Ammattiliitto Jyty ry

Jyty: Emme tarvitse valtakunnallista Hetliä!

Jaa
Talous- ja henkilöstöhallinnon palvelukeskus Hetlin asema sote- ja maakuntauudistuksessa on arvioitava uudelleen. Markkinaehtoisessa valinnanvapausmallissa valtakunnallinen Hetli on ongelmallinen kilpailulainsäädännön, EU:n valtiotukisäännösten ja hankintalainsäädännön näkökulmasta.

Yritysjuridiikan professorin Petri Kuoppamäen tänään julkaistusta kilpailuoikeudellisessa selvityksestä käy ilmi, että Hetli Oy:n myötä kilpailu talous- ja henkilöstöhallinnon palveluissa vähenisi merkittävästi ja syntyisi käyttövelvollisuuteen perustuva määräävä markkina-asema palveluissa, joita on runsaasti tarjolla jo ennestään.

Nykyisellään kunnat järjestävät tukipalveluita poikkihallinnollisesti yhteistyössä keskenään ja esimerkiksi kuntayhtymämuotoisten sairaanhoitopiirien kanssa.

Selvityksessä katsotaan, että valinnanvapausmallissa sote-palveluihin pitäisi soveltaa myös EU-kilpailusääntöjä, koska tällöin maakunnat kilpailevat markkinaehtoisesti yksityisten yritysten kanssa.

Jytyn puheenjohtaja Maija Pihlajamäki korostaa, että kunnilla ja maakunnilla tulee olla oikeus päättää, miten talous- ja henkilöstöhallinto järjestetään esimerkiksi maakunnittain.

– Keskitettyjen valtakunnallisten palvelukeskusten taloudellisia hyötyjä ei pystytä todistamaan ja tällaisten yhtiöiden toiminta on yleensä myös jäykempää. Tuoreen selvityksen mukaan Hetli markkinaehtoisena toimijana näyttää olevan myös kilpailulainsäädännön, EU:n valtiontukisäännösten ja hankintalainsäädännön vastainen.

Pihlajamäen mukaan maakuntien ja kuntien talous- ja henkilöstöhallinto pitäisi järjestää ensisijaisesti omana palveluntuotantona yhteistyössä, kuten ennenkin. Näin työpaikatkin säilyvät todennäköisemmin omassa maakunnassa.

– Maakuntien ja kuntien verovaroin rahoitettuja julkisia palveluja ei tule kuitenkaan saattaa mielivaltaisesti yksityisten markkinavoimien riepoteltavaksi.

– Yleisesti sote- ja maakuntauudistuksessa julkisten palveluiden pitäisi säilyä julkisina palveluina, joita yksityiset palvelut täydentävät tarvittaessa, Pihlajamäki linjaa.

Lisätietoja: Jytyn puheenjohtaja Maija Pihlajamäki, puh. 0400 537 756, maija.pihlajamaki@jytyliitto.fi

* Jyty edustaa noin 50 000 kuntien, kuntayhtymien, seurakuntien ja yksityisten palveluksessa olevaa viran- ja toimenhaltijaa. Jäsenistöstä naisia on noin 84 prosenttia. Jyty on kunta-alan vanhin ammattiliitto ja STTK:n jäsenliitto. Jyty viettää 100-vuotisjuhlavuottaan vuonna 2018.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Ammattiliitto Jyty ry
Ammattiliitto Jyty ry
Elimäenkatu 5
00510 HELSINKI

020 789 3799https://www.jytyliitto.fi

Jyty edustaa noin 50 000 kuntien, kuntayhtymien, seurakuntien ja yksityisten palveluksessa olevaa viran- ja toimenhaltijaa. Jäsenistöstä naisia on noin 84 prosenttia. Jyty on kunta-alan vanhin ammattiliitto ja STTK:n jäsenliitto. Jyty viettää 100-vuotisjuhlavuottaan vuonna 2018.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Ammattiliitto Jyty ry

Ammattiliitto Jyty: Kolmasosa henkilöstöstä jätettiin ammattikorkeakouluja koskevan työehtosopimuksen ulkopuolelle4.3.2024 16:11:02 EET | Tiedote

Opetusalan yksityisiä työnantajia edustava Sivistysala ry eli Sivista on kertonut hyväksyneensä neuvottelutuloksen uudesta ammattikorkeakouluja koskevasta työehtosopimuksesta. Ammattiliitto Jyty korostaa, että työnantaja jätti sopimusneuvottelujen ulkopuolelle kolmasosan koko henkilöstöstä, sillä hallinto- ja tukipalvelutehtäviä tekevillä työntekijäryhmillä ei ollut edustusta neuvotteluissa.

Jyty ilmoitti lakosta pääkaupunkiseudun varhaiskasvatuksessa 31.1. – myös perhepäivähoitajat lakon piirissä23.1.2024 12:00:11 EET | Tiedote

Ammattiliitto Jyty on ilmoittanut poliittisesta lakosta pääkaupunkiseudun varhaiskasvatuksessa 31.1.2024. Lakon piiriin kuuluvat kaikki varhaiskasvatuksen työtehtävät kunnallisen ja yksityisen varhaiskasvatuksen sopimusaloilla Espoossa, Helsingissä, Kauniaisissa ja Vantaalla. Myös perhepäivähoito ja leikkipuistotoiminta kuuluvat Jytyn ilmoittaman lakon piiriin.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye