SOL Palvelut OySOL Palvelut Oy

Jussi Holopainen SOL Palvelut Oy:n toimitusjohtajaksi

Jaa
Suomalaisen perheyrityksen SOL Palvelut Oy:n toimitusjohtajana aloittaa 1.6.2021 pitkänlinjan solilainen Jussi Holopainen. Hän on toiminut yhtiön palveluksessa monissa vaativissa tehtävissä jo 28 vuotta, viimeiset kahdeksan vuotta liiketoimintajohtajana. Nykyinen toimitusjohtaja ja perheyhtiön toinen yrittäjä Juhapekka Joronen keskittyy yrityksen hallitustehtäviin.

Holopainen ja Joronen ovat tehneet jo kymmeniä vuosia yhteistyötä SOL Palveluiden kehittämisessä.

–   Nyt on hyvä hetki vaihtaa viestikapulaa. Jussilla on vankka osaaminen ja pitkäaikainen side yrityksessä. Olemme suunnitelleet vaihdosta jo jonkin aikaa ja nyt on tullut aika tehdä se hallitusti, Juhapekka Joronen sanoo.

– Meillä perheyrityksessä asioita tarkastellaan pitkällä aikavälillä ja koimme tärkeäksi, että toimitusjohtaja löytyi yhtiön sisältä. Muutoksella haluamme varmistaa SOLin menestystarinan jatkumisen SOLin arvojen ja filosofian mukaisesti, jatkaa Joronen tyytyväisenä.

Jussi Holopainen aloitti SOLissa vuonna 1993. Liiketoimintajohtajana hän on toiminut vuodesta 2013.

– On upeaa aloittaa näin pitkän SOL-uran jälkeen uudessa tehtävässä. SOLissa toimintaa ohjaavat arvot, joissa asiakkaat ja työntekijät ovat keskiössä. Ne ovat hyvä pohja ponnistaa kohti tulevaa, iloitsee Jussi Holopainen.

Koronapandemian myötä puhtauden rooli ja siivoustyön osaaminen tulevat jatkossa entisestään vahvistumaan.

– Olemme SOL Palveluissa panostaneet henkilöstön perehdyttämiseen, tukemiseen ja valmentavaan johtamiseen. Tämä työ jatkuu, sillä osaavat, sitoutuneet ja iloiset työntekijät ovat avain asiakkaiden tyytyväisyyteen ja sitä kautta yrityksen menestymiseen, jatkaa Holopainen innostuneena.

Samalla kun pandemia on kasvattanut siivoustyön arvostusta, se on myös lisännyt siivoustyön vaatimuksia. Meiltä on pandemia-aikana vaadittu nopeaa reagointikykyä ja ymmärrystä erilaisten siivoustekniikoiden ja -aineiden vaatimuksista, ja palveluvastaavilta on vaadittu yhä enemmän ammattitaitoa. Lisäksi työntekijöiden omaan terveysturvallisuuteen on pitänyt kiinnittää erityistä huomiota. Siivoustyötä on tehty koko ajan ihmisten keskellä, joten henkilöstön turvallisuus on ollut ensisijaisen tärkeää, kertoo Holopainen.

SOL Palvelut Oy:n toimintaan kuuluvat siivous- ja toimitilapalvelut. Yrityksen liikevaihto oli vuonna 2020 yli 152 miljoonaa euroa ja se työllistää n. 7 000 henkilöä.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Tietoja julkaisijasta

SOL Palvelut Oy
SOL Palvelut Oy



https://www.sol.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta SOL Palvelut Oy

SOL ja Viking Line valmistautuvat laivojen matkustajaliikenteen käynnistymiseen tuottamalla uudenlaisen korona exit -palvelumallin13.5.2020 13:00:00 EEST | Tiedote

SOL Palveluiden toimitusjohtaja Juhapekka Joronen kertoo yhtiöiden aloittaneen valmistautumisen matkustajaliikenteen turvalliseen paluuseen hyvissä ajoin. – Vaikka matkustajaliikenne on ollut pysähdyksissä, SOLin ja Viking Linen yhteinen koulutus- ja kehitystiimi on tehnyt työtä taustalla koko ajan, jotta koronatilanteesta päästään taas kohti uutta arkea. Korona exit -palvelumallissa takaamme henkilöstölle ja matkustajille turvallisen, puhtaan ja ehjän ympäristön, kertoo Joronen.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye