalaistaa tämän olettaman.

Jyväskylän yliopiston ja Calgaryn yliopiston tutkijat lähtivät selvittämään juoksutyylien yhteyttä liikuntavammojen esiintymiseen.

– Oletuksena oli, että tietyllä juoksutyylillä on yhteys tietynlaisten vammojen syntyyn, kertoo tohtorikoulutettava Susanne Jauhiainen informaatioteknologian tiedekunnasta.

Tutkijoiden yllätykseksi tekoälyä soveltava tutkimus todistaa kuitenkin toisin – perinteisen biomekaniikan tutkimusperinteiden vastaisesti. Juoksutyylien ja -vammojen välille ei voida vetää yhteyksiä.

Sinäkin juokset yhdellä viidestä tyylistä

Tutkijat lähtivät etsimään ihmisten juoksutyyleistä yhdistäviä tekijöitä käyttäen apunaan lähes 300:lta juoksijalta kerättyä 3D-liikeanalyysidataa. Tutkimuksessa tarkasteltiin sekä juoksuvammoja saaneita että terveitä 10-66 -vuotiaita juoksijoita. Tutkimusjoukko edusti tasaisesti molempia sukupuolia ja sisälsi sekä kilpa- että harrastelijajuoksijoita.

Analyysi tunnisti datasta selkeästi viisi eri juoksutyyliä.

– Juoksutyylejä ei kuitenkaan pystytty yhdistämään tietyn tyyppisiin juoksuvammoihin tai juoksuvammoilta säästymiseen, sanoo Jauhiainen.

Yllättäen yhteyksiä ei myöskään löytynyt juoksutyylin ja sukupuolen tai juoksutyylin ja juoksijan tason välillä.

– Löydetyt tulokset korostavat yksilöllisen kuntoutuksen ja vammojen ehkäisystrategioiden tärkeyttä juoksijoilla, Jauhiainen toteaa.

Tutkimus on osa Jyväskylän yliopiston informaatioteknologian tiedekunnan ja Calgaryn yliopiston kinesiologian tiedekunnan tutkimusyhteistyötä. Jauhiainen suoritti tutkimuksen Calgaryn tutkimusvierailunsa aikana, hyödyntäen paikallisessa yliopistossa kerättyä dataa. Tutkimukseen osallistuivat lisäksi dosentit Sami Äyrämö ja Jukka-Pekka Kauppi Jyväskylän yliopistosta sekä professori Reed Ferber ja tohtorikoulutettava Andrew J. Pohl Calgaryn yliopistosta.

Julkaisu:

Jauhiainen, S., Pohl, A. J., Äyrämö, S., Kauppi, J. P., & Ferber, R. (2020). A hierarchical cluster analysis to determine whether injured runners exhibit similar kinematic gait patterns. Scandinavian Journal of Medicine & Science in Sports. Doi: 10.1111/sms.13624

Lisätietoja:

Tohtorikoulutettava Susanne Jauhiainen, susanne.m.jauhiainen@jyu.fi

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Tiedottaja Kirke Hassinen, viestinta@jyu.fi, +358 40 024 7458

Kuvat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Jyväskylän yliopisto
PL 35
40014 Jyväskylä

http://www.jyu.fi

Jyväskylän keskustassa sijaitsevan yliopiston kauniilla puistokampuksella sykkii monitieteinen ja moderni tiedeyliopisto – ihmisläheinen ja dynaaminen yhteisö, jonka 2500 asiantuntijaa ja 15 000 opiskelijaa etsivät ja löytävät vastauksia huomisen kysymyksiin. Jyväskylän yliopisto on ollut tulevaisuuden palveluksessa jo vuodesta 1863, jolloin suomenkielinen opettajankoulutus sai alkunsa täältä. Voimanlähteenämme on moniarvoinen vuoropuhelu tutkimuksen, koulutuksen ja yhteiskunnan välillä. Vaalimme tutkimuksen ja koulutuksen tasapainoa sekä ajattelun avoimuutta – sytytämme taidon, tiedon ja intohimon elää viisaasti ihmiskunnan parhaaksi. www.jyu.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Jyväskylän yliopisto

Kulttuurirahastolta yli puoli miljoonaa euroa apurahoina Jyväskylän yliopistoon14.2.2020 14:42:53 EETTiedote

Kulttuurirahasto on myöntänyt Jyväskylän yliopistolle yhteensä 621 000 euroa apurahoina, joita on yhteensä 26 kappaletta. Isoimmat, 30 000 euron apurahat saivat tohtorit Iballa Burunat ja Jouni Tilli. Burunat sai summan väitöksen jälkeiseen tutkimukseen, joka käsittelee syntymäsokeiden tapaa prosessoida musiikkia aivotasolla. Tilli tutkii rasismia Suomen eduskunnan täysistunnoissa 1907–2019.

KUTSU tiedotustilaisuuteen: JYP Juniorit ry ja Jyväskylän yliopisto ainutlaatuiseen yhteistyöhön, jonka tavoitteena saada lapset liikkumaan enemmän ja ympäristöystävällisemmin12.2.2020 08:00:00 EETTiedote

JYP Juniorit ry ja Jyväskylän yliopisto tavoittelevat yhteistyössä lasten ja nuorten kokonaisliikunta-aktiivisuuden lisäämistä. Liikkumisen määrä ei kaikilla harrastajilla riitä täyttämään liikuntasuosituksia tai harjoittelun vaatimuksia. Samanaikaisesti huoli ilmastonmuutoksesta kannustaa vähentämään toiminnasta aiheutuvia hiilidioksidipäästöjä, joita myös lasten harrastuskyydityksistä muodostuu.

Kevytkin liikkuminen yhteydessä iäkkäiden terveyteen12.2.2020 07:00:00 EETTiedote

Uusi tutkimusmenetelmä paljasti, että jo hyvin matalatehoinen liikkuminen on yhteydessä alhaisempaan rasvaprosenttiin ja suurempaan kävelynopeuteen iäkkäillä, vähän liikkuvilla henkilöillä. Kaksi kolmasosaa Jyväskylän yliopiston liikuntatieteellisen tiedekunnan tutkimuksessa mukana olleista 70–85-vuotiaista tutkittavista ei liikkunut viikossa minuuttiakaan rivakkaa kävelyä vastaavalla teholla.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme