Ammattiliitto Jyty ry

Jyty: Henkilöstöä ei kuunnella – luottamus mennyt!

Jaa
Uudessa valinnanvapauden lakiesityksessä ei ole otettu huomioon henkilöstöä eikä hallinto-, tuki- ja ICT-palveluiden merkitystä. Luottamus uudistuksen onnistumiseen alkaa loppua ja koko korttitalo uhkaa romahtaa, Jytyn puheenjohtaja Maija Pihlajamäki varoitti Jyty Seinäjoki ry:n 70-vuotisjuhlassa 17.11.

– Henkilöstölle alansa asiantuntijoina tulee antaa nykyistä huomattavasti merkittävämpi rooli ja suurempi painoarvo sote- ja maakuntauudistuksesta päätettäessä, Jytyn puheenjohtaja vaatii.

– Merkillepantavaa on, että esimerkiksi hallinto- ja tukipalveluiden henkilöstöä ei kuunnella, vaikka muutokset koskettavat voimakkaimmin näitä työntekijöitä. Selvää ei ole edes, onko oma työnantaja julkinen vai yksityinen, mitä työehtoja noudatetaan ja millä paikkakunnalla työpaikka ylipäätään sijaitsee, Pihlajamäki ihmettelee.

Jyty lausui hallintopalveluista edellisen kerran keväällä 2017, jonka jälkeen valtio perusti Hetli-nimisen valtakunnallisen yhtiön hoitamaan talous- ja henkilöstöhallinnon palveluja.

– Vaikka itse lakiesityksessä henkilöstö on unohdettu, tulemme ottamaan kantaa esimerkiksi tähän Hetliin, joka ei näytä olevan kovinkaan käyttökelpoinen vaihtoehto, Pihlajamäki linjaa.

Lisäksi tietojärjestelmien keskeneräisyys ja toimimattomuus saattaa vaaraan potilaat, asiakkaat sekä koko henkilöstön työskentelyedellytykset. Kokemukset pienistäkin tietojärjestelmien uudistuksista ovat osoittaneet, että maakunta- ja sote-uudistuksen aikataulu ei ole realistinen ja suunniteltu lisäaikakaan ei ole riittävä.

– Pikku hiljaa aletaan nähdä, että hallinto- ja ICT-palveluilla on elintärkeä merkitys organisaatioiden toimintakykyyn. Ensisijaisen tärkeää on tietojärjestelmien toimivuus, jotta näitä palveluja ylipäätään on mahdollista hajauttaa monelle tuottajalle, Pihlajamäki huomauttaa.

Luottamus uudistukseen mennyt

Jytyn puheenjohtaja ihmettelee, miksi hyvin toimivia osia sote-palveluiden järjestelmässä halutaan romuttaa. Ylipäätään suomalaiset sote-palvelut ovat nykyisellään kansainvälisissä vertailuissa tehokkaimmasta päästä. Ei koko järjestelmää kannata vaihtaa, jos yksi osa ei toimi, Pihlajamäki korostaa.

– Maakunta- ja sote-uudistukseen ei tunnu uskovan enää juuri kukaan. Tuoreimpana esimerkkinä on suunnitelmat ulkoistaa terveyspalveluja yksityiseen yritykseen Meri-Lapissa.

– Mihin katosi pohjoismainen hyvinvointimalli, johon Suomi on menestyksekkäästi turvautunut. Luottamus maakunta- ja sote-uudistukseen näyttää romahtaneen pohjalukemiin.

Lisätietoja: Jytyn puheenjohtaja Maija Pihlajamäki, puh. 0400 537 756, maija.pihlajamaki@jytyliitto.fi

* Jyty edustaa noin 50 000 kuntien, kuntayhtymien, seurakuntien ja yksityisten palveluksessa olevaa viran- ja toimenhaltijaa. Jäsenistöstä naisia on noin 84 prosenttia. Jyty on kunta-alan vanhin ammattiliitto ja STTK:n jäsenliitto. Jyty viettää 100-vuotisjuhlavuottaan vuonna 2018.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Ammattiliitto Jyty ry
Ammattiliitto Jyty ry
Elimäenkatu 5
00510 HELSINKI

020 789 3799https://www.jytyliitto.fi

* Jyty edustaa noin 50 000 kuntien, kuntayhtymien, seurakuntien ja yksityisten palveluksessa olevaa viran- ja toimenhaltijaa. Jäsenistöstä naisia on noin 84 prosenttia. Jyty on kunta-alan vanhin ammattiliitto ja STTK:n jäsenliitto. Jyty viettää 100-vuotisjuhlavuottaan vuonna 2018.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Ammattiliitto Jyty ry

Ammattiliitto Jyty: Kolmasosa henkilöstöstä jätettiin ammattikorkeakouluja koskevan työehtosopimuksen ulkopuolelle4.3.2024 16:11:02 EET | Tiedote

Opetusalan yksityisiä työnantajia edustava Sivistysala ry eli Sivista on kertonut hyväksyneensä neuvottelutuloksen uudesta ammattikorkeakouluja koskevasta työehtosopimuksesta. Ammattiliitto Jyty korostaa, että työnantaja jätti sopimusneuvottelujen ulkopuolelle kolmasosan koko henkilöstöstä, sillä hallinto- ja tukipalvelutehtäviä tekevillä työntekijäryhmillä ei ollut edustusta neuvotteluissa.

Jyty ilmoitti lakosta pääkaupunkiseudun varhaiskasvatuksessa 31.1. – myös perhepäivähoitajat lakon piirissä23.1.2024 12:00:11 EET | Tiedote

Ammattiliitto Jyty on ilmoittanut poliittisesta lakosta pääkaupunkiseudun varhaiskasvatuksessa 31.1.2024. Lakon piiriin kuuluvat kaikki varhaiskasvatuksen työtehtävät kunnallisen ja yksityisen varhaiskasvatuksen sopimusaloilla Espoossa, Helsingissä, Kauniaisissa ja Vantaalla. Myös perhepäivähoito ja leikkipuistotoiminta kuuluvat Jytyn ilmoittaman lakon piiriin.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye