Ammattiliitto Jyty ry

Jytyn jäsenet työtaisteluun energia-alan toimihenkilöiden sopimusalalla 1. helmikuuta alkaen

Jaa
Energia-alan toimihenkilöiden työehtosopimukseen kuuluvat Jytyn jäsenet osallistuvat lakkoon Ammattiliitto Pro ry:n ja Suomen Konepäällystöliitto ry:n kanssa. Lakko alkaa erikseen nimetyissä yrityksissä 1. helmikuuta klo 00.00 ja päättyy 8. helmikuuta klo 23.59.

Lisäksi alalle astuu voimaan ylityökielto 1.2.2020 klo 00.00. Ylityökielto on voimassa siihen saakka, kunnes uuden työehtosopimuksen ehdoista on saavutettu neuvottelutulos.

Energia-alan toimihenkilöiden työehtosopimusneuvotteluita on käyty joulukuusta 2019 alkaen. Neuvotteluissa keskeisimpinä asioina ovat olleet palkattomien kiky-tuntien poistaminen sekä energia-alan toimintaympäristöön soveltuva palkkaratkaisu. Neuvottelut eivät ole lainkaan edenneet ja työnantajat edellyttävät palkattomien kiky-tuntien jatkumista.

Ammattiliitto Pro ja Suomen Konepäällystöliitto sopivat erillispöytäkirjalla kiky-tuntien käyttöönotosta vuonna 2016 kilpailukykysopimuksen yhteydessä eikä tunteja viety työehtosopimuksen sisälle. Peruste kiky-tunneille on siis kadonnut, koska jo osa palkansaajista on jo päässyt niistä eroon muiden alojen neuvotteluissa.

Julkis- ja yksityisalojen toimihenkilöliitto Jyty on liittynyt erillisellä liityntäpöytäkirjalla Energia-alan toimihenkilöiden työehtosopimukseen, jonka Ammattiliitto PRO ja Suomen Konepäällystöliitto ovat neuvotelleet.

Lakko alkaa 1.2.2020 klo 00.00 ja päättyy 8.2.2020 klo 23.59 seuraavissa konserneissa:

Helen Oy                                                         Helsinki
Helen Sähköverkko Oy                                   Helsinki
Tampereen Sähkölaitos Oy                            Tampere
Tampereen Vera Oy                                       Tampere
Tampereen Sähköverkko Oy                          Tampere
Vantaan Energia Oy                                        Vantaa
Vantaan Energia Sähköverkot Oy                   Vantaa
Turku Energia Oy                                            Turku
Turku Energia Oy -Åbo Energi Ab                   Turku
Turun Seudun Energiatuotanto Oy                 Turku
Turku Energia Sähköverkot Oy                       Turku

Työriita ei koske ihmishengen ja terveyden turvaamiseksi tehtävää työtä, yrityksen omalle työterveysasemalla tehtävää työtä, eikä yrityksen tehdaspalokunnissa tehtävää työtä.

Neuvottelut työehtosopimuksesta jatkuvat 22.1.2020.

Lisätietoja Jytyssä:

Työmarkkina-asiamies Veli Vähämäki, puh. 020 789 3717​

Järjestöjohtaja Ari Sauros, puh. 0400 343 424


* Jyty edustaa noin 50 000 kuntien, kuntayhtymien, seurakuntien ja yksityisten palveluksessa olevaa viran- ja toimenhaltijaa. Jäsenistöstä naisia on noin 84 prosenttia. Jyty on kunta-alan vanhin ammattiliitto ja STTK:n jäsenliitto.

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Ammattiliitto Jyty ry
Ammattiliitto Jyty ry
Elimäenkatu 5
00510 HELSINKI

020 789 3799https://www.jytyliitto.fi

* Jyty edustaa noin 50 000 kuntien, kuntayhtymien, seurakuntien ja yksityisten palveluksessa olevaa viran- ja toimenhaltijaa. Jäsenistöstä naisia on noin 84 prosenttia. Jyty on kunta-alan vanhin ammattiliitto ja STTK:n jäsenliitto.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Ammattiliitto Jyty ry

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye