Ammattiliitto Jyty ry

Jyty: Nyt ei ole kunnissa massiivisten säästötoimien aika

Jaa
Koronapandemia kohdistuu tällä hetkellä suoraan suomalaisiin yksityisen sektorin työpaikkoihin. Suomen hallituksen pyynnöstä työntekijöiden keskusjärjestöt STTK, SAK ja Akava sekä työnantajia edustavat KT Kuntatyönantajat ja Elinkeinoelämän keskusliitto EK valmistelivat omalta osaltaan toimenpiteitä, joilla yritykset selviäisivät koronaviruksen aiheuttamasta ahdingosta mahdollisimman vähäisin vaurioin. Tukitoimista tiedotettiin julkisuuteen keskiviikkona illansuussa 18.3. Hallituksen määrittämät tukitoimet tulevat olemaan miljardien eurojen tasoa.

Julkis- ja yksityisalojen toimihenkilöliitto Jytyn puheenjohtaja Maija Pihlajamäki korostaa, että monissa kunnissa suunnitellut lomautukset tulee sulkea pois keinovalikoimasta, joilla kunnissa haetaan paniikinomaisesti säästöjä.  ”Henkilökunnan tarve on julkiselle sektorilla monissa työtehtävissä ja myös kolmannella sektorilla tällä hetkellä normaalitilannetta suurempi.”

Pihlajamäen mukaan nyt pitää katsoa nenäänsä pidemmälle. Tällä hetkellä kriisi kohdistuu julkisen sektorin hoivapalvelujen lisäksi ennen muuta yksityisen sektorin yrityksiin, joilta ostavat asiakkaat ovat hävinneet monilla aloilla lähes kokonaan.

”Sinne tarvitaan hallituksen tavoittelemia tukitoimia. Mutta niin tarvitaan perus- ja hyvinvointipalveluja tuottavalle julkisen sektorin työntekijöillekin, joiden työtehtävät ovat päinvastoin monilla aloilla koronan seurauksena pikemminkin kasvaneet.”

Pihlajamäen mukaan on äärimmäisen tärkeää, että lakisääteiset tehtävät tulevat eri sektoreilla hoidettua. ”Tärkeää on myös pitää huolta siitä, että esim. sosiaali- ja terveyssektorilla mahdollisten säästötoimenpiteiden seurauksena hoitoketjut eivät katkea lyhytnäköisen toiminnan seurauksena”, Pihlajamäki painottaa.   

Lisätietoja: Jytyn pj. Maija Pihlajamäki, puh. 0400 537 756, maija.pihlajamaki@jytyliitto.fi

* Jyty edustaa noin 50 000 kuntien, kuntayhtymien, seurakuntien ja yksityisten palveluksessa olevaa viran- ja toimenhaltijaa. Jäsenistöstä naisia on noin 84 prosenttia. Jyty on kunta-alan vanhin ammattiliitto ja STTK:n jäsenliitto. 

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Ammattiliitto Jyty ry
Ammattiliitto Jyty ry
Elimäenkatu 5
00510 HELSINKI

020 789 3799https://www.jytyliitto.fi

Jyty edustaa noin 50 000 kuntien, kuntayhtymien, seurakuntien ja yksityisten palveluksessa olevaa viran- ja toimenhaltijaa. Jäsenistöstä naisia on noin 84 prosenttia. Jyty on kunta-alan vanhin ammattiliitto ja STTK:n jäsenliitto.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Ammattiliitto Jyty ry

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye