HUS

Juuri julkaistu: Maksansiirron jälkeiset syövät vähentyneet

Jaa
Juuri julkaistu –sarja esittelee Meilahden kampuksen tutkijoiden tieteellisiä julkaisuja. Nyt Hyksin Vatsakeskuksen johdolla on selvitetty, että maksansiirtopotilaiden syöpäriski on vuosien saatossa selvästi vähentynyt oikeanlaisilla hyljinnänestolääkitysten yhdistelmillä.

Suomessa tehdyt maksansiirrot ovat onnistuneet kansainvälisessäkin vertailussa erinomaisesti ja elinsiirron jälkeen voi hyvin jatkaa normaalia elämää. Silti onnistuneenkin elinsiirron jälkeen on riski, että puolustusjärjestelmä hyökkää vierasta kudosta vastaan ja tuhoaa siirretyn elimen. Yhteispohjoismainen maksansiirtoryhmä päätti suomalaisten ehdotuksesta selvittää, ovatko muutokset elinsiirron jälkeisessä hyljinnänestolääkityksessä vaikuttaneet maksansiirtopotilaiden syöpien määrään.

Ihmisen puolustusmekanismissa samat solut hyökkäävät sekä vieraita elimiä ja kudoksia että syöpäsoluja vastaan. Hyljinnänestolääkityksellä heikennetään omaa immuunipuolustusta niin, ettei se enää tunnista vieraita soluja, mutta tällöin se ei aina tunnista myöskään syöväksi mutatoituneita omia soluja.

Hyljinnänestolääkityksen haittavaikutuksena on lisääntynyt syövän riski, joka on elinsiirtopotilaan terveydelle suuri uhka. Kun vielä 1980-luvulla hyljinnänestolääkitystä saavien maksansiirtopotilaiden syöpäriski oli 4,53-kertainen, oli se 1990-luvulla 3,17-kertainen ja 2012 vähentynyt 1,76-kertaiseksi muuhun väestöön verrattuna. Hyksin elinsiirto- ja maksakirurgian klinikan ylilääkäri, professori Helena Isoniemen mukaan tutkimus vahvistaa, että hyljinnänestolääkityksessä ollaan oltu oikealla tiellä.

Tutkimuksesta ja sen tuloksista voi lukea lisää internetsivultamme.

Juuri julkaistu -sarjan artikkelit ovat sellaisenaan median käytettävissä.

Avainsanat

Tietoja julkaisijasta

HUS
HUS
Stenbäckinkatu 9, PL 100
00029 HUS

http://www.hus.fi

HUS Helsingin yliopistollinen sairaala on Suomen suurin erikoissairaanhoidon toimija. Osaamisemme on kansainvälisesti tunnettua ja tunnustettua. Yliopistollisena sairaalana tutkimme ja kehitämme jatkuvasti hoitomenetelmiämme sekä toimintaamme. 

HUSissa saa vuosittain hoitoa lähes 700 000 potilasta. Meillä työskentelee liki 27 000 ammattilaista potilaiden parhaaksi. Vastaamme erikoissairaanhoidon järjestämisestä Uudellamaalla. Lisäksi meille on keskitetty koko Suomen ja Etelä-Suomen yhteistyöalueen monien harvinaisten ja vaikeiden sairauksien hoito. 

HUS – Vaikuttavinta hoitoa 

HUSin mediapalvelu palvelee mediaa ma–to klo 10–16, pe klo 10–15 numerossa 050 427 2875 tai sähköpostitse viestinta@hus.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta HUS

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye