Podit Oy

Juuri 45 miljoonan euron rahoituksen saaneen suomalaisen fintech-yhtiö Enfucen perustaja Monika Liikamaa on rohkea yrittäjä - myös mielipiteissään ja laukookin totuuksia podcast-sarjassa ”Kasvupääoma”

Jaa
Pääomasijoittajat ry:n toimitusjohtaja Pia Santavirran uudessa Podit® Originals podcast -sarjan ”Kasvupääoma” kuudennessa jaksossa vieraana on finanssiteknologiayritys Enfucen toimitusjohtaja ja perustaja Monika Liikamaa. Viime viikolla julkaistiin suomalaisen fintech-yhtiö Enfucen saama 45 miljoonan euron rahoitus. Pääsijoittajina tällä rahoituskierroksella oli eurooppalainen pääomasijoitusrahasto Vitruvian Partners, kiinalainen teknologiayhtiö Tencent, suomalainen Maki.vc sekä yhtiön aikaisempia sijoittajia.

Monika kertoo urastaan ja kuinka hän päätyi Haaparannasta Oulun kautta pääkaupunkiseudulle työn perässä. Hän aloitti it-tuessa ja koodarina, kulkien teleoperaattorin ulkomaanverkkojen suunnittelijasta pankkimaailmaan vuonna 2006. Kuten jokaisen menestyvän ihmisen takana on perheen tuki, myös Monika kertoo miehensä antamasta tuesta. Miehensä kanssa vuonna 2008, kolmen pienen lapsen ja talonrakennusprojektin käynnissä ollessa sopivat, että mies jää kotiin ja Monika hoitaa työt. Hän otti pestin vastaan S-Pankin johtoryhmän jäsenenä, jossa hän oli rakentamassa alusta alkaen S-Pankkia.

Yhdestä rakkaimmasta työpaikastaan Ålandsbankenin tytäryhtiöstä Monika joutui omasta tahdostaan eroamaan, koska hänen ambitiotasot olivat erilaiset kuin omistajan.  Monika suoritti vuonna 2014 työnsä ohessa Executive MBA -jatko-opintoja ja kirjasi ylös urapolkunsa ja suunnitelmansa. Tavoitteena oli, että kahden vuoden kuluttua hän olisi yrittäjä, toimitusjohtaja tai molempia.Tavoite toteutui, kun vuonna 2016 Liikamaa perusti neljän entisen kollegansa kanssa Enfucen.

Enfuce mahdollistaa rahan liikkeelle laskun eli Card-as-a-Service -palvelun. Monikan mukaan Enfucen ydinidea lähti siitä, että hän halusi tehdä nopeammin ja skaalautuvammin uusien palveluiden liikkeellelaskun pankkimaailmassa.

St1 oli Enfucen ensimmäinen asiakas, jonka luottokortit liikkeelle laskettiin ApplePaylla kolmeen maahan. Projekti toteutettiin kolmessa kuukaudessa.  Monika kertoo, kuinka projektin lanseerauksen jälkeen heille tuli ihmettelevä soitto isolta suomalaiselta pankilta, jolla vastaavan palvelun tuotanto kesti sitten 3,5 vuotta. Podcastissa Monika myös kiittää St1:tä asiakkaana, jonka kanssa he ovat sparranneet ja kehittäneet palveluita yhdessä yrityksen alkuvaiheessa. St1 on myös Monikalle se asiakas, joka kristallisoi Enfucen liiketoiminnan idean. 

Monika kertoo lämpimästi entisistä kollegoistaan ja Enfucen perustajista ja core-teamista Denisestä, Niklaksesta, Williamista ja Tomista.

Monika kysyi Niklakselta ja Williamilta erillisissä puheluissa, että jos rakennettaisiin maailman paras prosessori rahan liikkeelle laskentaan, miten se tehtäisiin. Molemmat vastasivat toisistaan tietämättä, että ”julkiseen pilveen”. Monikalla oli epäilyksensä julkisen pilven palvelusta, mutta lopulta hän ajatteli, että kun kukaan ei ole tätä ennen tehnyt, niin he tekisivät se.

Kaikilla Enfucen viidellä perustajalla on eri osaamisalueet ja tiukka osakas-sopimus. Monika oli ollut yrittäjä aikaisemminkin ja häneltä jäi siinä ”harjoituksessa” osakassopimuksen puutteiden vuoksi oppirahat käteen, ei muuta. Liikamaan mukaan Enfucen yksi menestyksen salaisuuksista onkin, että perustajaviisikko kävi alussa asiat läpi yhdessä ja kaikki laitettiin paperille. "Meillä on kirjattu omistajatahtotila ja kolmen teema eli kolmensadan miljoonan liikevaihto, asiakkaiden mielissä TOP3:ssa oleminen valintoja tehdessä sekä läsnäolo kolmella kontinentilla," Monika kertoo. 

Monikan mukaan kasvu lähti varsinaisesti liikkeelle siitä, kun he palkkasivat markkinointitiimin. Heillä on huippu teknologinen set-up kuten monella suomalaisyrityksellä, mutta perisuomalaiseen tyyliin he ovat olleet huonoja kertomaan siitä. "Ensimmäiset neljä ja puoli vuotta saimme yhtä paljon liikevaihtoa aikaiseksi, kuin viimeisen kuuden kuukauden aikana. Lähdemme nyt hakemaan skaalautuvuutta ja olemmekin käännepisteessä," Monika sanoo.

Monikan vinkki kaikille on, että kannattaa verkostoitua ja ei kannata olla ”mulkku”.  Silloin ihmisellä on ympärillä muita ihmisiä, joille voi aina soittaa ja jotka haluavat auttaa. Ja koskaan ei tule luopua uskosta, että kaiken voi tehdä paremmin. 

Yrittäjän taival ei ole ollut suinkaan helppo ja on antanut, sekä ottanut paljon. Monika kertoo, kuinka he esimerkkisi tapasivat vuonna 2019 alkuvuodesta 90 Fintech venture capital yhtiötä, joista noin kolme ymmärsi, mitä he tekivät. Monika ja Denise kiersivät hakemassa rahoitusta San Fransiscossa, New Yorkissa, Bostonissa, Lontoossa jne. Tämä oli todella raskas prosessi, mutta opettavainen. Lopulta he palasivat Suomeen ja saivat 5 miljoonaa euroa suomalaiselta Maki.vc:ltä, joka oli suomalaisessa mittakaavassa iso sijoitus. Sinänsä kansainvälinen kierros ei ollut turha, koska monet kontaktit jatkorahoituskierrokselle tulivat sieltä.

Monika kertoo, että he eivät ole ikinä rakentaneet sen varaan, että asiakkaat tulisivat Suomesta. Hän kyseleekin ”Miksi suomalaiset eivät osta suomalaista?” Monika myös kertoo vastuullisuudesta ja mitä se tarkoittaa Enfucelle. Enfucelle vastuullisuus on Monikan mukaan ykkösasia. Hän oli varautunut siihen, että vastuullisuus teeman lanseerauksen yhteydessä heille tulee paskaa niskaan julkisesti Suomessa ja jos täällä selviää, niin selviää missä tahansa muuallakin. Hän myös pitää hienona asiana sitä, että Suomesta nousee uusia teknologia yhtiöitä, jotka haluavat pelastaa maailman. 

Enfucen tavoitteena on IPO vuonna 2027.  Merkityksellisin Monikan mukaan ei ole pörssiin meno, vaan se, että on riittävän iso tavoite. Hänen mukaansa tavoite pitää olla riittävän iso, mutta ei saavuttamaton.  

Monika kehottaa viimeisinä sanoinaan tässä podcast-jaksossa ihmisiä olemaan rohkeita. Hänen mukaansa kannattaa kysyä itseltään, mikä on pahinta, mitä voi tapahtua. Jollei vastaus ole kuolema, kannattaa kokeilla ja oppia.

Pia Santavirta on Pääomasijoittajat ry:n toimitusjohtaja. Työssään hän näkee suomalaisia menestystarinoita ja saa parhaat opit kasvutarinoista. Santavirta haluaa jakaa ne kuuntelijoiden kanssa ”Kasvupääoma” -podcast sarjassa, jossa näitä tarinoita on kertomassa itse yrittäjät ja ihmiset niiden takana. 

Sarja on kuunneltavissa yksinoikeudella Poditissa.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Podit Oy
Podit Oy
Mannerheimintie 109
00280 HELSINKI

http://www.podit.fi

Podit® on yrityksen avainhenkilöiden ja suomalaisten yksityisten sijoittajien 100 prosenttisesti omistama start-up yritys, jonka päämaja on Helsingissä.

Podit® -applikaatio ladattavissa Google Playssa ja AppStoressa.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Podit Oy

Bo Haraldin uusin podcastsarja: Faktalompakko tulee - oletko valmis?8.6.2022 07:30:00 EEST | Tiedote

Pankkien ja myöhemmin koko yhteiskunnan digitalisaatiohankkeissa mukana ollut Bo Harald hyppää uuden äärelle juontaessaan ensimmäistä podcastsarjaansa - tunnetaanhan Harald edelläkävijänä monessa asiassa, niin myös tässä. “Faktalompakko tulee - oletko valmis?” on uusi Podit® Originals -sarja, jonka tavoitteena on mahdollisimman kansantajuisesti kertoa edessä olevasta valtavasta muutoksesta datan ja digin maailmassa. Tavoitteena on, että ihmiset kotona, työtehtävissä, yrittäjinä ja politiikassa ymmärtävät, miten faktalompakot ja niitä yhdistävä infrastruktuuri parantavat oman datan hallintaa, palveluita ja tuottavuutta, sekä vähentävät kitkaa, riskejä, harmaata taloutta ja rikollisuutta. Ja että osaamme laajemmin olla ylpeitä siitä, että Suomi on tälläkin digisaralla edelläkävijä.

Inhimillinen johtaminen -podcast avaa modernia johtamista modernien johtajien suulla1.6.2022 07:30:00 EEST | Tiedote

Uudessa, tänään julkaistussa Podit® Originals -sarjassa ”Inhimillinen johtaminen” keskitytään kokeneiden johtajien tarinoihin ja kokemuksiin ihmisten johtamisesta. Sarjassa on kahdeksan reilun puolen tunnin osaa ja sarjan juontaa modernin työelämän ja johtajuuden kehittäjä, Timanttia Consulting toimitusjohtaja Ulla Vilkman. Sarja tarjoaa kuuntelijalle mahdollisuuden peilata omaa johtamistaan, kuulla kokemuksia, sekä mahdollisuuden oppia vieraiden kokemista onnistumisista ja jopa virheistä.

HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye