HUS

Juuri julkaistu: Vatsa-aortan laajentuman hoito seulonnalla paremmaksi

Jaa
HUS:n Juuri julkaistu -sarjassa esitellään Meilahden kampuksella tuotettuja tieteellisiä julkaisuja. Tällä kertaa esitellään kansainvälisiä tutkimustuloksia, jotka kertovat aortan laajentumien hoidon tehostuneen 10 vuodessa. Silti Suomessa on vielä parannettavaa, koska seulontaa ei ole.

Juuri julkaistuista kohorttitutkimuksista selviää, että kuolleisuus puhkeamattoman vatsa-aortan laajentuman hoidon jälkeen vähenee jatkuvasti kaikissa maissa, joissa aneurysman kirugisen hoidon laatua on seurattu. Tutkimustiedon karttuessa Suomessakin on siirrytty vatsa-aortan aneurysmien avoleikkauksista suonensisäisiin toimenpiteisiin, joita tehdään maassamme jo puolessa tapauksista. Tämä on vähentänyt kuolleisuutta vatsa-aortan laajentumaan kaikissa potilasryhmissä.

Varhaisimmat diagnoosit tehdään maissa, joissa on aortan seinämän seulonta. Niissä tehdään myös vähemmän avoleikkauksia. Seulonnan avulla potilas pääsee varmemmin suonensisäiseen hoitoon, johon seulottujen potilaiden kuolleisuus on esimerkiksi Ruotsissa olematon eli 0,2 prosenttia. Sosiaali- ja terveysministeriö teki viisi vuotta sitten Suomen osalta selvityksen, jossa päädyttiin siihen, että aortan seulonta olisi kustannustehokasta. 

Joka kymmenennellä yli 75-vuotiaalla on vatsa-aortan laajentuma ja sen riski kasvaa iän myötä. Suomessa hoidetaan vuodessa kirurgisesti noin 400 elektiivistä vatsa-aortan laajentumaa. Hoitamaton laajentuma saattaa aiheuttaa valtimon repeytymän, mikä johtaa ilman leikkausta aina kuolemaan ja leikatuistakin noin 40 prosenttia kuolee 30 vuorokauden sisällä leikkauksesta.

Tutkimuksesta ja sen tuloksista voi lukea lisää internetsivuiltamme.

Juuri julkaistu -sarjan artikkelit ovat sellaisenaan median käytettävissä.

Avainsanat

Tietoja julkaisijasta

HUS
HUS
Stenbäckinkatu 9, PL 100
00029 HUS

http://www.hus.fi

HUS Helsingin yliopistollinen sairaala on Suomen suurin erikoissairaanhoidon toimija. Osaamisemme on kansainvälisesti tunnettua ja tunnustettua. Yliopistollisena sairaalana tutkimme ja kehitämme jatkuvasti hoitomenetelmiämme sekä toimintaamme. 

HUSissa saa vuosittain hoitoa lähes 700 000 potilasta. Meillä työskentelee liki 27 000 ammattilaista potilaiden parhaaksi. Vastaamme erikoissairaanhoidon järjestämisestä Uudellamaalla. Lisäksi meille on keskitetty koko Suomen ja Etelä-Suomen yhteistyöalueen monien harvinaisten ja vaikeiden sairauksien hoito. 

HUS – Vaikuttavinta hoitoa 

HUSin mediapalvelu palvelee mediaa ma–to klo 10–16, pe klo 10–15 numerossa 050 427 2875 tai sähköpostitse viestinta@hus.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta HUS

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye