Juuri julkaistu: Painevaurioiden määrä kertoo sairaalan hoidon laadusta

Suomessa sairaalahoidon seurauksena syntyy painehaavoja eli painevaurioita arviolta 55 000–80 000 potilaalle vuodessa. Kivuliaat painevauriot lisäävät hoitoaikaa, infektioalttiutta ja kuolleisuutta. Niistä aiheutuu myös suuria terveydenhuollon kustannuksia.
Painevaurioiden määrä on yksi sairaalahoidon laadun mittareista, mutta vain vajaa kolmannes painevaurioiden riskiryhmään kuuluvista potilaista saa asianmukaista, ennaltaehkäisevää hoitoa. Ehkäisevät hoitotoimenpiteet on osattava kohdentaa niihin potilaisiin, jotka niitä tarvitsevat. Siksi potilaan saapuessa sairaalahoitoon suositellaan painevaurioriskin ja ihon kunnon arviointia.
”HUSin Estä painevaurio -toimintamallissa ohjataan hoitajia painevaurioiden ehkäisemisessä ja hoitamisessa eri toimintaympäristöissä. Tavoitteena on, ettei potilaalle saisi koskaan tulla painevauriota, joten potilaille määritelty painevaurion riskiluokka ohjaa hoitajaa tekemään oikeat hoitotoimenpiteet”, HUSin hoito- ja terveystieteiden tutkimuskeskuksen johtaja, Kristiina Junttila kertoo.
Juuri julkaistussa tutkimuksessa selvitettiin HUSissa kehitetyn Estä painevaurio -toimintamallin sisältämän riskiluokituksen ennustavuutta ja verrattiin sitä yleisesti käytössä olleeseen Braden Scale -painevaurioriskimittariin. Jälkimmäisen puutteena pidetään, että se vain pisteyttää riskin, eikä anna ennaltaehkäiseviä hoitoehdotuksia.
Painevaurion riski hyvin ennustettavissa
”Kumpikin mittari tunnistaa hyvin painevaurioiden riskissä olevat potilaat, mutta HUSin riskiluokitusmittari antaa riskiluokan lisäksi ohjeet hoitotyöhön”, HUSin hoitotyön kehittämispäällikkö Anniina Heikkilä kertoo.
Anniina Heikkilän tutkimuksessa oli mukana 637 yli 18-vuotiasta potilasta, joilla ei ollut painevaurioita sairaalahoitoon tulleessaan. Heitä hoidettiin sisätautien, neurologian ja kirurgian osastoilla vuosina 2017–2018. Heidän tietonsa koottiin lääkärintarkastuksista ja sähköisistä potilasrekistereistä.
Tutkimukseen osallistuneet kaikki potilaat arvioitiin sekä HUSin että Braden Scale -riskiarviointimenetelmillä. Riskiarvioinnit suoritti kaksi hoitajaa tietämättä toistensa arvioinnin tulosta. Ihon kuntoa seurattiin pitkin sairaalahoitoa. Tutkimuksessa myös kirjattiin potilaille tehdyt ennaltaehkäisevät hoitomenetelmät.
Tutkimuksen potilaista 1,6 prosentille eli 10:lle kehittyi painevaurio sairaalahoidon aikana. Korkean riskin potilaat saivat painevaurion todennäköisemmin kuin matalan riskin potilaat. Heikkilä arvelee painevaurioiden vähäisen määrän johtuneen siitä, että tutkimuksen potilaat olivat todennäköisesti keskimääräistä hyväkuntoisempia.
Kahden käytetyn arviointimenetelmän välillä ei löytynyt tilastollisesti merkitsevää eroa. Molemmat riskinarviointimenetelmät tunnistivat hyvin painevaurioriskissä olevat potilaat. HUSin menetelmän herkkyys oli 75 prosenttia ja tarkkuus 40 prosenttia.
HUSin Estä painevaurio -toimintamalli osoittautui siis hyödylliseksi aikuisten painevaurion riskin arvioinnissa sairaalahoidossa.
”Tämä oli kehittämämme toimintamallin ensimmäinen tutkimus. Tarvitsemme lisää tietoa työkalun luotettavuudesta ja sopivuudesta erityyppisille potilaille ja eri hoitotilanteisiin”, Heikkilä sanoo.
HUSissa kehitetyssä painevaurioiden riskinarviointityökalun kehitystyössä on ollut mukana 4 000 potilasta 23:sta erikoissairaanhoidon ja perusterveydenhuollon yksiköistä, 900 sairaanhoitajaa sekä HUSin painevauriotyöryhmä. Riskinarviota tehtäessä tutkitaan potilaan ihon kunto, liikuntakyky ja alaraajojen verenkierto.
---
Meilahden kampuksella tuotetaan vuosittain noin 2000 uutta tieteellistä julkaisua. Juuri julkaistu -juttusarjassa uutisoidaan pieni otos näistä artikkeleista. Tavoitteena on esimerkein avata Meilahden kampuksen tutkimuksen laajaa kirjoa ja tuoda terveystieteellistä tutkimusta lähemmäksi ihmisten arkea.
Avainsanat
Kuvat

Tietoja julkaisijasta
HUS Helsingin yliopistollisessa sairaalassa saa vuosittain hoitoa noin 680 000 potilasta. HUSissa työskentelee lähes 27 000 ammattilaista kaikkien potilaiden parhaaksi. Vastuullamme on 24 jäsenkunnan asukkaiden erikoissairaanhoito. Lisäksi meille on keskitetty valtakunnallisesti useiden harvinaisten ja vaikeiden sairauksien hoito.
HUS on Suomen suurin terveydenhuoltoalan toimija ja maan toiseksi suurin työnantaja. Osaamisemme on kansainvälisesti tunnettua ja tunnustettua. Yliopistollisena sairaalana tutkimme ja kehitämme jatkuvasti hoitomenetelmiämme sekä toimintaamme.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta HUS
Barnets motoriska utveckling kan följas med hjälp av en smart sparkdräkt25.5.2023 12:41:00 EEST | Tiedote
En nyligen publicerad studie i den ansedda vetenskapliga tidskriften eBiomedicine bekräftar att man genom de mätningar som gjorts med den smarta sparkdräkten MAIJU på ett tillförlitligt sätt kan undersöka den motoriska utvecklingen hos barn utan att belasta barnet. Den kan utnyttjas i uppföljningen av barnens utveckling.
Lapsen motorista kehitystä voi seurata älypotkupuvun avulla25.5.2023 12:40:00 EEST | Tiedote
Vastikään arvostetussa eBiomedicine-tiedelehdessä julkaistussa tutkimuksessa vahvistettiin, että MAIJU-älypotkupuvulla tehdyillä mittauksilla voidaan tutkia lasten motorista kehitystä luotettavasti ja lasta kuormittamatta. Sitä voisi hyödyntää lasten kehitysseurannassa.
Över en halv miljon sårvårdsbehandlingar per år inom HUS område23.5.2023 12:57:00 EEST | Tiedote
De totala kostnaderna för sårvård inom hälso- och sjukvården är lika höga som vårdkostnaderna för fetmabehandling eller cancersjukdomar. Genom att gradera vården kan resurserna för sårvård användas effektivt och genom att höja kompetensen kan förekomsten av sår minskas.
HUSin alueella yli puoli miljoonaa haavanhoitokertaa vuodessa23.5.2023 12:56:00 EEST | Tiedote
Haavojenhoidon aiheuttamat terveydenhuollon kokonaiskulut ovat samaa luokkaa kuin lihavuuden hoidon tai syöpätautien hoitokulut. Hoidon porrastuksella haavanhoidon resurssit saadaan tehokkaaseen käyttöön ja osaamisen lisäämisellä voidaan vähentää haavojen esiintyvyyttä.
HUS-sammanslutningens styrelse fick en översikt över utredningen om servicenätverket22.5.2023 13:44:03 EEST | Tiedote
Tjänsten som ekonomidirektör för HUS utlyses.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme