Metsäteollisuus ry

Jyrki Hollmén Metsäteollisuus ry:n työmarkkinajohtajaksi

Jaa

OTK Jyrki Hollmén on nimitetty Metsäteollisuus ry:n työmarkkinajohtajaksi ja johtoryhmän jäseneksi. Hollmén siirtyy tehtävään Kemianteollisuus ry:n työmarkkinajohtajan paikalta. Aiemmin hän on toiminut johtaja- ja asiantuntijatehtävissä Elinkeinoelämän keskusliitossa sekä Teollisuuden ja Työnantajain Keskusliitossa.

”Jyrki Hollménilla on erittäin laaja-alainen ja pitkäaikainen kokemus työmarkkinoiden toiminnasta ja vaikuttamisesta työ- ja sosiaalilainsäädäntöön. Työmarkkinoilla on siirrytty vientivetoisiin alakohtaisiin neuvotteluihin, ja tässä tilanteessa Jyrki Hollménin vankka osaaminen vahvistaa metsäteollisuuden itsenäistä työmarkkinatoimintaa”, Metsäteollisuus ry:n toimitusjohtaja Timo Jaatinen sanoo.

”Suomalaisen metsäteollisuuden tulevaisuuden mahdollisuudet näyttävät poikkeuksellisen innostavilta. Moni globaali trendi tukee voimakkaasti alan kiinnostavuuden kasvua. Olen tehnyt pitkän uran Etelärannassa, nyt on aika tarttua uusiin haasteisiin”, Hollmén toteaa.

Hollmén ottaa uuden tehtävän vastaan myöhemmin ilmoitettavana ajankohtana. Siihen saakka Metsäteollisuus ry:n työmarkkinajohtajan tehtävää hoitaa työmarkkinapäällikkö Kimmo Kurki.

Lisätietoja:

Timo Jaatinen, toimitusjohtaja, Metsäteollisuus ry, p. 09 132 6600

Suomi on yksi maailman suurimmista sellun, paperin ja kartongin tuottajista sekä Euroopan suurimpia sahatavaran tuottajia.

Metsäteollisuus työllistää suoraan ja välillisesti noin 140 000 suomalaista. Alan kerrannaisvaikutukset ulottuvat laajasti ympäröivään yhteiskuntaan. Suomella on ainutlaatuiset mahdollisuudet nousta biotalouden suunnannäyttäjäksi runsaiden metsävarojensa, kestävän metsätalouden ja koko metsäklusterin eturivin osaamisen ansiosta.

Viestintäkontakti: 
Mika Mäkinen, viestintäjohtaja, 050 555 3425

Internet: www.metsateollisuus.fi
Twitter: http://twitter.com/metsateollisuus

________________________________________________________________________

Internet: www.forestindustries.fi

Finland is one of the world's largest producer of pulp, paper and paperboard in addition to being one of Europe's largest producers of sawn timber.

The forest industry directly and indirectly employs approximately 140,000 Finns. The industry's multiplier effects extend broadly into surrounding society.

Finland has a unique opportunity to pioneer the bioeconomy thanks to the abundant forest resources, sustainable forestry practices and the first-rate expertise and competence of the forest cluster as a whole.

Contact in Communications:
Mika Mäkinen, Communications Director, mobile +358 50 555 3425

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Metsäteollisuus ry
Metsäteollisuus ry
Snellmaninkatu 13
00170 Helsinki

09 132 61, forest@forestindustries.fihttp://www.metsateollisuus.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Metsäteollisuus ry

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye