Ammattiliitto Jyty ry

Jyty: Palkkatasa-arvo toteutuu valitettavan hitaasti

Jaa
”Tilastot ja myös käytännön elämä valitettavasti osoittavat, että erot mies- ja naisvaltaisten alojen palkkauksessa ovat edelleenkin merkittäviä erilaisten samapalkkaisuuspyrkimysten ja –ohjelmien olemassaolosta huolimatta. Edistystä on vuosikymmenten saatossa toki hieman tapahtunut, mutta valitettavan hitaasti”, korostaa Julkis- ja yksityisalojen toimihenkilöliitto Jytyn järjestöjohtaja Ari Sauros.

Jyty Pirkanmaa ry:n 100-vuotisjuhlassa perjantaina 2.11. puhunut Sauros muistuttaa, että tuoreimman tilastotiedon mukaan naisten ja miesten välinen palkkaero on tällä hetkellä 16,1 prosenttia.

Perjantaina 2.11. on niin sanotusti naisten palkkapäivä. Vuoden takaisesta naisten palkat ovat saavuttaneet miesten palkkoja puoli prosenttiyksikköä. ”Laskennallisesti voidaankin väittää, että naisten palkanmaksu tänä vuonna loppui tänään 16,1 prosentin palkkaerosta johtuen.”

Maassamme käynnistettiin ns. samapalkkaisuusohjelma vuonna 2006 tavoitteena kaventaa 15 prosentilla sukupuolten palkkaeroa vuoteen 2015 mennessä. ”Me kaikki tiedämme nyt, että se ei ole toteutunut. Myös kilpailukykysopimus aiheutti takapakkia. Hallituksen kestävyysvajeen korjaamiseen tähtäävät toimet lomarahaleikkauksineen, pakkolakiuhkailujen jälkeen, kohdistuivat julkiseen sektoriin ja siten erityisesti naisvaltaisiin aloihin.”

Sauroksen mukaan naisten ja miesten väliseen palkkaeroon on useita eri syitä. Yksi merkittävimmistä on työmarkkinoiden vahva sukupuolittuminen. Naisvaltaisilla aloilla määräaikaiset tai osa-aikaiset työsuhteet sekä ns. nollatuntisopimukset ja silpputyö ovat huomattavasti yleisempiä kuin miesvaltaisilla aloilla.

Jotta palkkatasa-arvossa päästäisiin eteenpäin, olisi samapalkkaisuusohjelmaa Sauroksen mukaan jatkettava ja siirryttävä ennen kaikkea sanoista tekoihin. ”Myös perhevapaauudistus olisi saatava käyntiin jo seuraavan hallituksen aikana. Jotta uudistuksella olisi vaikutusta, perhevapaat olisi jaettava tasaisesti molempien vanhempien kesken.”

Sauros katsoo, että naisten ja miesten palkkaeroon vaikuttavat valitettavasti edelleenkin myös vanhat, sinnikkäästi työelämässä vaikuttavat sukupuolistereotypiat. ”Myös niistä olisi päästävä eroon.”

Sauros muistuttaa, että tasa-arvolain mukaan työnantajalla on velvollisuus edistää tasa-arvoa tavoitteellisesti ja suunnitelmallisesti. ”Tasa-arvoisuus lisää työpaikan vetovoimaa molempien sukupuolten silmissä, sillä esimerkiksi työn ja perhe-elämän yhteensovittamisen haasteet koskevat kaikkia.”

Lisätietoja: järjestöjohtaja Ari Sauros, puh. 0400 343424.

* Julkis- ja yksityisalojen toimihenkilöliitto Jyty (perustamisnimeltään 100 vuotta sitten vuonna 1918 Kunnallisvirkamiesyhdistysten keskusliitto) edustaa noin 50 000 kuntien, kuntayhtymien, seurakuntien ja yksityisten palveluksessa olevaa viran- ja toimenhaltijaa. Jäsenistöstä naisia on noin 84 %. Jyty on kunta-alan vanhin ammattiliitto ja STTK:n jäsenliitto. Jyty viettää 100-vuotisjuhlavuottaan vuonna 2018. Jyty Pirkanmaa oli yksi kuudesta Jytyn paikallisista perustajayhdistyksistä.

Avainsanat

Tietoja julkaisijasta

Ammattiliitto Jyty ry
Ammattiliitto Jyty ry
Elimäenkatu 5
00510 HELSINKI

020 789 3799https://www.jytyliitto.fi

Jyty on ammattiliitto, jonka jäsenet toimivat kunta-alalla, hyvinvointialueilla, yksityisellä sektorilla, järjestöissä ja seurakunnissa. Jäsenistön suurimpia ammattialoja ovat sihteeri-, hallinto-, asiantuntija- ja ict-työ, nuoriso- ja järjestötyö, sosiaali- ja terveysala, kirjastoala sekä kasvatus ja koulutus. Ammattiliitto Jyty on STTK:n jäsenliitto.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Ammattiliitto Jyty ry

Ammattiliitto Jyty: Kolmasosa henkilöstöstä jätettiin ammattikorkeakouluja koskevan työehtosopimuksen ulkopuolelle4.3.2024 16:11:02 EET | Tiedote

Opetusalan yksityisiä työnantajia edustava Sivistysala ry eli Sivista on kertonut hyväksyneensä neuvottelutuloksen uudesta ammattikorkeakouluja koskevasta työehtosopimuksesta. Ammattiliitto Jyty korostaa, että työnantaja jätti sopimusneuvottelujen ulkopuolelle kolmasosan koko henkilöstöstä, sillä hallinto- ja tukipalvelutehtäviä tekevillä työntekijäryhmillä ei ollut edustusta neuvotteluissa.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye